sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Pelko ja onni

Kokeilin tossa talvella pariin otteeseen jos musta olisi pajauttajaksi kun nuoruudessani totesin olevani liian kontrollifriikki moiseen relaksoitumiseen ja sain aina törkeet vainot ja kerran ihan täyslaidallisen psykoosin. Pariin otteeseen pääsinkin aika hyvoiin ja kelasin et ei vittu mullahan on kiitettävän chilli meininki nykyään! Poltin sitte koko jointin seuraavalla kerralla ku olin niin pro. Öhh...rupes ahdistamaan vanhaan malliin ihan hulluna..no ei ketään kiinnosta (ehkä) mun blossivainot mutta sain älyttömän vahvan elämyksen visiosta, mitä oon aiemminkin pyöritellyt: elämä ilman pelkoa. Elämä, missä vallitsisi niin suuri rakkaus ja rauha, että kaikki tekeminen ja oleminen olisi pelkoa vailla. Että pelon ja spennauksen sijasta vallitsisi ilo ja innostus. Ja miten tää homma muodostui mun päässä, se oli mystistä. Tää fiilis pelottomuudesta oli sellanen tajunnanräjäyttävä kokemus, mutta jostain pään sopukoilta tunki sellasia ääniä, jotka sanoi "ei se ole mahdollista, koska sitä ja tätä ja tota" ja mun sydän taisteli vastaan siinä loputtomien järjen järjettömien argumenttien virrassa. Koin sisälläni jo fyysiseltä tuntuvan taistelun, tämän vapaudentunnullaan pakahduttavan maailman ja sitä pommittavan järjen-vai järjettömyyden- äänen välillä.


Ilman päihteitäkin pääsee hyviin tiloihin. Kolme sanaa:


Meditaatio.

Meditaatio.

Meditaatio.
 
Kun ajatus hiljenee, tajunta on yhtä virtaa linnunlaulun, syvyyden ja korkeuden, avaruuden ja kadun hälinän kanssa. Sukellus syvimpään minään,joka ei tunne murhetta tai pelkoa, autuaaseen ilon ja rauhan tilaan, jonka voisi kuvitella olevan ihmiselle jopa..luontaista. Stressi ja spennaus tuntuu meditatiivisessa tilassa aivan järjettömältä, käsillämme olevan suuren, hillittömän järjettömän kauneuden tahalliselta raiskaamiselta. Katsokaa tämä (transsendentaalista) meditaatiota ja sen vaikutusta aivoihin käsittelevä videopätkä, varsinkin David Lynchin osuus oli loistava. "It's a beautiful thing!" <3


Äidille terveisiä että en aio jatkaa päihdekokeilujani-moiset synnin teot vievät voimat-mutta ajatus jäi kytemään. Pelot tuovat niin paljon kärsimystä. Sain tänään karseat raivarit tilanteessa, missä mua syytettiin jostain, mitä en ollut tehnyt. Tuon tunnereaktion ja 95 % kaikista tunnepurkauksista voi jäljittää pelkoon, oman egon puolustamiseen toista vastaan. Kun tämän ymmärtää, käy varsin kyseenalaiseksi myös tapa purkaa oman loukatun egon puolustusreaktio toiseen. Luin loistavan Ayn Randin kirjan The Fountainhead, joka lähestyy pelkoa, vapautta, itsekkyytä ja altruisimia, onnellisuutta ja onnettomuutta Randin kehittämän filosofian, objektivismin kautta. Randin objektivismi käsittää altruismin ihmiselle mahdottomaksi, tuhoontuomituksi ajatukseksi, joka johtaa muiden kautta elämiseen ja egon ja minän häviämiseen. Rand käsittää itsekkyyden arvoksi, omien arvojen, ihanteiden, ajatusten ja työn mukaan elämiseksi. Kirjan päähenkilö Howard Roark on mies, joka elää ilman pelkoa, joma on valmis kuolemaan ystäviensä puolesta, mutta ei elämään kenenkään takia. Roark on itsekäs mies, joka elää täydellisessä vapaudessa ja antaa muille täydellisen vapauden ja on siksi uhka, vihollinen ja tuhoamisyritysten alla.


What they want is ostentation: to show, to entertain, to impress others. They are second-handers--It's so hard to stand on one's own record. You can fake virtue on an audience. You can't fake it in your own eyes. Your ego is your strictest judge. They run from it. They spend their lives running.--They have no concerns for facts, ideas, work. They are concerned only with people. They don't ask "Is this true". They ask "Do others think this is true?" Not to judge, but to repeat.Not to do, but to give the impression of doing.Not creation, but show. Not ability, but friendship. Not merit, but pull. What would happen to the world without those who do, think, work, produce? Those are the egotists. You don't think through anothers brain and you don't work through anothers hands. When you suspend your faculty of independent judgment, you suspend consciousness. To stop consciousness is to stop life. Second-handers have no sense of reality.Their reality is not within them but somewhere in that space which divides one human body from an another. Not an entity, but a relation-anchored to nothing--The independent man kills them-becuas ethey don't exist within him and thta's the only form of existence they know.--They've been taught to seek themselves in others. Yet no man can achieve the kind of absolute humility that would need no self-esteem in any form--So after centuries of being pounded that with the doctrine that altruism is the ultimate ideal, men have accepted it in the only way it could be accepted. By seking self-esteem through others. By living second-hand.--Look at everyone around us. You've wondered why they suffer, why they seek happiness and never find it. If any man stopped and asked himself whether he's ever held a truly personal desire, he'd find the answer. He'd see that all his wishes, his efforts, his dreams,his ambitions are motivated by other men.
Tien syvään onneen väitetään kulkevan egon hävittämisen ja toisaalta sen vahvistamisen kautta. Tiedä häntä. Ainoa mitä tiedän, on että joka ikinen pelko mun elämässä on ollut turha. Kaikki asiat ovat järjestyneet ja mulla on ihana elämä. Miksi pelätä epäonnistumista? Jos jotain haluaa, sen ennen pitkää saa. Miksi pelätä hylkäämistä? Vuosien varrella olen kiinnittänyt itseni ja oman arvostukseni erinäisten ihmisten hyväksyntään. Viikon tai vuoden päästä olen kasvanut yli tilanteesta ja huomannut huvittavaksi moisen stressaamisen ja kyseisen henkilön mielipiteen minusta yhdentekeväksi. Juuri silloin satuin vain jostain syystä näkemään juuri sen henkilön itsearvostukseni kannalta tärkeäksi, myöhemmin en. Toisia arvostetaan yleensä vieläpä heidän luonteenpiirteittensä takia. Jotka nekin ovat pysyvien konstruktioiden sijasta pikemminkin kuin rooleja, joista voi valita mieleisensä. Minä muuttuu koko ajan, minä muutun koko ajan. Sanoisin pysyvimmäksi piirteekseni introverttiuden. Eikä tätäkään usko kukaan. Paitsi äiti. Muut hanakimmat "luonteenpiirteeni" ovat lähinnä vuosien varrella opittuja mindfuckeja, selviytymiskeinoja. Toisten hyväksyntään liittyvät pelot ovat kuin yrittää valjastaa ämpärillä Atlanttia, potentiaalia on villiin ja voimakkaaseen, tyyneen ja rauhalliseen, kylmään ja kuumaan. Ämpärillinen Atlanttia kertoo susta vain sen päivän tilan ja muilla on tapana katsoa vain sitä ämpärillistä. Myönnä siis että sulla on sen valtameren voimat ja lakkaa kiinnittämästä itsesi ja oma arvostuksesi johonkin niin säälittävän kontrolliyrityksen kuin pakottaa koko se saatann iso lätäkkö sellaseen pikkuseen kuupalliseen.


Joskus kuulee pelkojen olevan ihmisille luontaista. Mitä paskaa. Kyllä, jos törmäät karhuun, on luonnollista pelätä. 99,999 % kokemistamme peloista eivät kuitenkaan ole puhtaan selviytymisvietin motivoimia. PELON sijasta ONNI on ihmiselle luontaista. Pelkääkö lapsi ettei se onnistu nousemaan kontalta kävelemään? Ne pelot,mitä suurin osa aikuisväestöstä kokee, ovat sairasta, kaukana luonnollisesta, kultturimme myrkkyä, joka niellään yleisenä totuutena. Kiinnitä arvostuksesi muihin ihmisiin ja ulkoisiin konstruktioihin, niin saat pelätä koko loppuelämäsi-jos tuota matelua voi edes elämäksi kutsua. Mä olen onnellisimmillani yksin, tehdessän omaa juttuani. Kun mä kirjotan. Kävelen. Pohdiskelen. Meditoin. Kuuntelen musaa. Kiipeän. Juoksen. Laulan. Nautin kyllä ajoittain suunnattomasti muiden ihmisten seurasta, mutta he eivät ole mun elämäni tarkoitus. En mä ole lähtökohtaisesti mikään hyväntekijä, vaan itsekäs ihminen. Mutta just se itsekkyys tuo sisäistä tilaa luomiselle. Mun tavoite numero yksi on kohottaa omaa onnellisuustasoani ja kaikki muu tulee siinä sivussa. Mun tarkoitus on mussa itsessäni, sitä kautta saatan antaa muillekin jotain arvokasta.

4 kommenttia:

  1. Asiallista tekstia, on ainakin kokemuksia mista sita ammentaa.
    Ma kanssa mietin tota pelkoa usein, se kun kontrolloi ja ottaa vallan helpommin kun onnistumisen tunne. Toisaalta on hyva menna pelkaamiaan asioita kohti,silla silloin oppii elamastaan ja itsestaa, ja sitaha taa elama kai on.
    Musta tuntuu etta herasin tahan elamaan vasta pari vuotta sitten, sita aiemmin aika menny missa lie pimennossa(jossa nykyaankin ajoittain kayn) yms viikonloppukannaamisessa. Mutta toisaalta hyva etta herasin, nyt tuntuu et elamaa loytyy kaikkialta.

    Charles bukowski kaytti pelkoaan motivaationaan kirjoittaa, ehka pelkoon pitas suhtautua samalla lailla.

    No joo. Taa teksti on ehka sekavaa, mut pakko alkaa purkaa naita ajatuksia.
    Ma oon ny barcelonan lentokentalla, aamulla madridiin ja sielta sit Bogotaan!!!! KOlumbiaan...
    Ei mitaan, pienintakaan ajatusta/ideaa mika siella odottaa mita tulee vastaan. Mut just siistia, tulee mita tulee!

    Anna kynan sauhuta!

    Ville

    VastaaPoista
  2. Ihan kuin mun ajatuksia. Ei omena kauas puusta putoa paitsi, että aloitin ajattelun sinua 20 v vanhempana, ja olet edennyt hurjaa vauhtia ohi mun tallaamisen.Taisit muuten saada karseen raivarisi mun kirjeestä, joka huokui pelkoja.

    Peloilla on mahtava voima; masennus, itsesääli, kauna, katkeruus, viha. Pelon vastakohta on luottamus=rakkaus. Meditaatio on hyvä keino poistaa pelkoja + tehdä niitä asioita, joita pelkää.

    Hienoa Lennu!
    Pus

    VastaaPoista
  3. Ei tullut mamma siitä raivari vaan jostain ihan muusta :)

    Mä kirjottelen enemmän huomenna mailitse, tässä järjesteltyäni ajatuksiani :))

    Puspus

    VastaaPoista
  4. Ville!

    Sä menet ainakin pelkoja kohti kuin yleinen syyttäjä! Mut tsekkaa vielä 31.3. blogaus, ollaan jo nextillä levelillä!

    Nauti! Laula! Tanssi! Anna sieluen ja sydämen olla vapaaaaaa..ja rakkautta Bogotaan!

    VastaaPoista