tiistai 5. huhtikuuta 2011

Sielujen sinfoniaa Santa Linyassa

Ihan mahtipäiviä. Kiipeily on Santa Linyassa hullua vääntöä, niin voimallista settiä että meinaa otsasuoni räjähtää ja perse revetä jossain 7b+:lla..meinasin saada eilen raivarit, mutta ihana Adam sanoi että "don't worry, just train, have fun, you will get stronger!" <3 <3

Tässä luolassa on joskus asunut neandertalinihmisiä!! HIMMEÄN pyörryttävä ajatus!
Mulla on tietskari täynnä Pavlinan ja Tollen audioita..välillä menen chillaamaan joenvarteen ja kuuntelemaan ja fiilistelemään ja sitten takas liekeissä seinälle. Pallerossa ei oo sähköjä, joten pirtelöntekoresurssit ovat aika rajalliset, mutta ilman sheikkeriäkin oon vääntänyt seuraavaa:

Raw vegan protein-maca-kookosöljy-MSM-pakurikääpä-Udo's Oil-chia-phytoplankton-camucamu-raakakaakaopirtelö tai pikemminkin klimppinen mössö, mutta on nannaa ja mun palautuminen on ihan tajuttoman nopeata! Mä en vaan saa mitään lihaskipuja aikaseksi, vaikka vetäisin itteni ihan piippuun, seuraavana päivänä on taas freesi olo!

Kiipeilypaikoissa mä diggailen sitä, miten joka paikalla on selkeästi oma sielunsa. Ja sitä sitten sovittaa itsensä sen paikan fiilikseen, etsii sen mukavimman paikan pystyttää koti, ihanimman mestan loikoilla nurtsilla, parhaan spotin vetää leukoja, laadukkaimman vesilähteen, siisteimmän baarin ja nettiyhteyden ja kaikki  kyseisen mestan erikoisuudet. Rodellarissa rutiiniksi muodostui pulahtaa  pimeän tultua vakiolampeen peseytymään ja fiilistelemään yllättäen hiljentynyttä laaksoa, jonka kuunvalossa hohkaavia kalkkikivikallioita vuolee rauhoittavasti kohiseva Mascunin joki-vielä hetki sitten levoton laakso  vaihtaa luontoaan omaksi, rauhalliseksi tilaksi..Siuranassa kuljin niityillä ja hain parhaat spotit kerätä manteleita puusta ja rosmariinia maasta. Bogdan löysi turisti-informaation katoksen alta täydellisen treenipaikan- oman tilan valtaus ja oman kulttuurin luominen-miten voi käyttää tyhjää tilaa, onnettomina odottavia kakkosnelosen kattopalkkeja? Santa Linyassa lempimesta levyttää nurtsilla, haistella sitä erehtymättömän vihreää, uuden elämän, uuden alun tuoksua, kevään räjähtävää fiilistä ja kuunnella podcasteja tai musaa. Otollisin joenmutka kylmäterapoida kärsineitä käsiä, kun hämärä laskeutuu ja sammakot aloittavat kurnutuskuoronsa. Diggaan niin paljon viettää pidemmän ajan samassa paikassa-en pelkästään opi paikalle ominaista kiipeilytyyliä, vaan tulen osaksi sitä, se jättää muhun jäljen ja minä siihen.

Tämä yhteyden ja yhdistymisen pyörre koskee paikkaa ja seuraa. Niin kuin kiipeilykaverini sanoi, kiipeilykumppanuus on kuin parisuhde-ilman niitä hyviä puolia :D No joo. Tyypillisesti jokainen ottaa tai joutuu tiettyyn rooliin kiipeilyseurueessa. Kun sielut sopivat yhteen, on oleminen ihanaa. Meillä on pieni perhe. Kaikki pitävät huolta toisistaan. Ristiriidoista puhutaan ja ne sovitaan. Välillä perhe kasvaa uudella tai uusvanhalla jäsenellä, välillä tiet eroavat ja taas kohtaavat. Turvallisuuden ja hyväksymisen pakahduttavan lempeä tunne. Kuinka moni pääsee kokemaan tällaista kumppanuutta, yhteiastä intohimoa, välittämistä, jokapäiväisessä elämässään? Olen siunattu, kiitollinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti