perjantai 29. huhtikuuta 2011

Olen hyvin hämmentynyt

Tänään on ollut yksi niistä surullisenkauniista päivistä kun olo on hauras kuin vastasyntyneellä varsalla.

Mitä mä ajattelen rakkaudesta? Mitä mä haluan elämältä?

Rakkaudesta ja rakkaudelta..puun takaa tullut sellanen fiilis että kaipaan sellasta pitkäaikasempaa rakkauskumppania, soulmatea. Mistä ja miksi tää fiilis tuli? Ihan fiiliksissä rietastellut menemään viimeset puoltoista vuotta ilosta soikeena. Nyt tuli sellanen olo että..no more. Ei vittu jaksa. Tähän l semmonen epämääränen ahdistus siitä, että out there on suuri rakkaus, mutta mä en ehkä onnistu löytämään sitä..saatoin myös koetella universumin kärsivällisyyttä pyytämällä ensin soulmatea ja potentiaalisen löydettyäni en pitänyt hyvänä tätä kaunisiti tarjottua mahdollisuutta. Antaako universumi toisen mahdollisuuden?

Mitä mä haluan muuten elämältäni..jonkinnäköistä runkoa kaipaan ja tarvitsen. Nyt tässä on vähän liikaa sellasta haahuilun makua, vaikka ennen pitkää saavuttaisinkin pseudotieteiden maisterintutkinnon niin kaipaan kyllä jotain selkeämpää struktuuria. Jotain on kyllä jäänyt käteen kun olen kolistellut uskomuksiani ja fiilistellyt kaiken maailman juttuja. Mitä?

-villiruoan käyttö on hyvä juttu ja lähdevesi maistuu hyvältä joten se on todennäköisesti kanssa terveellistä
-jotkin superfoodit potkii palautumisessa kivasti
-buddhismi tuntuu tähän mennessä vastaantulleista uskonnoista omimmalta
-meditaatio toimii
-ehkä mulla on joitain persoonallisuudenpiirteitä ihan oikeasti vaikka välillä kyseenalaistin koko persoonan käsitteen
-musta ei ole tällä hetkellä moniavioisuuteen
-espanjalaiset on kivoja ja hauskoja mutta ympäristönä maa ei kuitenkaan ehkä ole mulle optimaalisin

Viimeisin aiheuttaa vielä hieman lisää mystistä hämmennystä. Espanjassa olisi refu-proggis, mikä osaltaan vetää puoleensa, toisaalta tekis mieleni lähteä jonneki ihan muualle. Ja kolmanneltaan haluaisin opiskellakin. Neljänneltään nyt on Suomessakin hämysen ihanaa. Onhan se mielettömän terapeuttista puhua omalla kielellään plus samoilla leveleillä olevia ihmisiä, vanhoja ja uusia tuttavuuksia, tuntuu löytyvän paljon helpommin kuin Espanjasta..siellä nyt tottui elelemään metässä omine ajatuksineen mutta nyt kun on päässyt tätäkin herkkua maistamaan niin sitä tekis mieli fiilistellä lisää. Suomessa on lisäksi nyt kevät korvalla ja jengi on sellasella päräyttävällä tavalla meiningeissä, eri tavalla kuin perusespanjalaisella vakiohyväntuulisuuden formulalla, suomalaisen kevätmania on toisaalta ujo toisaalta räjähtelevä ja kaikki lilluvat sellasessa merkittävien aikojen meiningeissä <3

Joskus oli vielä paljonkin varmoja mieleipiteitä monestakin asiasta. Nyt tuntuu vähän siltä etten mä tiedä mistään oikein mitään. Sitten aloin pillittämään sporapysäkillä siitä haikeasta hämmennyksestä ja samaan syssyyn siitä viiltävästä elämänvalosta, kaiken kauneudesta, kivun toisista kasvoista.


Lainaan Kahlil Gibrania, kun kirjoittaa niin kauniisti:

Is not the cup that holds your wine the very cup that was burnt in the potter's oven?
And is not the lute that soothes your spirit the very wood that was hollowed with knives?
When you are joyous, look deep into your heart and you shall find it is only that which has given you sorrow that is giving you joy.
When you are sorrowful look again in your heart and you shall see that in truth you are weeping for that has been your delight.



Ja vielä Steve Pavlinaa:

Joy

When you experience this perspective shift, you’ll begin to notice a subtle background sensation.  I hesitate to call it an emotion, since you won’t feel it on the same level in which you feel your other emotions.  The best analogy I can give is to imagine playing a scary computer game or watching a scary movie.  In the moment you may be feeling tense, anxious, or nervous.  But behind that is a more subtle sensation you might call fun, enjoyment, or pleasure.  You’re enjoying the larger experience of the game or movie, but this enjoyment is on a different level than your low-level experience of the current on-screen situation.

Similarly, when you feel sad, angry, or frustrated, you may stop and notice a different sensation behind that emotion.  To observe this sensation, you must step outside of the temporary storm and simply witness it for a while.  I tend to think of this sensation as joy, but you may label it something else entirely.  It is a pleasurable and expansive yet soothing sensation.  Some people might call it ecstasy, God consciousness, or a feeling of oneness.  Again, I hesitate to call it an emotion, since it isn’t felt on that level.  It’s more like a state of consciousness.

Emotional transmutation

The interesting thing about this state of consciousness is that it transforms seemingly negative emotions into more positive sensations.  For example, if I’m feeling sad, and then I stop and rise above the sadness and just observe it for a while, it transforms into what I might call beautiful melancholy.  I realize this may sound strange if you’ve never experienced it, but the sadness becomes a very pleasurable emotion.  The sadness begins to feel so incredibly good, and I have this sense of deep gratitude for it.  I just want to soak it up and enjoy it.

Imagine watching a sad movie, perhaps one that makes you cry.  On the one hand, people may label such sadness as a negative emotion, but if you drop your resistance to it, it actually becomes a positive experience.  Watching a sad movie can in fact be intensely pleasurable, but that pleasure isn’t really felt on the same level as the sadness.  It’s like there’s a background curtain of joy behind the stage of sadness.

This joyful transmutation works for other emotions too.  These states cannot be adequately expressed with mere labels; nevertheless, here are some labels I use that may help you experience the transformation of emotional states:
  • Sadness becomes beautiful melancholy
  • Anger becomes comical indignation
  • Frustration becomes childlike anticipation
  • Apathy becomes soothing perfection
  • Guilt becomes soulful forgiveness
  • Fear becomes unstoppable courage
  • Loneliness becomes peaceful oneness
  • Confusion becomes immersive curiosity
  • Disappointment becomes loving gratitude

Raising your consciousness beyond your current storm of emotions is a beautifully transforming experience.  Instead of resisting your emotions, you accept them completely.  This makes it possible to experience the joy behind those emotional states you might otherwise find unpleasant.
When you rise above your own emotional storm, you still retain access to the message behind those emotions.  But now you’re in a more empowered state to consciously choose your response.  You can respond to the storm intelligently without getting soaked by the rain.


<3

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Näkymätön nainen ja viinattoman hauskanpidon zen

Oon mä stadissa ehtinyt muutakin kuin sairastaa. Viime viikonloppuna olin pitkästä aikaa bailaamassa. Oon pariin otteeseen kevään aikana yrittänyt juoda viinaa ja enhän mä sitä vieläkään osaa. Mun suhde alkoholiin vääristyi jo kauan sitten, kun käytin sitä silloisten sosiaalisten pelkojen lievittämiseen. Ja nyt en tarkoita sellaista sivistynyttä parin viinilasin juomista rentoutustarkoituksessa vaan sellasta raivokasta äkkikänniä hetkellisen unohduksen nimissä. Jätin sitten alkoholin lähes kokonaan about vuodeksi ja nyt tosiaan pikkasen palaillut vanhan harrastuksen pariin, viimeksi muutama viikko sitten. Nykyään alkoholilla on muhun hupaisa vaikutus, se muuntaa mun viriliteetin turboversioksi. Mun seksuaalisuudesta tulee sellanen tehoputkiversio, äänekäs, nopea ja kuluttava. Darrat on pysyneet samassa ranteidenviiltelyteemassa viikon masennuksineen.

Eli päätin jättää noi viinapuuhat taas viisaammille. Viime viikonloppuna olin sitte kaffen voimalla bailaamassa ja voi herraisä miten mieletöntä se on, en taas muistanutkaan. Miten siistit on ensinnäkin hyvät bileet ja toiseksi hyvät bileet selvinpäin, tai oikeastaan muiden kännienergiasta humaltuneena ilman myrkytystilaa, nousuhumalaa, laskuhumalaa, ravintolalaskua, draamaa, kadonneita tavaroita, darraa, masennusta, huonoa omaatuntoa yms...vain tasainen mieletön ihana pulppuileva energia. Jossain vaiheessa yötä tuntuu oikeasti siltä että olis kännissä tai muussa substanssissa, koska se fiilis vaan tarttuu. Ei tarvii ees nukkua paljon ku on niin liekeissä ja heti herättyään on taas pöhinä päällä.

Tapasinpa erään Intiasta palanneen ihanan pojan, joka kertoi paikallisen meiningin vaikutuksesta omaan ajatteluunsa. Samoin juttelin eilen Intiassa 2,5 vuotta jooganneen mimmin kanssa ja tänään luin Silvopleessä Kaukoitään paenneen Matti Rajakylän haastattelun. Hauskoja synkroniteetteja..jotka vahvistivat jo mussa kyteneen ajatuksen siitä, että haluan jossain vaiheessa häippästä asumaan Kaukomaille. Espanjasta mä hain ja sain iloa. Paikallinen kulttuuri on tyypillisesti melko kepeää, mutta henkilökohtaisista asioista puhuminen ei ole tavanomaista. Ehkä tämän takia en ole oikein saanut yhtään espanjalaista hyvää ystävää, hirveän kasan kavereita kyllä. Toisaalta en itsekään ota sikäläisten kanssa mitään maailmojasyleileviä aiheita esille, koska koen epävarmuutta siitä, kuuluuko se "soveliaaksi" miellettyyn aiherepertuaariin. Suomessa henkilökohtaisuuksista puhuminen on luontevaa ja osaan tunnistaa kulttuurin kasvattina ne tilanteet, missä moisista aiheista passaa puhua.

Sosiaalisuuden pienistä eroista huolimatta suomalainen ja espanjalainen kulttuuri ovat kuitenkin länsimaisia ja perusarvoiltaan samankaltaisia. Mua kiehtoo ajatus mennä keskelle mestaa mikä pistäisi mahdollisesti täysin päreiksi mun uskomukset ja ajattelutavat, arvot ja normit. Toisaalta mua viehättää mennä jonnekin missä olisin henkilönä tuntematon, yksilönä huomaamaton. Mua kiehtoo ajatus siitä, mitä jäisi, jos multa vietäisiin toimiani arvioiva ja (epä)arvostava lähipiiri, hyvä tai huono maine. Mun itsearvostus perustuu nyt vahvasti muilta saatuun arvostukseen. Koko nuoruusikäni ajatus tavallisuudesta on herättänyt kauhunsekaista ahdistusta. Kun projektoin ekaa 8a:tani, motivoin itseäni ajoittain visualisoimalla nimeni Sloupin etusivulle. Keväällä mun kiipeilysankarointi on ollut greidien osalta aika heikkoa ja koen siitä levottomuutta ja jonkinasteista häpeää. Mitä ihmiset nyt ajattelevat musta? Mitä mä ajattelen itsestäni? Kilpailutan myös henkisen kypsyyteni astetta ja vertailen omaa valaistumistani muiden vastaavaan. Tulee mieleen vuosientakaiset joogatunnit, missä sain suoritettua mielen ja kropan ihan pillunpäreiksi..

Kaikesta tästä huolimatta mun käytännön teot noudattavat mun omia arvoja ja arvostuksiani. Henkinen nöyristely on jotain vanhaa painolastia, mihin auttaa tietenkin aika, mutta haluan myös tyypata edellämainittua katoamistekniikkaa. Mitä tapahtuu, kun ketään ei kiinnosta, kuka ja mikä mä olen henkilönä? Voiko näkymätön nainen kokea itsensä itselleen tärkeäksi?

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Kotimaani ompi Suomi

On tapahtunut hulluja asioita.Toisaalta vittumainen B-influenssa ja kuuden päivän pakkolepo..himmee tauti! Hyperaktiivinen kuume (37 astetta-->39 astetta noin puolessa tunnissa ja takasin) ja viiden päivän migreeni..olin jo varma että oon saanu jonkun Ebolan, mutta sitte paranin seuraavana päivänä. Ei se kai ollukaan Ebola. Nyt kyllä nousi taas kuume, muutaman terveen päivän jälkeen. Pöh. Mun aktiviteetit sairaspäivinä koostuivat lähinnä naistenlehtien lukemisesta sekä Iltalehden viihde-sivuston aktiviisesta päivittelystä. Jotenkin oli siistiä jörnähtää ja tehdä jotain ihan vitun hyödytöntä ja taantua täysin, koska viime kuukausina mun elo ja olo on ollut sellasta leijumista, hyvässä ja pahassa. Olen raivokkaasti etsinyt omaa totuuttani, hakenut sitä, mitä mä oikeasti uskon tästä maailmasta, koska uskon, että jos mun käsitys elämän perusasioista horjuu ja huojuu, mun suuntima horjuu ja huojuu kanssa. Valintojen tekeminen sattumanvaraistuu, ajankäyttö pirstaloituu, tunteiden käsittely ja ihmissuhteet monimutkaistuvat. Totuuden etsiminen on tietysti sellanen pikkuprojekti, mikä jokaisen reippaan nuoren naisen kannattaa pistää pakettiin noin puolessa vuodessa. Olen siis tavoilleni uskollisena heittäytynyt siihen täysin rinnoin (köh). Aikaa on leimannut yhtäältä psykoottinen ilo, toisaalta katoamisen kokemukset, pelko siitä että mun rakentama elämä on vain sekalainen kokoelma innostuksen lähteitä, joka paljastuu ennen pitkää valheeksi. Jämähdettyäni sänkyyn oli helppo huomata, että mä kaipaan rauhaa.

Miksi tuo valheellisuuden tunne? Siihen on monta syytä. Yksi juurruttava tekijä ihmisen elämässä on oman elantonsa ansaitseminen, minkä olen tyylikkäästi laiminlyönyt. Ihan taloudellisistakin syistä olen siis tiennyt elämäntyylini olevan kestämätöntä. Toisekseen haen totuuttani aika pitkälti valtavirran ulkopuolelta, mikä on omiaan herättämään ajottaisia hulluuden tunteita. Kolmanneksi osa mua innostavista jutuista on mahdollisesti tieteen Plastic Pony-osastolla- viihdyttävää, värikästä ja innostavaa, mutta yhtä faktapitoista kuin neonpinkki karnevaaliasu. Neljänneksi kehittelen ajatuksiani useimmiten yksin, jolloin tilaisuutta niiden reflektointiin ja jakamiseen ei juuri ole. Viidenneksi kehittelen ajatuksiani ensiluokkaisen ja härskisti väärinkäytetyn vihreän teen voimalla, mikä vetää mut sellaseen rakkaudellisen maaniseen tilttiin. Vaikka teehöyryissäni kehittelemät jutut voisivat ollakin ihan vitun jees, ilmiötä leimaa vähän sama fiilis kuin kauheessa kännissä käyty "sikahyväkeskustelu, seuraavana päivänä nolottaa vähän ja koko juttu tuntuu hieman valheelliselta, koska ei kykene enää erottamaan mikä fiiliksistä ja innostuksesta oli totta ja mikä vain päihteen aikansaamaa pseudofiilistä.

Yhtä kaikki vaikka mun tekemistä on taas leimannut sellanen maaninen sinkoilu, olen onnellinen. Ensinnäkin on ollut hauskaa.  Kuten sanottu, homma on nykyään ennemmin maanisen iloista-vertaa ikävuosiani 10-24 leimanneeseen maaniseen vakavuuteen. Toisekseen ajoittainen häröilykin on kehittävämpää kuin purematta nieltyjen yleisien totuuksien mukaan eläminen. Kolmanneksi, vaikkakin osa mun läpistä on ihan huuhaata, olen löytänyt joitain asioita, joiden totuudellisuudesta voin rauhassa sanoa olevani varma sekä elämäntapoja, jotka olen kokenut äärimmäisen tervehdyttäviksi.

Mistä siis olen varma? Ensinnäkin uskon, että elämä on pyhä. Toiseksi uskon että se, mikä mussa on totta ja pysyvää, on jotain äärettömän rauhallisen iloista. Kolmanneksi uskon että kaikista löytyy tämä sama energia, mistä syystä uskon, että ihminen on hyvä.

Kohtiin kaksi ja kolme olen päätynyt pitkälti meditoinnin kautta, minkä aloitin puolisen vuotta sitten. Meditoinnin lisäksi olen lukenut joitakin buddhistisia kirjoja, mistä osa on ollut tajunnanräjäyttäviä kokemuksia. Kirjasta Diamond in your pocket (nimi on hirveän kökkö, syytön ma siihen oon) opin erään itseäni tervehdyttävän jokapäiväisen tavan: kun koen ahdistusta, surua, vihaa, pelkoa tai muuta negatiiviseksi kutsuttua tunnetta, lopetan tunteen ympärilleni kiedotun tarinan, tietoisen mielen kehittämän itsepuhelun jatkamisen. En mieti enää, miksi olen esimerkiksi pelokas, onko siihen aihetta, miten saan sen loppumaan, kenen syytä se on, onko se oikeutettua jne. Tämän sijaan keskityn hetkeksi vain tuntemaan tunne, mikä tahansa se onkin. Hiljennän mieleni ja pysähdyn tunteeseen. Ihmeellinen asia tapahtuu. Tunteen ympärille tulee ikäänkuin tilaa. Se on kuin aikaisemmin koko mielen mustannut tiivis pallo, joka alkaa säröilemään ja sen takaa alkaa loistamaan kirkkaus, selkeys, syvä ilo, se ilo mikä on minulle totta ja ikuista. Se asettuu oikealle paikallensa. Näiden kokemusten valossa (pun intended), olen ymmärtänyt, miten on mahdollista tuntea esimerkiksi iloa ja surua, pelkoa, tai vihaa samaan aikaan.

Ilolla

Skroderus

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Yhteiskunnan ulkojäsenet Amatsoni ja Pallero

No huhhuh. Väänsin just hassua ruokaa: kesäkurpitsa-porkkana- kananmuna- öljy- spirulina- supersuolasössö. Olen rakastunut Spirulina Aztecaan. Vierastin spirulinaa pitkään, mutta tässä on niin hurja maku ja VÄRI, että siihen addiktoituu. Noi munat värjääntyivät silleen..neonturkooseiksi! Vittu miten siistii. Melkein yhtä pelottavaa kuin happorairaireissun kiemurtelevat lammas-tomaattivartaat. Spirulinassa on muuten eniten proteiinia mistään luonnosta löytyvistä tuotteista! Lisäksi mainitsinko jo neonturkoosin värin!



Tekisi mieli ostaa kamera, mutta nyt on tuskin rahaa ruokaan ja toisaalta on hauska olla ostamatta yhtään mitään. Mitä ihminen oikeasti tarvitsee? Hyvin vähän. Mun omaisuus mahtuu mainiosti Palleroon.


Amatsoni ja Pallero


Suomessa tosin on kaksi varastohuonetta kamaa, timanttisormuksesta turkkiin ja joukkueeseen käyttämättömiä neljänhuntin stilettikorkokenkiä (ken on nähnyt mun jalkojen nykytilan vasaravarpaineen ja jalkasienineen, voisi sanoa, että hyvä etteivät tulleet mukaan). Pelkkä ajatus siitä roinan määrästä siellä oksettaa. En oikein edes osaa sanoa miksi. Jollain tavalla sielu ja ruumis tuntuvat kulkevan koko ajan alkuperäistä ja luonnollista kohden, ilman tietoista ajattelemista tai pakottamista. Esimerkiksi lisäainepakatut kuolintarvikkeet ovat alkaneet spontaanisti oksettamaan. Oikeasti tunnen pahoinvointia, jos vedän sellasta..epäruokaa. Samoin, kuin Jaakko Halmetoja osuvasti nimesi arkiseksi vedeksi nimitetyt kraanaveden, pullotetun veden ja kaivoveden vettä jäljitteleveksi nesteiksi, voi lisäainepakattua shaissea nimittää ruokaa jäljitteleväksi kusetukseksi. Kemiallisia yhdisteitä pakattuna yhteen. Lisätty koko E-perhe emulgoimaan, sakeuttamaan, makeuttamaan, yyrhhh..vedän mieluummin ihan jotain muuta kemiallista E:tä..





...kuin tätä kemialliseksi aseeksi luokiteltua myrkkyä- ainakin hetkeksi koko elämä räjähtää ja universumissa vallitsee PLUR. Jo mainitun vedenkin suhteen kroppa alkaa kertomaan mulle juttuja. Kloorattu hanavesi on jokseenkin uimahalliveden makuista hyvän lähdeveden jälkeen. Vesi on voiteista vanhin ja arkisen asian sijasta jotain varsin mystistä ja kaunista, kun sitä alkaa tutkimaan. Tiesitkö, että vedellä on muisti? Lähdeveden korkearakenteinen molekyyli muodostaa uniikinmuotoisen lumikiteen jäätyessään ja MUISTAA MUOTONSA..jos sulatat ja jäädytät sen uudestaan, kide on edelleen samanlainen. Vesi muistaa ja ruokkii ihmisiä informaatiollaan. Toi paskakraanavesi muodostaisi varmaan jotain keskarin tai kakkakikkareen muotoisia lumikiteitä ja kasvattaa ison kyrvän otsaan. Vituttaa juoda sitä. Onneksi sain ostettua bensaa ja pääsen huomenna Font de les Bagassesille polisiisedän tapaamisen lomassa. On lähdettä nimellä paiskattu. Huorien lähde. Ei mikään symppis "Tahmelan lähde" LINKKI- tms. Huorien lähde. No. Ei siitä nyt sen enempää. Lue lisää vedestä täältä, runollista tekstiä elämämme eliksiiristä.

 
Kun hyppää kulutusjuhlan ja -krapulan ulkopuolelle, on yhtäkkiä paljon vapaampi markkinakoneiston pyörityksestä. Alan kiinnostumaan yhä enemmän omavaraisuudesta ja yhteiskunnan ulkojäsenenä toimimisena. Musta ei oo juurikaan rahallisesti hyötyä yhteiskunnalle-minimaaliset tulot, minimaaliset verot. Käytän mieluummin aikani ja energiani kanssaihmisteni face to face-jeesaamiseen kuin "korteni kekoon kantamiseen" juoksemalla suoli pitkällä uraputkessa eteenpäin, maksamalla puolet palkastani verojen maksuun, ylläpitäen yhteiskuntajärjestelmää, joka kasvattaa ihmisistä eläkeiän kaihoisan lupauksen varassa kituuttavia nuhjuisia vihanneksia, jotka kupsahtavat darrassa hiihtoladulle juuri ennen kultaista vanhuutta ja lokoisia toimettomia päiviä.


Nyt pisteet himaan sinä, joka keksit että mähän nautin suomalaista opintotukea ja terveydenhuoltokin pelittää. Totta! Niin kauan kuin nautin yhteiskunnan etuja, mun pitäisi antaa jotain sille takaisinkin. Tosin uskon, että hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ovat suurelti ylimitoitetut. Ihmiset ovat ehdollistettu menemään lääkäriin pienenkin kolotuksen ja vaivan yllättäessä. Kuinka moni vaiva voitaisiin parantaa luonnollisesti ilman antibioottikuureja, särkylääkkeitä ja penisilliiniä? Kuinka moni vaiva itse asiassa jäisi puhkeamatta, jos ihmiset olisivat lähempänä luontaista olotilaansa ja vahvaa vastustuskykyä? Tokikin terveydenhuoltojärjestelmän ylläpitämiseen tarvitaan valtava määrä (vero)rahaa, kun kuolintarvikkeiden heikentämät ihmisten irvikuvat lyllertävät sinne hakemaan nappia mitä pienimpään vaivaan. Jos vanha tiuetämys luonnonlääkkeistä olisi tallella, voitaisiin niitä käyttää sekä ennaltaehkäisevästi sekä lääkinnällisesti: 80 % kaupallisten lääkkeiden vaikuttavaista ainesosista kun on eristetty kasveista ja sienistä. Ainoa ero on hinta. Maksat napin lisäksi terveydenhoitojärjestelmän ylläpitämisestä ja lisäksi pääset fiilistelemään terveyskeskuksen fasinoivasta kalmanhajusta metsänvihreän yrtinhakureissun sijaan..Mun tietämys yrteistä, kasveista ja sienistä sekä niiden käyttömahdollisuuksista on vielä varsin vajavainen, mutta Cornudella de Montsantissa pääsen paikallisen YRTTINOIDAN oppiin, jännittävää! Miksiköhän muuten yhteiskunnan ulkopuolella omavaraisesti eläviä noitia on niin innokkasti haluttu grillata kuoliaaksi läpi synkeän historiamme..


Kuka hyötyy eniten siitä, että ihmiset pakataan kaupunkeihin tekemään duunia, kuluttamaan turhuuksiin duunista ansaitut rahat ja odottelemaan kuolemaa? Markkinavoimat nyt tietysti, joku foliohupun tyylikkyydestä vakuuttunut sanoisi Illuminati, jokerina mainitaan varmasti Mikki Hiiri. Hyötyvätkö siitä ihmiset itse? En usko. Nyky-yhteiskunta on järjestelty niin, että ihmiset ovat olemassa sitä varten, ei toisinpäin. Liikaa ärsykkeitä. Liikaa mainoksia. Liikaa mainosvaloja. Liikaa turhia kahvitreffejä. Liikaa odottelua jonoissa. Liikaa kuolintarvikkeita. Liikaa Big Brotheria. Liikaa masentavia uutisia. Tuloksena ylipainoinen, hedelmätön, masentunut, omaan ajatteluun kykenemätön, hermostunut homo holus infertilis. Mä rakastan joitain kaupunkeja ja niiden purskuavaa energiaa, esimerkiksi Barcelonassa voisin lähteä lentoon innostuksesta, mutta mun sielu on (toistaiseksi) luonnossa, vuorilla ja merellä. Täällä kaikki toi edellämainittu sälä on eliminoitu. Mulla ei mene edes aikaa kämpän siivoamiseen, koska Pallero on mun kämppä. Vaikka en edes mahdu seisomaan, pidän tästä kämpästä enemmän kuin mistään aikasemmastani. Pallero on mun ticket to freedom. Jos en halua, kukaan ei tiedä, missä pyörin. On hauskaa, että jos haluaa muhun yhteyden, täytyy etsiä keltainen Pallero jostain Kataloniasta ja koputtaa sen takaoveen. No OKEI, voi facebookiinkin laittaa viestiä.


Porvari nukkuu huonosti. Pallerossa nukun paremmin kuin pikku tukki, tähtimaton alla, sammakkokuoron säestämänä ja pöllön kuulostelun kupeessa. Kun omaisuutta ei juuri ole, sitä ei tarvitse ostaa, korjata, huollattaa, vertailla, kierrättää, heittää pois, ostaa uutta. Minimalismi antaa vapauksia toimia yhteiskunnan ulkojäsenenä jos ei nyt aivan ulkopuolella. Ostaa tarvitsee vain ajoittain bensaa, puhelimeen saldoa ja ruokaa. Parasta olisi,jos ei tarttisi hirveästi edes käydä kaupassa ostamassa safkaa. Tääkin homma on järjestymässä, kun lähdetään jeesaaman Javia sen suuressa unelmassa, ekologisen maatilan perustamisessa..sieltä saisi vihannekset ja vuohenmaidon ilman välikäsiä. Ja pelkkä vuohenmaitohan ei ole mielessä, vaan muutkin naminamijutut.



Tähän tää taas meni


Ensi kertaan ystävät <3

torstai 7. huhtikuuta 2011

Pohjakosketuksesta superpallona pintaan

Otin pohjakosketuksen ja myönsin itselleni ja muille missä menen talouteni kanssa. Mikä oli loppujen lopuksi aika helppo homma verrattuna siihen vuosien kärvistelyyn, valehteluun, salailuun ja itsearvostuksen laskuun verrattuna, mitä toi raha-asioiden sössiminen on aiheuttanut. Homman nimihän on se, että olen aivan törkeissä veloissa ja vieläpä aika hölmöistä syistä: mulla on ollut kaikki mahdollisuudet pitää talous kunnossa, mutta oon vaan pistänyt surutta haisemaan-omilla ja muiden rahoilla. Elänyt valhetta..mikä on tämä kohtuuttomuus?

 Miksi mä aina juoksen ihan tajuttoman kovaa joka suuntaan, mihin menen? Päätän elää tervellisesti-->laihdutan itseni sairaalakuntoon. Lähden shoppailemaan-->palaan muutamaa tonnia köyhempänä. Lähden dokaamaan-->vedän skumppaa kuin mehua ja lennän baarista ulos ja löydän myöhemmin itseni portsarin kanssa samasta sängystä. Ainoa syy, mitä mä tiedän, on se että etsin lohtua ja unohdusta. Kun ajan itseni vaatimuksien ja tyytymättömyyden kierteeseen, haen lohtua milloin mistäkin substanssista, tavarasta, treenistä.


Pakkomielteisyydessä on myös omat hyvät puolensa. Esimerkiksi kyky sulkea elämästään kaikki muu pois yhden asian tieltä, mikä on supertärkeää tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Päätin päästä lukiosta ulos kolmessa vuodessa, kun kahtena vuotena olin saanut huikeat 25 kursia kasaan. Reippaana tyttönä siis 7 kuukaudessa 50 kurssia kasaan plus kirjoituksiin lukeminen. Päätin päästä yliopistoon ja luin 6 kuukautta putkeen. Ja tietysti pääsin. Päätin kiivetä 8a:n ja elin kiipeilylle vuoden. Ja kiipesin sen.


Olennaista kuitenkin taitaa olla se, millä fiiliksellä noita juttuja tekee. Jos tekeminen on pelko-orientoitunutta ja henkii epäonnistumisen pelkoa, mikä on ollut menneisyydessä mun default-olotila, mieli alkaa hakea erilaisia pakokeinoja,koska se ei enää jaksa sietää jatkuvia vaatimuksia ja tyytymättömyyttä. Eli niin kuin jo pitkään, mun fokus tulevaisuudessa on itsensä helliminen ja huippufiilisten ylläpitäminen ja tähän lisätään nyt paluu todellisuuteen..eli tyttö töihin ja maksamaan velkojaan takaisin..Hyvä myös huomata, kuinka totunnaisen löysää oma rahankäyttö on ja miten elämänlaatu ei oikeasti huonone yhtään, vaikka ei viljelisi sitä fyrkkaa ihan joka reikään.


Totuuden tiedostamisessa on jotain kirkasta ja puhdasta, kuin vesilasi, minkä sakka on painunut pohjalle. Tilanne on edelleen täynnä paskaa, mutta nyt sen läpi pystyy näkemään minä ja muut. Pohjakosketuksesta pomppaan superpallona pinnalle! Tsemppimusana henkieläimet:


 

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Sielujen sinfoniaa Santa Linyassa

Ihan mahtipäiviä. Kiipeily on Santa Linyassa hullua vääntöä, niin voimallista settiä että meinaa otsasuoni räjähtää ja perse revetä jossain 7b+:lla..meinasin saada eilen raivarit, mutta ihana Adam sanoi että "don't worry, just train, have fun, you will get stronger!" <3 <3

Tässä luolassa on joskus asunut neandertalinihmisiä!! HIMMEÄN pyörryttävä ajatus!
Mulla on tietskari täynnä Pavlinan ja Tollen audioita..välillä menen chillaamaan joenvarteen ja kuuntelemaan ja fiilistelemään ja sitten takas liekeissä seinälle. Pallerossa ei oo sähköjä, joten pirtelöntekoresurssit ovat aika rajalliset, mutta ilman sheikkeriäkin oon vääntänyt seuraavaa:

Raw vegan protein-maca-kookosöljy-MSM-pakurikääpä-Udo's Oil-chia-phytoplankton-camucamu-raakakaakaopirtelö tai pikemminkin klimppinen mössö, mutta on nannaa ja mun palautuminen on ihan tajuttoman nopeata! Mä en vaan saa mitään lihaskipuja aikaseksi, vaikka vetäisin itteni ihan piippuun, seuraavana päivänä on taas freesi olo!

Kiipeilypaikoissa mä diggailen sitä, miten joka paikalla on selkeästi oma sielunsa. Ja sitä sitten sovittaa itsensä sen paikan fiilikseen, etsii sen mukavimman paikan pystyttää koti, ihanimman mestan loikoilla nurtsilla, parhaan spotin vetää leukoja, laadukkaimman vesilähteen, siisteimmän baarin ja nettiyhteyden ja kaikki  kyseisen mestan erikoisuudet. Rodellarissa rutiiniksi muodostui pulahtaa  pimeän tultua vakiolampeen peseytymään ja fiilistelemään yllättäen hiljentynyttä laaksoa, jonka kuunvalossa hohkaavia kalkkikivikallioita vuolee rauhoittavasti kohiseva Mascunin joki-vielä hetki sitten levoton laakso  vaihtaa luontoaan omaksi, rauhalliseksi tilaksi..Siuranassa kuljin niityillä ja hain parhaat spotit kerätä manteleita puusta ja rosmariinia maasta. Bogdan löysi turisti-informaation katoksen alta täydellisen treenipaikan- oman tilan valtaus ja oman kulttuurin luominen-miten voi käyttää tyhjää tilaa, onnettomina odottavia kakkosnelosen kattopalkkeja? Santa Linyassa lempimesta levyttää nurtsilla, haistella sitä erehtymättömän vihreää, uuden elämän, uuden alun tuoksua, kevään räjähtävää fiilistä ja kuunnella podcasteja tai musaa. Otollisin joenmutka kylmäterapoida kärsineitä käsiä, kun hämärä laskeutuu ja sammakot aloittavat kurnutuskuoronsa. Diggaan niin paljon viettää pidemmän ajan samassa paikassa-en pelkästään opi paikalle ominaista kiipeilytyyliä, vaan tulen osaksi sitä, se jättää muhun jäljen ja minä siihen.

Tämä yhteyden ja yhdistymisen pyörre koskee paikkaa ja seuraa. Niin kuin kiipeilykaverini sanoi, kiipeilykumppanuus on kuin parisuhde-ilman niitä hyviä puolia :D No joo. Tyypillisesti jokainen ottaa tai joutuu tiettyyn rooliin kiipeilyseurueessa. Kun sielut sopivat yhteen, on oleminen ihanaa. Meillä on pieni perhe. Kaikki pitävät huolta toisistaan. Ristiriidoista puhutaan ja ne sovitaan. Välillä perhe kasvaa uudella tai uusvanhalla jäsenellä, välillä tiet eroavat ja taas kohtaavat. Turvallisuuden ja hyväksymisen pakahduttavan lempeä tunne. Kuinka moni pääsee kokemaan tällaista kumppanuutta, yhteiastä intohimoa, välittämistä, jokapäiväisessä elämässään? Olen siunattu, kiitollinen.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Arbeit macht frei

Mutta minkälainen työ? Olen tässä pohdiskellut työnteon olemusta. Miksi tehdä työtä? Suurimmalle osalle väestöstä syy taitaa olla se, että saadaan kämppä maksettua, ruokaa ja perjantaipullo ostettua ja keran vuodessa hankittua ihosypä Costa del Solilta. Ja kaikki tämä tekemällä työtä, joka ei anna itselle juuri mitään. Niska limassa duunia sikariportaan eteen. Omasta selkärangasta vuollaan seteleitä osakkeenomistajien taskuun. Ja siis..tämä nähdään ihan normaalina?? Saat just sen verran taskurahaa, että pystyt ruokkimaan itsesi, jotta jaksaisit taas tehdä lisää töitä. Suomessa työnteko nähdään vielä kunnia-asiana..mitä kunniallista tuossa tilanteessa on?

Historiallisestihan tilanne on ollut toki vielä pahempi. Mieluumminhan sitä tekee työehtosopimuksen mukaista paskaduunia suoranaisen orjatyön sijasta (orjatyökin voi toki olla luksusta, jos se organisoidaan oikein)  Se, että asiat ovat olleet menneisyydessä vielä enemmän päin helvettiä, ei kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä peruste nykytilan nielemiseen purematta. En ole ekonomi, enkä välttämättä ymmärrä kaikkia näkökohtia yhteiskunnan toiminnan suhteen, mutta varmasti olisi enemmän tilaa omaehtoiselle tekemiselle, mistä tekijät ja asiakkaat nauttivat. Lainsäädäntö vain tuppaa pistämään kovasti innovaattoreille kapuloita rattaisiin.

Minkälainen olisi yhteiskunta, jossa kaikki pääsisivät tekemään mielekästä työtä? Onko tällainen yhteiskunta mahdollinen? Kiinnostaako edes ihmisiä ptää yllä sielussaan sellaista tulta, että he haluavat antaa itsensä ja intohimonsa itsensä ja muiden palvelukseen? Vai onko valtaosa väestöstä lampaita, jotka mieluummin seuraavat nöyrästi ohjeita kuin innovoivat, valittavat mieluumminb kuin muuttavat asioitra, alistuvat mieluummin kuin johtavat? Suurin osa ihmisistä vaikuttaa kyllä melko pystyynkuolleilta, mutta onko tämä osittain sosiaalistettu meihin? Mikä vaikutus on hyvän työpaikan etsimisen välttämättömyyden iänikuisella toitottamisella ihmisen psyykkeeseen? Mitä jos meidät aivopestäisiin lapsesta sti siihen , että jokaisella on mahdollisuus tehdä unemistaan totta? Minkänäköinen maailmamme olisi?

Jos teillä on luku-tai nettivinkkejä erilaisista tavoista järjestää työ ja yhteiskunta, pistäkää kommentteihin!!

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Poliisi on ystävä

Mulla on hillitön kyttäfantasia! Tulin siihen tulokseen viime keväänä, kun satuin Töölönlahdella juoksiessani todistamaan sellasta räväkkää pidätystilannetta missä poliisit pistivät rautoihin jonkun duden keskellä autotietä. Jäin jähmettyneenä seuraamaan tilannetta ensin kiinnostuksesta, kunnes tajusin että jumalauta mua panettaa ihan sikana! Tollotin siinä silleen äähh kuola valuen ja kiemurrellen sitä raudoitusta ja jäin surullisin silmin seuraamaan kun poliisipaku hurautti tiehensä ja jätti mut kuolalätäkköni keskelle nököttämään.Oli semivaikee jatkaa pokkana juoksemista sen jälkeen :D Mutta NYT hahaa olen törmännyt oman elämäni poliisiin!

Oltiin poikien kanssa ostosreissulla Trempissä ja törmäsin maailman söpöimpään kyttään. Siis oikeesti sellaset silmät että mä meinasin pyörtyä ja päässä heitti ja aloin hikoilemaan ja huohottamaan. Sitte kun oli tilanne ohi niin mä en voinut muuta kuin kikattaa hulluna--niinku et mitä vittua MIKÄ TOI OLENTO OLI?? Kömmin vaivoin autoon ja unohdin varotuskolmion merkityksen, jäin melkein rekan alle ja meinasin niitata pari mummoa..ennen kuin aiheutin enempää vaaratilanteita tein U-KÄÄNNÖKSEN TAIVAASEEN ja palasin kyttikselle pyytämään sitä treffeille..No Bogdan oli ihan helvetin vaikeana, että EIEI sillä on EHKÄ tyttöystävä ja NYT MEIDÄN PITÄIS JO MENNÄ TREENAAMAAN...joo siis EHKÄ sillä on tyttöystävä, EHKÄ se on sarjamurhaaja ja tuhkamuna ja sadisti mutta mä nyt meen joka tapauksessa sinne kyttikselle takasin moido. Ja ehitään treenaamaan kyllä älä huoli ukkeli täs menee vaan viis minsaa ku mä hurmaan sen. No meinasin saada jonkun sydänkohtauksen kun mun öögat veti pinkiponkia sen silmien ja aseen välillä, mutta en kupsahtanut kuitenkaan ja SKORASIN NUMERON!!



Kuvan poliisi ei liity tapahtumiin

Tässä pätee taas pohtimani pelon ja luovuuden ristiveto. Espanjalaiset miehet nyt ei todellakaan ole sen rohkeampia kuin suomalaiset, hinusti puheliaampia mutta ihan yhtä jäässä kun pitäis tehdä jotain muuveja. Joten mä olen ryhtynyt täällä RAKKAUDEN SUURLÄHETTILÄÄKSI..eli isken jorgoksia ja levitän Amatsonin rakkauden sanomaa..HAUSKAA! Jos pelkäät hylkäämistä niin et taatusti luo elämääsi  mitään hauskaa, hauskoja ihmisiä, hauskoja tilanteita..käytä se energia pelon sijasta itse toimintaan, nautiskeluun, innostukseen! Niin väsynyttä kelata ettei pystyuskallakehtaa lähestyä jotain mimmiä/kundia..voi tulla pakit..WHO CARES? Thats not the point! Tärkeintä on hyvä meininki! Tossa juteltiin Ulan kanssa, että on se aika ihmeellistä, että kiipeilijäyhteisöissäkin on nuoria, vapaita, miehiä ja naisia, jotka vaan puhuu omissa porukoissan että ai että on sekin ihana poika/tyttö..mutta mitään ei tapahdu :D Ihminen on jotenkin aika vieraantunut seksuaalisuudestaan..jos kahden yksilön välillä on jotain virettä niin mikäs sen ihanampaa kuin tyypata seksuaalista kanssakäymistä- Ilmaisia mielihyvähormoneja, lämmintä kosketusta, miehen/naisen tuoksua mmm nannaa! Jos homma ei toimi niin mitäs siitä sitten. En ole ikinä sisäistänyt niitä joiden mielestä ystävyys menee mahdollisesti jotenkin pilalle, jos hypätään vähän platonisen ystävyyden tuolle puolen. Avoimella, vapaalla ja rehellisellä meiningillä liikenteeseen ja ystävistä tulee rakastajia ja rakastajista taas ystäviä. Mun läksiäisissä oli mimmikaverien lisäksi jotain 20 jäbää, oli aika hauska esitellä niitä toisillensa.. no tää on *** mun vappuheila, tää ***, viime kevään rakastaja, tää on ***, viime kevään satoa kanssa ööhh hahhaaa *punastuu*  :D

Spread love!!

FOLLOW YOUR BLISS

En aio lähteä tästä maailmasta toteuttamatta missiotani. Mun suuri missioni on tällä hetkellä oppia itse ja auttaa muita elämään vapaudessa, rakkaudessa ja pelottomuudessa. Miten se oma missio löytyy? Joillekin tämä on helpompaa, joillekin vaikeampaa..ehdottoman tärkeätä on antaa itsensä UNELMOIDA. Mikä on se juttu, mistä saat sellaiset pyörryttävät endorfiinisekikset, kun annat itsesi unelmoida siitä?

Tee tämä harjoitus.

EI OLE OLEMASSA LIIAN ISOA UNELMAA, LIIAN ISOA MISSIOTA. Unelmoi vaikka maailmanrauhasta! Vaikka et kuolinpedilläsi voi sanoa saavuttaneesi unelmaasi, olet todennäköisesti saanut aivan järjettömän määrän hienoja asioita aikaan omassasi ja muiden elämässäsi. Vertaapa tätä perusPerttiin, jolla ei ole minkäännäköistä fokusta elämässään ja päivät kuluvat vaimoa hakatessa ja pornoa katsellessa.


"Menestys on unelmaansa kohti kulkemista ja tällä matkalla oppimista"
(Jostain luin tämän quoten, en muista kenelle kunnia kuuluu.)

Success to me is having ten honeydew melons and eating only the top half of each slice
(Barbra Streisand)




Mieti myös, onko sun missiosi kokonaisvaltaisesti toimiva. Ei riitä, että pääset toteuttamaan intohimoasi. Sun täytyy myös tulla sillä jotenkin toimeen (eli saada katto pään päälle ja ruokaa naamaan tavalla tai toisella, jos et nyt aio elää auringonvalolla). Lisäksi sulla täytyy olla tieto ja taito toteuttaa sitä. Jos haluat kirjailijaksi, mutta et saa edes kauppalistaa kasaan, edessä on joko helvetillinen määrä harjoittelua tai uuden mission määrittely. Tietotaito voi koskettaa joko itse intohimon kohdetta tai toimeentuloa. Esimerkiksi moni äärettömän lahjakas taiteilija on aivan susi markkinoinnissa, eivätkä sen tähden kykene tulemaan toimeen vaikka itse taiteessa olisi loistava. Lisäksi sun mission pitäisi olla linjassa omantuntosi kanssa. Jos elät vain ja ainoastaan itsellesi, fair enough, silloin voit puuhastella omaa juttuasi. Jos taas sun missioon liittyy valuen antaminen muille ja positiivisen muutoksen aikaansaaminen planeetallamme, mission täytyy olla linjassa tämän pyrkimyksen kanssa.


Kun missio on löytynyt, miten sitä kohti kuljetaan? Unelmiaan kohti voi kulkea ainakin kahdella eri tasolla, jokapäiväisen toiminnan tasolla sekä oman uskomusjärjestelmän tasolla.Tee pieniä tai suuria jokapäiväisiä tekoja missiosi eteen. Mieti joka ilta seuraavalle päivälle tärkeimmät tehtävät, mitkä vievät sinua lähemmäksi unelmaasi. Mieti joka hetki, viekö tämä toiminta, ajatus tai tunne minua lähemmäksi unelmaani. Kirjoita unelmasi ylös ja lue ne päivittäin. Opiskele, kuuntele, kirjoita, ympäröi itsesi missiotansa seuraavilla ihmisillä..aivopese itsesi. Jos joku sanoo sua pakkomielteiseksi, niin kauan kuin olet huumassa seuratessasi missiotasi, OBSESSIO ON OK, JOPA TOIVOTTAVAA. Menikö joku sanomaan Jeesukselle että nyt menee Jeesus vähän yli, pitäiskö sun parantaa noita sairaita vähän vähemmän. Tai Gandhille että hei dude, ota rennosti, ei se maailmanrauha yhtä miestä kaipaa. EIIIIPÄ!! SUN MISSIO KAIPAA JUURI SUA!!


Jokapäiväisen toiminnan lisäksi voit muokata omaa uskomusjärjestelmääsi-uskomukset ovat paitsi tulosta maailman tarkkailemisesta, myös LUOVAA ENERGIAA. Jos sulla on intentio, se manifestoituu. Ask and it is given. Monesti kuulee sanottavan (usein negatiivisessa mielessä) jonkun olevan "self-fulfilling prophecy", itsensätoteuttava ennuste. Oli kyse sitten oman profetian toteutumisesta tai suurempien voimien mukaantulosta, onko sillä mitään väliä loppujenlopuksi? Jos alat profeetaksi, PROFETOI NYT HYVÄ MIES/NAINEN TOTAALISEN KÄSITTÄMÄTTÖMÄN YLITSEPÄÄSEMÄTTÖMÄN MAHTAVIA ASIOITA. Pyydä kaikki universumin energia luoksesi, että pystyt toteuttamaan missiosi. Oletko ikinä ollut niin kivenkovassa draivissa ja luottamuksesta, että saat jonkin asian toteutettua, että asiat tuntuvat loksahtelevan vain itsestään kohdalleen?




Follow your bliss and the universe will open doors where there were only walls.
(Joseph Campbell ja myöhemmin Jari Sarasvuo)

<3 <3

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Bileet Pallerossa!

Join termarin vihreätä teetä ja meininki Pallerossa on aika hektinen. Pet Shop Boys soi ja ajatus virtaa..


Suomessa on vallalla vahva liike laadukkaan ruoan, veden, ympäristön, ergonomian, asumisen puolesta..koko läntinen maailma käy läpi jonkinlaista itsensätutkiskelun buumia. Itsetuntemus, terapeutisointi, henkinen kasvu ovat kahvipöytäkeskustelujen aiheita. Sanotaan, että planeettamme tietoisuus on kohoamassa uudelle tasolle. Onko näin? Löydämmekö vapauden ja rakkauden itseanalyysin ja superfoodien kautta? En usko. Kolmen vuoden psykoterapia antoi toki työkaluja elämään, kapasiteettia elämänhallintaan, kykyä käsitellä tunteitaan ja kommunikoida..muttei tietenkään mitään perustavanlaatuista, tyhjentävää oivallusta itsestä ja elämästä. Superfoodit ja yleisesti laadukas ravinto boostaavat mieltä ja kehoa ja antavat tukea henkisille ja fyysisille pyrkimyksille. Kaikki tämä on kuitenkin vain onttoa koristetta, jos perusta ei ole kunnossa, jos et ole oikeasti onnellinen, jos sulla ei ole suurta missiota elämässäsi. Mitä hyötyä on ruokkia itseään huippuunsa viilatuilla superfoodeilla ja -yrteillä, lukea kaikki tämän maailman self help-kirjat istuen selkä suorassa jumppapallolla siemaillen välillä alhaisen TDS-luvun lähdevettä, kuunnellen samalla opettavia audiotiedostoja ja hengittäen ionisoitua ilmaa jalat maadoitusmatolla, jos sisällä kolisee tyhjyys. Vastaavasti jos olet aivan järjettömän innostunut tekemisistäsi, on melkoisen yhdentekevää, mitä sinne suuhusi lykkäät--aivot tuuttaavat sinne systeemiin luontaista kemiaa sellaisella tahdilla. Niin kuin Viidakkomies sanoi, terveys on sitä, että saa viettää niin siistejä päiviä, että on aivan huippua herätä ja mennä nukkumaan.


Miten sitten löytää oma missionsa? Joillain tämä tie on selkeästi viitoitettu, toiset saavat hakea enemmän. Oman elämänselkeyden lisäämiseksi voi tehdä kuitenkin tietoisia ratkaisuja. Mieti kumpi henkilö todennäköisemmin tulee löytämään missionsa:


a) henkilö, joka valittaa itsellensä ja muille, ettei tiedä, mitä tekisi elämällään. Joka saattaa jopa vahingossa ajatella, että olisi ehkä kiva vaikka joskus kirjoittaa kirja, mutta ei tee yhtäkään käytännön tekoa sen eteen. Joka ympäröi itsensä ihmisillä,jotka käyttävät aikansa sen tappamiseen ja haahuiluun.


b)henkilö, joka sanoo, että on ehdottomasti matkalla missionsa löytämiseen, jos ei ole sitä vielä täydellisesti hahmottanut. Joka antaa itsensä unelmoida suuria unelmia ja tekee jatkuvasti käytännön tekoja niiden toteuttamiseksi. Joka ympäröi itsensä ihmisillä, jotka ovat toteuttaneet tai ovat toteuttamassa unelmiaan.
No oikea vastaushan on..


HERRA B!! <3 <3

Erinomaisia työkaluja selkeyden tietoiseen lisäämiseen täältä.
No miten sitten tullaan oikeasti onnelliseksi? Kysymyksenasettelu on jo viallinen, koska onnea ei tarvitse etsiä yhtään mistään, onnelliseksi ei tulla, koska onnellisia OLLAAN JO, kunhan itsensä ANTAA OLLA onnellinen. Tämän viisasten kiven harva löytää ja monesti onnelle iytsensä luovuttaminenvie jonkun suuren elämänmullistuksen kautta. En tiedä, säilyttävätkö jotkut yksilöt lapsenomaisen kyvyn onnellisuuteen ja innokkuuteen aikuisuuteen asti..usein kyky löytää uudestaan rauha, ilo ja vapaus syntyy kuitenkin kun löytää itsensä polviltaan tai nenältään, kaikki muoto murtuu, kontrolli katoaa, kaikki on epävarmaa, pohja katoaa..ja jäljelle jää ensin tyhjyys..mistä löytyy oikea minä, rauha, ilo ja vapaus. Itse olen vielä muodossa kiinni. Koen syviäsyviä ilon ja vapauden ja huuman tunteita, mutta myös paljon tarpeetonta murhetta ja pelkoa. Kysyn itseltäni, enkö ole vielä kärsinyt tarpeeksi ymmärtääkseni luovuttaa? Kysyn itseltäni, onko jotain niin järkyttävää tulossa, että ymmärrän lopullisesti antaa itseni elämälle?


Vielä jää jäljelle kysymys, mikä on onnellisuuden ja mission suhde? Voiko onnettomalla ihmisellä olla suuri missio? Voiko ihminen olla onnellinen ilman minkäännäköistä päämäärää? Itse uskon, että korkea tietoisuuden tila johtaa paitsi onnellisuuteen myös tarpeeseen vaikuttaa positiivisena muutosvoimana maailmassa. Korkea tietoisuudentila liittää minän ykseyden ja suuremman energian kanssa, jolloin jokapäiväinen selviytyminen on triviaalia. Sukellus tämän universaalin voiman lähteelle on kuin Daavidille annettaisiin Goljatin voimat. Ei Goljatiakaan varmaan huvittanut nostella puolen kilon käsipainoja, eikä tietoista ihmistä huvita nyhrätä pikkujuttujen kanssa.


Toisaalta onnettomuus ja kärsimys ovat seurausta peloista ja pelot taas seurausta viallisesta uskomusjärjestelmästä, epätarkasta todellisuuskäsityksestä. Mitä suurta ihminen voi tehdä, jos käsitys siitä, miten todellisuus toimii, on epätarkka? Yritys on kuin ohjus ilman suuntimaa, se voi räjähtää vaikka oman perseen alla :D Toisaalta epätarkka todellisuuskäsitys tarkoittaa pelkoja ja pelkäävä ihminen käyttää järjettömän määrän energiaa pelkäämiseen. Pelot tekevät jokapäiväisestä elämästä taistelua ja draamaa. Miten tällaisessa elämässä voisi olla tilaa unelmoida saatika toteuttaa mitään suurempaa?