torstai 31. maaliskuuta 2011

Kerran vielä ja pohjia myöten

Kirjoitan taas pelosta. Joku voisi luulla, että pelkään erityisen paljon, koska kirjoitan siitä alvariinsa. Muiden pään sisään en pääse, joten arvoitukseksi jäänee olenko toivoton pelkuri , mutta kirjoitan aiheesta siksi, että aihe kiehtoo minua järjettömän paljon. Miten paljon voimavaroja ja onnellisuutta vapautuukaan, kun pelko ei ole lamaannuttamassa toimintaa? Nythän en siis puhu primitiivisestä fight or flight-reaktiosta, vaan tästä homo sapiensin uniikista hienoudesta, tavasta pelätä asioita jotka eivät missään määrin ole hengenvaarallisia. Ihmiset pelkäävät ja kärsivät niin paljon. Hylkäämistä. Sitoutumista. Epäonnistumista. Onnistumista. Tavoitteiden asettamista. Ilman niitä elämistä. Omaa varjoaan. Tämä on surullista. Jos voisin määritellä oman elämäntarkoitukseni yhdellä lauseella, se on itseni ja muiden vapauttaminen pelosta ja kärsimyksestä.


Tässä postauksessa jo sivusin sitä, miten pelot nähdään jonain luonnollisena, erottamattomana osana ihmiselämää. Musta tuntuu yhä vahvemmin, että tämä ajatusmalli kusee ja pahasti. Joku sanoisi, että Illuminati haluaa pitää meidät pelossa, mun mielenterveydelle salaliittoteoriat on vähän liian rankkaa shittiä..ihmiset vain tuntuvat olevan niin syvällä siinä pelkojen pelissä, omassa mielikuvitusmaailmassaan,mistä eivät näe ulospääsyä, kuin todellisuudelta tuntuvalta painajaisessa, mitä ei voi lopettaa, mitä ei voi ymmärtää, ja minkä todellisuudesta muutkin täytyy saada vakuuttumaan. Painajaistahan pelossa eläminen on, miksi muuksi voisi määritellä mielikuvituksellisten asioiden pakonomaisen pelkäämisen.. on korkeintaan tapana sanoa, että pelkoja kohti täytyy kulkea, tehdä sitä, mitä pelottaa.. ja tämä onkin parempi metodi kuin pelkojen välttely sinällään. Pelottavien asioiden tekemistä voi harjoitella kuin lihasta--pistät itsesi esiintymään yleisön edessä, kiipeämään vaikeata reittiä, pyytämään tyttöä treffeille, ja se rohkeuslihas kasvaa ja kasvaa koko ajan..


Mutta mun mielestä se pelkojen aiheuttaja ei ole se ongelma, vaan PELKO ITSESSÄÄN. Ei hylkäämisessä sinänsä ole mitään vikaa. Ei epäonnistumisessa sinänsä ole mitään vikaa. Mutta sun suhtautumisessa niihin on. Sun pelko on se vika. Rohkeuslihaksen kasvattaminen auttaa, mutta ei saa painoa eli pelkoa häviämään. Se paino on illuusio-viallisesta todellisuuskäsityksestä johtuva illuusio. Pelkoja kohti kulkeminen on toki parempi kuin niiden suoranainen välttely, mutta taktiikkana yhtä tehokas kuin hirveän ripulipaskan pyyhkiminen yhdellä nessulla. Vähän tuli siistimpää jälkeä, mutta vieläkin on roiskeita siellä täällä ja ahdistaa jo kun ennen pitkää tulee tuutista uus lastillinen ja nessutkin pääsivät loppumaan jo :D Tuntuu yhä pintapuolisemmalta ja turhemmalta, tekohengitykseltä, kehitellä pelkojen kohtaamisen pakkostrategioita, kun vika on paljon syvemmällä. Pelokjen ´kohtaamisessa on sellainen itsekidutuksen ja synkkyyden soundi, mikä ei ole musta ihmiselle ominaista. Kun ihminen pelkää (nyt ei puhuta viimeisestä samuraista joka on kohtaamassa kuolemansa vaan ihmisrukasta joka pelkää oman hauraan kuorensa ja minäkäsityksensä puolesta), on jossain jo menty metsään ja pahasti. Sun todellisuuskäsityksessä on vika. Sun aivoissa on bugi. Mikä sun todellisuuskäsityksessä falskaa, mistä ne bugit syntyvät? On tervehdyttävää tutkailla juurta jaksaen mielen synnyttämiä aiheita pelolle. Lopulta päästään oman todellisuuskäsityksen juurille, omiin uskomuksiin siitä, minkälaiset kokemukset synnyttävät negatiivisia tuntemuksia, kärsimystä. Buddha on sanonut, että kaikki kärsimys syntyy epäonnistumisesta ymmärtää todellista luonnettamme. Pelko on merkki siitä, että sun käsitys todellisuudesta falskaa. Jos esimerkiksi pelkään epäonnistumista jollain reitillä, voin päästä pelon juurille pilkkomalla sen osiin. Mieli voi kehittää aiheesta erilaisia väitteitä, esimerkiksi:


-jos epäonnistun, ajattelen olevani huono kiipeilijä. Ensinnäkin pelkään asiaa, joa ei ole tapahtunutkan vielä, mikä on jo sinällään järjetöntä.Toiseksi väite ei ole totuudenmukainen, koska EIHÄN MUN VÄLTTÄMÄTTÄ TARVITSE AJATELLA OLEVANI HUONO. Joku muu voisi ajatella jotain aivan muuta samassa tilanteessa. Miksen siis minä?


-jos epäonnistun, joku muu voi ajatella minusta negatiivisia ajatuksia. Tämä voi periaattessa olla tottakin..paitsi jos aletaan kyseenalaistamaan omaa todellisuuskäsitystä vielä perinpohjaisemmin...


...Onko "muita ihmisiä" olemassa? Vai onko koko maailma vain yhtä tietoisuutta, unta, jonka uneksija olet sinä, joka tiedät uneksivasi? Tällainen väite voi tuntua huuhaalta, mutta Buddha tuli tähän lopputulokseen 2500 vuotta sitten, eikä sitä ole voitu todistaa vääräksikään ;) Ennen kaikkea ykseyden omaksuminen todellisuuskäsitykseksi tai edes sillä leikittely tuo hulluja oivalluksia. Koko elämä tuntuu hauskalta leikiltä. Kaikenlaiset omien uskomusteni aikaansaamat pelot katoavat. Ihmissuhteisiin liittyvä pelko tuntuu järjettömältä, koska jos sinä olet osa minun tietoisuuttani, mitä pelättävää minulla on? Epäonnistumisiin liittyvä pelko tuntuu järjettömältä, koska jos koko todellisuus on omaa luomustani, voin erottaa esimerkiksi etiketit pelko ja epäonnistuminen toisistaan milloin haluan. Kaikki pelko alkaa tuntua tuntuu järjenvastaiselta. Pelotta eläminen ei johda vastuuttomuuteen vaan itse asiassa..järjellisyyteen. On täysin järjenvastaista pelätä vieraille ihmisille puhumista, mokaamista, hylkäämistä ja vielä järjenvastaisempaa pelätä ILLUUSIOTA näistä, kuviteltua, EHKÄ tulevaisuudessa tapahtuvaa vastaavaa asiaa. Pelotta elämällä homo sapiens, "viisas ihminen", itse asiassa lunastaa nimensä ja on kykenevä alykkääseen toimntaan. Ole viisas, ystäväni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti