torstai 31. maaliskuuta 2011

Tajutonta vesiläppää Löydä lähde-sivustolta

”Vesi on väritön neste, joka auttaa meitä näkemään sateenkaaren värit. Sillä ei ole muotoa, mutta se antaa kaikelle muodon. Se on miljardeja vuosia vanhaa, mutta uudistuu jatkuvasti. Se on elämän ja historian kehän alku ja loppu. Jokainen vesipisara on oma mikrokosmoksensa ja kuljettaa mukanaan tietoa muinaisista ajoista ja maailmoista, joita emme vielä kykene ymmärtämään. Se esiintyy nesteenä, kiinteänä aineena ja vesihöyrynä. Sitä on kaikkialla ja kaikessa. Se on avain ihmisen terveyteen ja ihmisellä on avain veden terveyteen.” – Charlie Ryrie, Veden parantava voima, 1999


Vesi on kaiken elämän perusta, elementti ja arkkityyppi. Käytännössä kaikki suomalaiset ovat kuulleet Joukahaisen Kalevalassa toteaman lauseen: “Vesi vanhin voitehista” ja onkin hyvä ymmärtää kuinka merkittävä rooli vedellä on aina ollut eri vaivojen parantamisessa ja terveyden saavuttamisessa. Ympäri maailmaa on aina pidetty pyhiä lähteitä, joilla ihmiset ovat käydeet parantamassa vaivojaan.
Seuraavassa artikkeli sisältää informaatiota vedestä – osa tieteellistä ja osa metafyysisempää pohdiskelua. Artikkelin tavoitteena on tuoda esille näkemyksiä vedestä myös elementtinä – ei pelkästään divetymonoksidi (H2O) -nimisenä kemiallisena yhdisteenä, jona veden yleensä näemme. Lähdeveden ympärille linkittyy jokaisessa vanhassa kulttuurissa valtivasti mystisyyttä ja ominaisuuksia, joita emme välttämättä vielä ymmärrä. Lähdetään tarkastelemaan aihetta kuitenkin biofysiikan kautta…


Biofysiikka on monitieteinen tutkimusala, joka tarkastelee biologisia järjestelmiä fysiikan mallein ja menetelmin. Biofyysikkojen toimintakenttä on elävä organismi, olivatpa kyseessä sitten kasvit, eläimet tai ihmiset. He tutkivat asian elollista puolta. Kun tutkimme materiaa, voimme järkevästi ajatellen ymmärtää vain materiaa. Tutkimus materian ja energian raja-alueella on biofysiikkaa. Se mitä kutsumme nimellä elämä, kuvaamme fysiikassa energiana. Tunnemme kuitenkin fysiikasta, että emme voi hävittää energiaa, ainoastaan muuntaa sen laatua. Ja koska emme voi hävittää energiaa, emme voi oikeastaan hävittää elämääkään. Tässä yhteydessä on tärkeää huomioida, kuinka havainnoimme materian ja energian luonnollisten yhteyksien tärkeysjärjestystä. Elintarvikkeiden (elämän välittäjien) tarkoitus on välittää elämää. Jopa luonnollisten vitamiinien yhteydessä on huomioitava niitä ylläpitävä rakenne, ts. onko niissä ylipäänsä enää elämää. Lisäravinteiden koko kenttää tarkastellaan valitettavasti liian usein pelkästään biokemiallisesti. Mutta olisiko tärkeää huomioida myös biofysiikka? Tarvitsenko tämän vitamiinin vai tarvitsenko vitamiinin sisältämän “informaation”?


Mikä energia, mikä voima tai mikä järjestysmuoto pitää materiaa koossa esimerkiksi ihmiskehossa? Luonnossa löydämme sellaisia järjestysmuotoja, joita voimme luonnehtia sanalla ykseys. Nämä järjestysmuodot tunnemme myös matematiikasta – geometriasta. Ajatelkaamme hetki kyseisen sanan merkitystä. Geo = maa, metria = massa, geometria = maamassa. Termiin kätkeytyvät maamassan historiallisesti mystiset ominaisuudet, jolle geometria rakentuu, kuten jo tiedämme kaikista platonisista solideista: tetraedri, heksaedri, oktaedri, ikosaedri ja dodekaedri. Kaikki energiahan on oikeastaan alkanut materialisoitua kiteytymisen kautta…


Pohjustan aihetta vielä vähän, joten tarkastellaan hetki kidettä – kristallia: vaikkapa vuorikidettä. Voimme todeta, ettei ole olemassa kahta samanlaista vuorikidettä. Toisaalta tiedämme kuitenkin, että jokainen näistä vuorikiteistä on geometriseltä rakenteeltaan täsmällinen ja kuuluu näin platonisiin kappaleisiin. Tässä yhteydessä kysymyksessä on pii, silikaatti. Tosin meidän olisi kysyttävä mikä on se taustavoima, joka saa aikaan sen, että tämä vuorikide on rakenteeltaan täydellisen geometrisesti tarkka.
Mitäkö tekemistä kaikella sitten on veden kanssa?


Vesi on turmeltumattomassa tilassa kiderakenteinen. Kuten kemiasta tiedämme, materiaalisessa mielessä kehitys alkaa järjestysluvulla yksi, eli vedyllä. Vesi on muodostunut vedystä. Vesimolekyyli H2O:ssa on 2 osaa vetyä ja 1 osa happea. Tämä on geometriaa. Vesimolekyyli muodostaa täydellisen tetraedrin, jossa on neljä samanlaista kolmion muotoista sivua, joilla on tietynlainen järjestys. Vesimolekyyli sisältää myös puhdasta valoenergiaa. Nämä miljardit biofotonit, valokvantit, ovat jokaisessa vesimolekyylissä eri tavalla ryhmittyneet. Siksi ei koskaan löydy kahta samanlaista vesimolekyyliä. Ja kuitenkin sanomme huolimattomasti: “Sehän on vain H2O:ta”. Vesi järjestäytyy molekyylirakenteensa avulla ja koheesion vuoksi vesi on rakenteellisempaa kuin useimmat muut nesteet. Koheesio eli samanlaisten molekyylien molekyylienvälinen yhdistävä vuorovaikutus johtuu vedessä vetysidoksista ja aikaansaa muun muassa veden pintajännityksen. Yksittäinen vetysidos kestää vain joitain sekunnin biljoonasosia, mutta uusia muodostuu alati. Eli eihän vedellä ole “rakennetta”, sehän on neste?


Sana informaatio tulee latinankielen sanasta informare, mikä tarkoittaa muodon antamista (eng. in-formation, formaatiossa eli rakenteessa). Vesi muodostuu kahdesta eri vedestä, rakenteista I ja II. Rakenteen II mukaan järjestäytynyttä vettä kutsumme tieteellisessä mielessä “kiteiseksi vaiheeksi”. Mitä korkeampi veden kiteinen rakenne on, sitä suurempi on sen informaatiosisältö mitattavien värähtelytaajuuksien muodossa. Vedessä pystytään todella mittaamaan sähkömagneettisia värähtelyjä. Mielenkiintoista on todeta, että nämä samat värähtelytaajuudet esiintyvät myös kehossamme. Kun vesi liikkuu luonnollisessa perusmuodossaan, siinä samalla virvelöityy energioita, eli implosiivisia valokvantteja, joka “levitoivat” ylöspäin. Ennekuin vesi on “kypsää” ja pulppuaa ylös maan uumenista, toisin sanoen, ennen kuin se pystyy nousemaan lähdesuonien kautta pintaan, se kuljettaa mukanaan maan sisältä geomagneettisia värähtelytaajuusmalleja, eli kaiken sen informaation, jota ilman vesi ei ole kypsää.


Tunnemme veden erilaisia olomuotoja, kaasunmuotoisena, kuten esim. vesihöyry, juoksevana, tavallisena vetenä ja jäänä. Korkein tiheys vedellä on lämpötilassa +4 astetta. Pohtikaamme hetki lunta. Kun tarkastelemme lumihiutaletta elektronimikroskoopin alla, näemme sen täydellisen geometrisen rakenteen. Mikä energia saa aikaan sen, että lumihiutale näyttää juuri sellaiselta kuin se näyttää? Kuka on pitänyt huolen siitä, että sillä on tämä täydellinen rakenne? On todella mielenkiintoista, ettei ole olemassa kahta samanlaista lumihiutalettakaan. Ja kuitenkin kaikki on pohjaltaan samaa H2O:ta. On varmasti vielä hämmästyttävämpää huomata, että jos tämä sama lumihiutale sulatetaan luonnollisella tavalla, sen informaatiosisältö ei muutu ollenkaan. Niinpä siitä tulee taas aivan samanlainen lumihiutale, kun se jäätyy uudelleen. Tämä tapahtuu aina näin, vaikka ei ole olemassa kahta samanlaista lumihiutaletta. Kuinka tämä on mahdollista? Lumihiutale pystyy muistamaan alkuperänsä. Mahtaa kuulostaa uskomattomalta, mutta vedellä on todella muisti. Tämä muisti on sidottu geometriaan, sillä vain geometria pystyy varastoimaan tietyn informaatiosisällön. Veden geometrian järjestäytyneisyys heijastaa sen informaatiosisältöä. Tämä on meille veden yhteydessä kaikkein tärkein tieto. Meidän ei siis vain pidä juoda vettä ollaksemme terveempiä, vaan meidän juotava vettä siksi, että se pystyy välittämään meille informaatiota ja laajentamaan näin tietoisuuttamme.


Kehostamme 60-70 % on vettä, samoin 60-70 % planeettamme pinnasta on veden peitossa. Löydämme kehoistamme noin 1 % suolaa, kuten planeetastammekin. On mielenkiintoista todeta, että löydämme myös kultaa tai mitä tahansa hivenainetta samassa suhteessa Maaplaneetasta kuin omasta kehostammekin. Tämä on mikrokosmos – makrokosmos. Vesi pitää kehossamme huolen siitä, että seisomme molemmat jalat maassa ja voimme kumartua ja nousta tästä asennosta uudelleen ylös, koska vesi on tyypiltään dipoli, kaksinapainen. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisessa vesimolekyylissä on plus- ja miinusnapa, joita ympäröi sähkömagneettinen kenttä, jonka värähtelytaajuus voidaan myös mitata. Samalla tavoin myös planeetallamme on plus- ja miinusnapa, joita ilmakehämme ympäröi. Mielenkiintoista on sekin, että ilmakehämme vastustus osoittaa samaa arvoa kuin aivojemme sähkövirta, nimittäin 7,83 Hz (Schumannin resonanssi).


Vesimolekyylissä on kaksi vetyä, joiden kulma on vääntynyt tedraedrirakenteeksi, mikä kuvasta näyttää aivan nallekarhun päältä. Juoksevan veden vetykulma on 105 astetta, mutta jäätyneen veden onkin 109 astetta. Näin vetysidos pysyy jatkuvasti dynaamisena. Kumpikin vetyatomi muodostaa sidoksen eri molekyylien välille, jolloin molekyyleistä muodostuu kuusikulmainen ja kolmiulotteinen rakennelma. Nämä heksagonin muotoiset molekyylit imeytyvät elimistöömme mainiosti ja nesteyttävät kehoamme tehokkaasti. On hyvä ymmärtää, että juomastasi vedestä tulee vertasi 10 minuutissa, jonka vuoksi veden laadulla on erittäin keskeinen vaikutus veresi laatuun.


Japanilainen vesitutkija Masaru Emoton elektronimikroskoopilla ottamat kymmenet tuhannet valokuvat havainnollistavat veden geometrista rakennetta. Veden kiderakenne hajoaa ja vesi joutuu dissonanssiin, kaoottiseen olotilaan, kun käsittelemme vettä epätietoisesti. Biofysikaaliselta alueelta tiedämme jo, että kun vesi virtaa vesijohdoissa useita kilometrejä, ollen samanaikaisesti johdoissa vallitsevan paineen alla, niin veden oma liike tuhoutuu. Samalla veden kiderakenne hajoaa. Jo pelkästään tästä syystä tavallisella vesijohtovedellä ei ole lainkaan biofysikaalista laatua.


Yllä oleva informaatio on monelle puhdasta pseudotiedettä ja huuhaata, koska esimerkiksi Emoton eksperimenttejä ei ole tieteellisesti toistettu ja ne on leimattu tiedepiireissä huijaukseksi. Ajatus veden “muistista” aiheuttaakin usein lähinnä hilpeyttä tiedepiireissä. Toisaalta edessäsi oleva LCD (liquid cristal display) -näyttö toimii juuri nestemäisten kiderakenteiden välittämän informaation kautta kuten tietokoneesi piikiteinen kovalevykin. Voisiko vedellä olla samanlaisia ominaisuuksia, joita emme vielä täysin ymmärrä?


“Empty your mind, be formless. Shapeless, like water. If you put water into a cup, it … becomes the cup. You put water into a bottle and it becomes the bottle. You put it in a teapot it becomes the teapot. Now, water can flow or it can crash. Be water my friend.” – Bruce Lee

Kerran vielä ja pohjia myöten

Kirjoitan taas pelosta. Joku voisi luulla, että pelkään erityisen paljon, koska kirjoitan siitä alvariinsa. Muiden pään sisään en pääse, joten arvoitukseksi jäänee olenko toivoton pelkuri , mutta kirjoitan aiheesta siksi, että aihe kiehtoo minua järjettömän paljon. Miten paljon voimavaroja ja onnellisuutta vapautuukaan, kun pelko ei ole lamaannuttamassa toimintaa? Nythän en siis puhu primitiivisestä fight or flight-reaktiosta, vaan tästä homo sapiensin uniikista hienoudesta, tavasta pelätä asioita jotka eivät missään määrin ole hengenvaarallisia. Ihmiset pelkäävät ja kärsivät niin paljon. Hylkäämistä. Sitoutumista. Epäonnistumista. Onnistumista. Tavoitteiden asettamista. Ilman niitä elämistä. Omaa varjoaan. Tämä on surullista. Jos voisin määritellä oman elämäntarkoitukseni yhdellä lauseella, se on itseni ja muiden vapauttaminen pelosta ja kärsimyksestä.


Tässä postauksessa jo sivusin sitä, miten pelot nähdään jonain luonnollisena, erottamattomana osana ihmiselämää. Musta tuntuu yhä vahvemmin, että tämä ajatusmalli kusee ja pahasti. Joku sanoisi, että Illuminati haluaa pitää meidät pelossa, mun mielenterveydelle salaliittoteoriat on vähän liian rankkaa shittiä..ihmiset vain tuntuvat olevan niin syvällä siinä pelkojen pelissä, omassa mielikuvitusmaailmassaan,mistä eivät näe ulospääsyä, kuin todellisuudelta tuntuvalta painajaisessa, mitä ei voi lopettaa, mitä ei voi ymmärtää, ja minkä todellisuudesta muutkin täytyy saada vakuuttumaan. Painajaistahan pelossa eläminen on, miksi muuksi voisi määritellä mielikuvituksellisten asioiden pakonomaisen pelkäämisen.. on korkeintaan tapana sanoa, että pelkoja kohti täytyy kulkea, tehdä sitä, mitä pelottaa.. ja tämä onkin parempi metodi kuin pelkojen välttely sinällään. Pelottavien asioiden tekemistä voi harjoitella kuin lihasta--pistät itsesi esiintymään yleisön edessä, kiipeämään vaikeata reittiä, pyytämään tyttöä treffeille, ja se rohkeuslihas kasvaa ja kasvaa koko ajan..


Mutta mun mielestä se pelkojen aiheuttaja ei ole se ongelma, vaan PELKO ITSESSÄÄN. Ei hylkäämisessä sinänsä ole mitään vikaa. Ei epäonnistumisessa sinänsä ole mitään vikaa. Mutta sun suhtautumisessa niihin on. Sun pelko on se vika. Rohkeuslihaksen kasvattaminen auttaa, mutta ei saa painoa eli pelkoa häviämään. Se paino on illuusio-viallisesta todellisuuskäsityksestä johtuva illuusio. Pelkoja kohti kulkeminen on toki parempi kuin niiden suoranainen välttely, mutta taktiikkana yhtä tehokas kuin hirveän ripulipaskan pyyhkiminen yhdellä nessulla. Vähän tuli siistimpää jälkeä, mutta vieläkin on roiskeita siellä täällä ja ahdistaa jo kun ennen pitkää tulee tuutista uus lastillinen ja nessutkin pääsivät loppumaan jo :D Tuntuu yhä pintapuolisemmalta ja turhemmalta, tekohengitykseltä, kehitellä pelkojen kohtaamisen pakkostrategioita, kun vika on paljon syvemmällä. Pelokjen ´kohtaamisessa on sellainen itsekidutuksen ja synkkyyden soundi, mikä ei ole musta ihmiselle ominaista. Kun ihminen pelkää (nyt ei puhuta viimeisestä samuraista joka on kohtaamassa kuolemansa vaan ihmisrukasta joka pelkää oman hauraan kuorensa ja minäkäsityksensä puolesta), on jossain jo menty metsään ja pahasti. Sun todellisuuskäsityksessä on vika. Sun aivoissa on bugi. Mikä sun todellisuuskäsityksessä falskaa, mistä ne bugit syntyvät? On tervehdyttävää tutkailla juurta jaksaen mielen synnyttämiä aiheita pelolle. Lopulta päästään oman todellisuuskäsityksen juurille, omiin uskomuksiin siitä, minkälaiset kokemukset synnyttävät negatiivisia tuntemuksia, kärsimystä. Buddha on sanonut, että kaikki kärsimys syntyy epäonnistumisesta ymmärtää todellista luonnettamme. Pelko on merkki siitä, että sun käsitys todellisuudesta falskaa. Jos esimerkiksi pelkään epäonnistumista jollain reitillä, voin päästä pelon juurille pilkkomalla sen osiin. Mieli voi kehittää aiheesta erilaisia väitteitä, esimerkiksi:


-jos epäonnistun, ajattelen olevani huono kiipeilijä. Ensinnäkin pelkään asiaa, joa ei ole tapahtunutkan vielä, mikä on jo sinällään järjetöntä.Toiseksi väite ei ole totuudenmukainen, koska EIHÄN MUN VÄLTTÄMÄTTÄ TARVITSE AJATELLA OLEVANI HUONO. Joku muu voisi ajatella jotain aivan muuta samassa tilanteessa. Miksen siis minä?


-jos epäonnistun, joku muu voi ajatella minusta negatiivisia ajatuksia. Tämä voi periaattessa olla tottakin..paitsi jos aletaan kyseenalaistamaan omaa todellisuuskäsitystä vielä perinpohjaisemmin...


...Onko "muita ihmisiä" olemassa? Vai onko koko maailma vain yhtä tietoisuutta, unta, jonka uneksija olet sinä, joka tiedät uneksivasi? Tällainen väite voi tuntua huuhaalta, mutta Buddha tuli tähän lopputulokseen 2500 vuotta sitten, eikä sitä ole voitu todistaa vääräksikään ;) Ennen kaikkea ykseyden omaksuminen todellisuuskäsitykseksi tai edes sillä leikittely tuo hulluja oivalluksia. Koko elämä tuntuu hauskalta leikiltä. Kaikenlaiset omien uskomusteni aikaansaamat pelot katoavat. Ihmissuhteisiin liittyvä pelko tuntuu järjettömältä, koska jos sinä olet osa minun tietoisuuttani, mitä pelättävää minulla on? Epäonnistumisiin liittyvä pelko tuntuu järjettömältä, koska jos koko todellisuus on omaa luomustani, voin erottaa esimerkiksi etiketit pelko ja epäonnistuminen toisistaan milloin haluan. Kaikki pelko alkaa tuntua tuntuu järjenvastaiselta. Pelotta eläminen ei johda vastuuttomuuteen vaan itse asiassa..järjellisyyteen. On täysin järjenvastaista pelätä vieraille ihmisille puhumista, mokaamista, hylkäämistä ja vielä järjenvastaisempaa pelätä ILLUUSIOTA näistä, kuviteltua, EHKÄ tulevaisuudessa tapahtuvaa vastaavaa asiaa. Pelotta elämällä homo sapiens, "viisas ihminen", itse asiassa lunastaa nimensä ja on kykenevä alykkääseen toimntaan. Ole viisas, ystäväni.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

APUVAAPUVA

Mihin mä olen menossa? Mulla on suuria suunnitelmia kiipeilyn kanssa, mutta olen kiivennyt viimosen kolmen kuukauden aikana mulle epäluontaista tyyliä, joten greidien paukkumisella ei voi kehua. Vaikka olinkin tavallaan varautunut tähän, nyt alkaa pelko hiipiä perseeseen. Entä jos mä en kehitykään? Entä jos mun suuret suunnitelmat olivat vain fuulaa? Mun kiipeilyinto ei ole yhtä kova kuin viime kesänä, toisaalta en tiedä mistä motivaation lasku johtuu-siitä, että olen pistänyt itseni tekemään juttuja, missä en nyt suoranaisesti loista, vai kertooko motivaation lasku jostain muusta? Olenko mä menossa väärään suuntaan? Toisaalta tiedän vamasti, että kiipeilystä ei ole mulle ammatiksi, mun täytyy päästä purkamaan luovuttani muuallekin. Mihin sitten? Kirjoittaminen tuntuu hyvältä, oikealta. Miten ja mistä mä saan rahaa? Kirjoittamalla?
Mä todella haluan uskoa siihen, että ihmisen ei tarvitse alistua käyttämään elämäänsä johonkin järjettömältä tai epämielekkäältä tuntuvaan työhön tai opintoihin vain taloudellisen pakon edessä. Mutta nyt mun on pakko kohdata se asia, mitä olen jo vältellyt tovin:ilmalla mä en elä, taloudellisesti olen jo aika kusessa, mun täytyy keksiä joku ratkaisu tälle asialle. Totuus vituttaa, mutta sekin on parempi kuin eläminen tiedostamattomasti, tilassa, missä oma itsearvostus laskee koko ajan,koska tunnistaa tilanteen kestämättömäksi, mutta ei silti ole valmis tekemään sille mitään. Kuuntelin muuten tämän audioclipin aiheeseen liittyen..Mun pitäis tehdä duunia tai oikeasti vääntää yliopisto-opintoja kasaan saadakseni rahaa. Yliopisto-opinnoista läheisimmältä tuntuu tällä hetkellä filosofia. Toisaalta en tiedä, vetääkö se mua puoleensa pidemmän päälle. Vaikka jotkin filosofi(a)t mua suuresti kiinnostavatkin, yleisesti ottaen jonkinlainen henkinen kasvu tai spirituaalisuus on se suurempi ajatussuunta, mikä mua kiehtoo koko ajan enemmän ja enemmän. Ja sitä kun ei opeteta yliopistoissa.


Vaihtoehtojahan on. Ula on suunnitellut ostavansa toisen jurtan ja perustavansa kiipeilijöille refun, missä olisi myös joogatunteja ja kasvisruokaa tarjolla. Javier haluaa perustaa Cornuun ekologisen farmin vihanneksineen ja viisinekymmeninen vuohineen. Mua alkoi kiehtomaan ajatus kokonaisvaltaisesta hyvän fiiliksen kesuksesta: refugio,missä joogatunteja, meditaatiota, kiipeilyä ja elämää koskettavia henkisen kasvun workshoppeja, raakaravintoa ja lämmintä kasvisruokaa Javin luomuaineksista, smoothieita, vihreätä teetä..ja kaikki ihanien ihmisten kanssa tehtynä. Mutta miten yhdistää tuohon kaikkeen kirjoittaminen, jonka olen jo löytänyt uudestaan, ja jota en halua jättää? Leenan kiipeily-ja kirjallisuuspiiri?


Välillä pyörii ristiriitaisia ajatuksia päässä. Onko mun elämä vaan yks iso valhe? Oonko mä erityisen rohkea vai erityisen tyhmä? Nämä ajatukset varmaan osittain johtavat siihen, että mun mielialat vaihtelevat ylös alas. Yhtenä päivänä olen ihan helvetin innoissani että opin boulderoimaan, että teksti kulkee, että ajatus liikkuu, luen, opin, uusia, innostavia asioita. Toisena en löydä mitään struktuuria mun elämälle, menetän toivoni kiipeilyn suhteen, tunnen jonkinlaista kauhua siitä että en tiedä onko mun valitsemani suunta lähellekään oikeaa ja jäädyn, enkä pysty oikein mihinkään tuottavaan. KÄÄK!!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Pelko ja onni

Kokeilin tossa talvella pariin otteeseen jos musta olisi pajauttajaksi kun nuoruudessani totesin olevani liian kontrollifriikki moiseen relaksoitumiseen ja sain aina törkeet vainot ja kerran ihan täyslaidallisen psykoosin. Pariin otteeseen pääsinkin aika hyvoiin ja kelasin et ei vittu mullahan on kiitettävän chilli meininki nykyään! Poltin sitte koko jointin seuraavalla kerralla ku olin niin pro. Öhh...rupes ahdistamaan vanhaan malliin ihan hulluna..no ei ketään kiinnosta (ehkä) mun blossivainot mutta sain älyttömän vahvan elämyksen visiosta, mitä oon aiemminkin pyöritellyt: elämä ilman pelkoa. Elämä, missä vallitsisi niin suuri rakkaus ja rauha, että kaikki tekeminen ja oleminen olisi pelkoa vailla. Että pelon ja spennauksen sijasta vallitsisi ilo ja innostus. Ja miten tää homma muodostui mun päässä, se oli mystistä. Tää fiilis pelottomuudesta oli sellanen tajunnanräjäyttävä kokemus, mutta jostain pään sopukoilta tunki sellasia ääniä, jotka sanoi "ei se ole mahdollista, koska sitä ja tätä ja tota" ja mun sydän taisteli vastaan siinä loputtomien järjen järjettömien argumenttien virrassa. Koin sisälläni jo fyysiseltä tuntuvan taistelun, tämän vapaudentunnullaan pakahduttavan maailman ja sitä pommittavan järjen-vai järjettömyyden- äänen välillä.


Ilman päihteitäkin pääsee hyviin tiloihin. Kolme sanaa:


Meditaatio.

Meditaatio.

Meditaatio.
 
Kun ajatus hiljenee, tajunta on yhtä virtaa linnunlaulun, syvyyden ja korkeuden, avaruuden ja kadun hälinän kanssa. Sukellus syvimpään minään,joka ei tunne murhetta tai pelkoa, autuaaseen ilon ja rauhan tilaan, jonka voisi kuvitella olevan ihmiselle jopa..luontaista. Stressi ja spennaus tuntuu meditatiivisessa tilassa aivan järjettömältä, käsillämme olevan suuren, hillittömän järjettömän kauneuden tahalliselta raiskaamiselta. Katsokaa tämä (transsendentaalista) meditaatiota ja sen vaikutusta aivoihin käsittelevä videopätkä, varsinkin David Lynchin osuus oli loistava. "It's a beautiful thing!" <3


Äidille terveisiä että en aio jatkaa päihdekokeilujani-moiset synnin teot vievät voimat-mutta ajatus jäi kytemään. Pelot tuovat niin paljon kärsimystä. Sain tänään karseat raivarit tilanteessa, missä mua syytettiin jostain, mitä en ollut tehnyt. Tuon tunnereaktion ja 95 % kaikista tunnepurkauksista voi jäljittää pelkoon, oman egon puolustamiseen toista vastaan. Kun tämän ymmärtää, käy varsin kyseenalaiseksi myös tapa purkaa oman loukatun egon puolustusreaktio toiseen. Luin loistavan Ayn Randin kirjan The Fountainhead, joka lähestyy pelkoa, vapautta, itsekkyytä ja altruisimia, onnellisuutta ja onnettomuutta Randin kehittämän filosofian, objektivismin kautta. Randin objektivismi käsittää altruismin ihmiselle mahdottomaksi, tuhoontuomituksi ajatukseksi, joka johtaa muiden kautta elämiseen ja egon ja minän häviämiseen. Rand käsittää itsekkyyden arvoksi, omien arvojen, ihanteiden, ajatusten ja työn mukaan elämiseksi. Kirjan päähenkilö Howard Roark on mies, joka elää ilman pelkoa, joma on valmis kuolemaan ystäviensä puolesta, mutta ei elämään kenenkään takia. Roark on itsekäs mies, joka elää täydellisessä vapaudessa ja antaa muille täydellisen vapauden ja on siksi uhka, vihollinen ja tuhoamisyritysten alla.


What they want is ostentation: to show, to entertain, to impress others. They are second-handers--It's so hard to stand on one's own record. You can fake virtue on an audience. You can't fake it in your own eyes. Your ego is your strictest judge. They run from it. They spend their lives running.--They have no concerns for facts, ideas, work. They are concerned only with people. They don't ask "Is this true". They ask "Do others think this is true?" Not to judge, but to repeat.Not to do, but to give the impression of doing.Not creation, but show. Not ability, but friendship. Not merit, but pull. What would happen to the world without those who do, think, work, produce? Those are the egotists. You don't think through anothers brain and you don't work through anothers hands. When you suspend your faculty of independent judgment, you suspend consciousness. To stop consciousness is to stop life. Second-handers have no sense of reality.Their reality is not within them but somewhere in that space which divides one human body from an another. Not an entity, but a relation-anchored to nothing--The independent man kills them-becuas ethey don't exist within him and thta's the only form of existence they know.--They've been taught to seek themselves in others. Yet no man can achieve the kind of absolute humility that would need no self-esteem in any form--So after centuries of being pounded that with the doctrine that altruism is the ultimate ideal, men have accepted it in the only way it could be accepted. By seking self-esteem through others. By living second-hand.--Look at everyone around us. You've wondered why they suffer, why they seek happiness and never find it. If any man stopped and asked himself whether he's ever held a truly personal desire, he'd find the answer. He'd see that all his wishes, his efforts, his dreams,his ambitions are motivated by other men.
Tien syvään onneen väitetään kulkevan egon hävittämisen ja toisaalta sen vahvistamisen kautta. Tiedä häntä. Ainoa mitä tiedän, on että joka ikinen pelko mun elämässä on ollut turha. Kaikki asiat ovat järjestyneet ja mulla on ihana elämä. Miksi pelätä epäonnistumista? Jos jotain haluaa, sen ennen pitkää saa. Miksi pelätä hylkäämistä? Vuosien varrella olen kiinnittänyt itseni ja oman arvostukseni erinäisten ihmisten hyväksyntään. Viikon tai vuoden päästä olen kasvanut yli tilanteesta ja huomannut huvittavaksi moisen stressaamisen ja kyseisen henkilön mielipiteen minusta yhdentekeväksi. Juuri silloin satuin vain jostain syystä näkemään juuri sen henkilön itsearvostukseni kannalta tärkeäksi, myöhemmin en. Toisia arvostetaan yleensä vieläpä heidän luonteenpiirteittensä takia. Jotka nekin ovat pysyvien konstruktioiden sijasta pikemminkin kuin rooleja, joista voi valita mieleisensä. Minä muuttuu koko ajan, minä muutun koko ajan. Sanoisin pysyvimmäksi piirteekseni introverttiuden. Eikä tätäkään usko kukaan. Paitsi äiti. Muut hanakimmat "luonteenpiirteeni" ovat lähinnä vuosien varrella opittuja mindfuckeja, selviytymiskeinoja. Toisten hyväksyntään liittyvät pelot ovat kuin yrittää valjastaa ämpärillä Atlanttia, potentiaalia on villiin ja voimakkaaseen, tyyneen ja rauhalliseen, kylmään ja kuumaan. Ämpärillinen Atlanttia kertoo susta vain sen päivän tilan ja muilla on tapana katsoa vain sitä ämpärillistä. Myönnä siis että sulla on sen valtameren voimat ja lakkaa kiinnittämästä itsesi ja oma arvostuksesi johonkin niin säälittävän kontrolliyrityksen kuin pakottaa koko se saatann iso lätäkkö sellaseen pikkuseen kuupalliseen.


Joskus kuulee pelkojen olevan ihmisille luontaista. Mitä paskaa. Kyllä, jos törmäät karhuun, on luonnollista pelätä. 99,999 % kokemistamme peloista eivät kuitenkaan ole puhtaan selviytymisvietin motivoimia. PELON sijasta ONNI on ihmiselle luontaista. Pelkääkö lapsi ettei se onnistu nousemaan kontalta kävelemään? Ne pelot,mitä suurin osa aikuisväestöstä kokee, ovat sairasta, kaukana luonnollisesta, kultturimme myrkkyä, joka niellään yleisenä totuutena. Kiinnitä arvostuksesi muihin ihmisiin ja ulkoisiin konstruktioihin, niin saat pelätä koko loppuelämäsi-jos tuota matelua voi edes elämäksi kutsua. Mä olen onnellisimmillani yksin, tehdessän omaa juttuani. Kun mä kirjotan. Kävelen. Pohdiskelen. Meditoin. Kuuntelen musaa. Kiipeän. Juoksen. Laulan. Nautin kyllä ajoittain suunnattomasti muiden ihmisten seurasta, mutta he eivät ole mun elämäni tarkoitus. En mä ole lähtökohtaisesti mikään hyväntekijä, vaan itsekäs ihminen. Mutta just se itsekkyys tuo sisäistä tilaa luomiselle. Mun tavoite numero yksi on kohottaa omaa onnellisuustasoani ja kaikki muu tulee siinä sivussa. Mun tarkoitus on mussa itsessäni, sitä kautta saatan antaa muillekin jotain arvokasta.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Spread the joy!

Hyvien ja iloisten asioiden levittäminen ja jakaminen on ihan saatanan kova juttu. Mulla oli jotain pientä säätöä söpön mallorcalaisen Benjaminin kanssa. Vein sen sitten Ulan jurttaan ja se meni ihastumaan Ulaan. Seurasin huvittuneena sitä liehakointia ja siinä kävi sitten niin, että ei niistä pariskuntaa tullut, mutta meistä kaikista hyviä ystäviä. Perhe kasvoi aina iloisella Benjaminilla ja Ula sai uskollisen lapsenvahdin ja työmiehen jurttaan. Oli myös yhden nimeltä mainitsemattoman miehen kanssa erotiikkaa ilmassa. Tyttöystävä oli menneisyyttä ja hyökkäsin tietty tilaisuuden tullessa alfauroon kimppuun kuin sika limppuun. Pikaisen testikierroksen jäljiltä koin olevani oikeutettu hehkuttaa sen persoonaa ja petitaitoja niin, että sain sen potkittua treffeille erittäin lupaavan naisen kanssa. Ula taas on varmaan tälläkin hetkellä liehittelemässä Javia, joka on ihan oikeasti the man, jotain ihan hullua. Javi tuli Ulan jurttaan asumaan (family is extending again..) pakuissaan asuvia kiipeilijöitä ahdistelevia kyttiä karkuun. Ula informoi mua tunnollisesti tästä käänteestä ja ilmoitti että "he is reserved to you while youre in Santa Linya, dont worry"..olin että mitä vittua, käy hei kimppuun ku sika limppuun mitä tässä muiden ilakoimista ruvetaan rajoittamaan <3


Kaikki sellanen jöröjörö mikä on kivaa on vain mun ja kaikkien muiden ilo ja menestys on multa pois-asenne vituttaa. Tuli taannoin uusin Kiipeily-lehti ulos, missä oli musta artikkeli. Tiesin kyllä jo etukäteen, että tavoitteeksi ilmoittamani 8b:n kiipeäminen tänä vuonna ja 8c kolmen vuoden sisällä voi aiheuttaa joillekin elämäänsä kyllästyneille jyväskyläläisille sisäkiipeilijöille äkillisen munan lerpahduksen, naisvihan, ikävän äitiä kohtaan ja epämääräistä ahdistusta , mutta tulipa taas ajankohtaiseksi tuo hupaisa tapa dissata unelmiansa tavoittelevia ihmisiä. Mä haluan, että Suomessa on niin kova (nais)kiipeilijäskene, että mä voin projektoida sitä 8b:tä jonkun (kuuman) suomalaismimmin kanssa. Kun syntyy sellainen kulttuuri, missä vallitsee fiilis siitä, että mikään ei ole mahdotonta, se on kaikkien etu. Kata, Anna, Matilda, Roosa, Marjut ja sata muuta suomalaista mimmiä voi kiivetä ihan mitä ne vain haluaa jos niitä huvittaa tarpeeksi. Ihana Henrika lähetti just 7b:n (edellinen RP 6c+!) kahden vuoden kiipeilyn jälkeen,mikä on jotain ihan helvetin siistiä. Ihana mimmi, hieno ja iloinen (kiipeily)tyyli. Mulla ei ole mitään muita erityisiä kiipeilyllisiä lahjoja kuin perääantamattomuus ja valmius jättää muita asioita elämästäni pois tavoitteideni saavuttamisen edestä. Jaetaan iloa, unelmia, fiilistellään yhdessä!! Bring the heaven on earth with me my friends!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

FEELS LIKE HOME

Mulla on uus koti! Citroen Berlingo! Se on keltainen! Se liikkuu! Se on mun koti! Joka liikkuu! I LOVE IT LOVE IT LOVE IT! Mä en hiffannut sitä, että parasta kiesissä ei ole se, että on vapaa liikkumaan mihin ja milloin haluaa, vaan se että mun koti on aina mun mukana! Miten helppoa! Miten minimalistista!

Ei sähkölaskuja, ei valittavia kämppiksiä, ei imuroinnin tarvetta, ei vuokrasopimusta-vain moottori, peti ja Rasmus!!








Meinaan vähän pimppaa tätä Bogdanin avustuksella, tänne tulee eritasosänky, sinne alle saa kaikki roinat sitte jemmaan plus pieni keittoliesi ja ehkä skidi pesuallas.
PARHAUTTA kun on oma mesta, omat rutiinit, oma rauha..Ja mainitsinko jo, että mun koti on aina siellä minne sen haluan siirtää!

INTOHIMO JA ILO

Puhuttiin Ulan kanssa dudesta, joka perusti oman yhden miehen ekokommuuninsa metsään ja duunaili Leonardo da Vincin hengessä erilaisia koneita muun muassa öljyn puristamiseen. Kysymys heräsi, voiko tällaista elämäntyyliä kannattaa, kun jokaiselle ei kuitenkaan ole tilaa tällaiseen elämiseen. Oman tiensä kulkijat antavat kuitenkin inspiraatiota ja intoa muille. Vietin juuri sairaalassa muutaman tunnin ihanan komean Javin kanssa odotellen kaltsilla törttöillyttä Benjaminia röntgenistä.

Javi
Javi haluaa vallata hylätyn maan ja perustaa sinne ekologisen vihannestarhan ja ostaa 50 vuohta..no joo siis mies näyttää kauniilta pedolta ja sen nauraessa mulla on aika kiisselit tontilla...mutta pointtina siis että ihmiset, joilla on visio, ovat niin ihania. Ne antavat uskoa siihen, että yhteiskunnan virallisten ja valmiiksiannettujen kaavojen ulkopuolelta etsivät muutkin omaa tilaa, siellä on sellaisia madonreikiä, mihin voi hypätä ja tulla ihan jostain muualta ulos. Luin myös tämän Steve Pavlinan artikkelin aiheeseen liittyen. Oma historiani on vankilakeikkoja lukuunottamatta (paitsi kasiluokalla jouduin poseen, kun kusetin lipuntarkastajia sporassa ja jäin kiinni virkavallalle valehtelemisesta tjmsp ja sitten isi soitti ja puhui mut ulos sieltä) aika samanlainen kuin Pavlinalla, koulustakin olen hoitanut itseni loppupeleissä hyvin arvosanoin ulos, mutta yhteiskunnan säädyllisen kansalaisen identiteetti ei istu muhun täysin kitkattomasti. Mulla nyt vaan on liikaa kapasiteettia istuakseni tunneilla turhaan, tehdäkseni tappavan tylsää työtä jonkun muun pussiin minimipalkalla, hankkiakseni yliopistotutkinnon vain siksi, että sitten mulla olisi paperi, jota ne läskin perseensä päällä mätänevät elämäänsä kyllästyneet työnantajat voivat sitten arvostaa. Ja siis, tää "totuus", että kaikki työhän on loppupeleissä tylsää, toi on samaa sarjaa kuin että kaikki parisuhteet ovat loppupeleissä tylsiä..kuka sanoo niin? Hallitus? Äiti? Jumala? Miksi työ ei voi olla sairaan hauskaa? Eikö nimenomaan ole JÄRJETÖNTÄ että valtaosa ihmisistä on valmis alistamaan kolmasosan elämästään johonkin tylsään ja mielettömään??


Tähän voi tietysti argumentoida, että yhteiskunta tarvitsee myös "tylsien" duunien tekijöitä, kaupan kassoja, siivoajia..suuren osan näistä töistä voisi kuitenkin automatisoida tai järjestää ne uusiksi. Tulee hiukka erilainen fiilis luomukaupan kuumasta myyjäkissasta verattuna ÄäsMarketin ylilihavaan kassantätiin. Jos kassatyö tai siivoaminen vaikuttaa tylsältä duunilta, perusta kauppa, missä myyt INTOHIMOASI---silloin koko homma on suurempi kokonaisuus, tuotteiden bongaaminen ja hyllyjen pyyhkiminen on vain osa isoa visiota.


En pysty enää sietämään päiviä, milloin en ole kulkenut intohimoani kohti. Kaikenlaiseen säätämiseen ja sähläämiseen voi tuhlata uskomattoman määrän aikaaa. Ja siis ajan tuhlaaminen, se on sitä tyhmintä tuhlaamista. Mieti nyt, jos sä oot nyt kakskyt vuotta sulla on keskimääräisesti 21827 päivää elinaikaa jäljellä, sä kuljet kuolemaasi kohti, miten aiot käyttää sen ajan? Kello tikittää. Eikö ole hirvittävä ajatus TUHLATA näitä loppuansa kohti kuluvia hetkiä?? Meillä on jokaisella suurin piirtein sama leikkikenttä, jos sä luet tätä tietokoneelta, ymmärrät näiden yhteen laitettujen kirjaimien symbolimerkityksen ja sulla on kaikki raajat jäljellä, sulla on about samat mahdollisuudet kuin mulla tai naapurin Pertillä viettää ne jäljellä olevat päivät niin hyvin kuin kuvitella saattaa. Itse en voi määritellä hyvää elämää muuten kuin missioni ja ilon kautta. Asiat mitä mä teen, niiden on tuotettava iloa, tai niiden on vietävä mua lähemmäksi mun suurta tarkoitusta. Mikä mun suuri tarkoitus on? Se on, tänään:

Haluan elää tietoisesti, rauhassa, rakkaudessa, ilossa ja totuudessa ja tehdä tietoisia tekoja tuodakseni maailmaa ja sen asukkaita näiden asioiden piiriin.

Ja koska mä ilmaisen itseäni parhaiten kirjoittamalla, aion toteuttaa suunnitelmani ensisijaisesti kirjallisesti.

Lähemmäs mun suurta tarkoitusta mua vievät:

Oikea sielunruoka- tsiigaan joka päivä läpi kasan blogeja, mitkä nostattavat fiiliksiä tai ajatuksia, inspiroivat, ilahduttavat, antavat hyödyllistä tietoa.

Oikeat ihmiset-valittajien ja tyhjänjauhajien seuran voi unohtaa. Maailmojaluotaava, syvällinen keskustelu, missiotaan seuraavan ihmisen liekeissä loistaminen, elämästään loputtomasti innostuneiden ja ilahtuneiden elämänlapsien nosteessa nouseminen, nämä kaikki vievät sua lähemmäs sitä suurta tavoitetta. Jos seura ei ole syvällistä, informoivaa tai inspiroitunutta, sen on ainakin oltava törkeän hauskaa. Tai hyvännäköistä.


Oikea ruoka ja juoma-jokaisen on löydettävä oma tiensä, mä uskon mahdollisimman puhtaaseen, käsittelemättömään, hyvistä raaka-aineista ja suurella rakkaudella tehtyyn, mieluiten hyvässä seurassa, hitaasti ja nautiskellen syötyyn ruokaan. Jos joskus harvoin laittaa suuhunsa jotain E-paskaa ja hydrogonoituja rasvoja ja natriumglutamaattia niin alkaa jo yrjöttämään. Hyvä vesi. Elämän eliksiiri. Me käydään hakemassa voda San Salvadorin lähteeltä. Se maistuu puhtaalta. Hyvältä. Sellaiselta, miltä veden kuuluu maistua. Hanavesi on jotain muuta..ihmisessä on kyllä jotain alkukantaisuuden ja vaistojen rippeitä jäljellä, kun huono vesi ei vain maistu. Yritin Lleidassa juoda hanavettä, koska unohdin kroonisesti ostaa pullovettä. Mutta se ei vain mennyt alas..huomaamattani ja tiedostamattani join vähemmän ja vähemmän. Olisin varmaan kuivunut pikkuhiljaa kokoon, jos en olisi alkanut rampata lähdevesillä.


Jos toiminta ei vie lähemmäksi missiota, sitten sen on yksinkertaisesti oltava hauskaa. Mä käytän aika hullun määrän aikaa kiipeilyyn ja jossain vaiheessa pyörittelemäni ajatukset ammattilaiseksi yrittämiseksi olen toistaiseksi haudannut. Rakastan kiipeilyä, mutta mulla tarvitsee olla elämässä suurempi missio. Mun motiivi kiipeilylle on siis puhdas ilo. Joo kyllähän se joskus sattuu ja pelottaa mutta mulla ei ole minkäännäköistä kiinnostusta tehdä siitä pakkoa, ikävää tai velvollisuutta. Tässäkin edistys tulee kroppaa ja inspiraatiota kuunnellen, on aikansa tiukalle vääntämiselle, aikansa leppoisalle nautiskelulle ja kaikelle siltä väliltä. Vaikka kiipeily ei suoranaisesti viekään mua mun missiota kohti, elämäntyylinä se tarjoaa hillittömän taustan elämän kehittämiseen kokonaisuudessaan. Kaupunkijuppihipit fiilistelee maadoituslakanoita ja ionisaattoreita. Mä oon kosketuksissa kallioon noin kolmasosan ajastani ja vuoristoilmassa 24/7. Eat that bitch!
 

perjantai 18. maaliskuuta 2011

FUNFUNFUN

Olemme muodostaneet pienen sievän yhteisön. Siihen kuuluu:


Ula huomenna 35v, kaunis ja viisas rastaneiti
Huna 6v, Spiderman rastapoika
Benjamin 25v, vekkuli poika ja silläkin yks yksinäinen rasta
Leena 26v, ajoittain uhkaavaa rastoittumista kunnes jaksaa tarttua harjaan
Bogdan 39v, ei ikinä rastoja tai mitään sitä muistuttavaakaan
Uutena tulokkaana Adam 20v, silläkin muutama takarasta


Meille on kehittyneet mielettömät energiavirrat. Ulan kanssa puhutaan miehistä, naisista, maailmasta, henkisyydestä, kerätään luonnonkasveja ja kokataan. Benjamin on sellainen auringonkastama velikulta, joka saa Bogdaninkin hölmöilemään. Adam "Charlatan" (Puolan kiipeilyskenen nuori toivo ja nuorten tyttöjen päiväunien kohde, kuten myös yhden vähän vanhemmankin!)saa mut nauramaan niin, että kierin lattialla. Täällä satoi kaatamalla kolme päivää, jätkät pelasti Ulan jurtan hukkumiselta, treenattiin turisti-infon katon alla leukoja, vatsoja ja campusta ja järkättiin puuralli-KAIKKI VOI OLLA HAUSKAA-käytiin hakemassa puusepältä jätepuuta Ulalle poltettavaksi ja purettiin se mun autosta LANKKUVIESTILLÄ- lankut sylistä syliin niin nopeasti kuin kykenee, juosten puuvajaan, mutalammikkoon kaatumisesta miinuspisteitä!! Ei voi olla niin helvetin hauskaa PURKAA LANKKUJA!!! Benjamin suunnittelee ihanan komean Javin kanssa joenrantaan hylätyn talon valtaamista ja luomukommuunin perustamista. Benji aikoo myös ostaa HEPAN, koska se olisi kuulemma ekonomisempi kuin auto, paljon tyylikkäämpi ja siitä olisi myös seuraksi :)


Tänään haettiin Charlatan Margalefista ja samalla haettiin lähdevettä San Salvadorin lähteeltä. Sama mesta muuten, missä murehdin kurjaa kohtaloani vielä muutama viikko sitten. Nyt pauhasi sateen jäljiltä lähde yli äyräiden ja samoin mun energiatasot vaihtuneet sameasta kirkkaaseen ja tyrskyisään.


tiistai 1. maaliskuuta 2011

Seksiä, kiipeilyväkivaltaa ja kohupaljastuksia

Kiipeily on vaikea laji. Jokaiseen urheilulajiin saa halutessaan liitettyä suorituspaineita ja stressiä, kiipeilyyn voi lisätä sokerina kermakakun toppiin (pun intended) rationaaliset ja epärationaaliset tippumiseen liittyvät pelot.


En nyt edes lähde siihen analyysiin, miten haitallista hyvin pultatulta reitiltä tippumisen sekoittaminen äkkikuolemaan on varsinkin on sight-kiiipeilyn suhteen. Kiinnostavampaa on se, miten koko kiipeilytapahtuman voi suurelti luovuttaa alitajuisen mielen hallintaan. Mulla on jo sen verran kiipeilykokemusta, että yleensä alitajuntani tietää kauan ennen tietoista mieltä miten kalliolla tanssitaan. Nimenomaan tanssitaan. Kuvittele mielessäsi tanssipari, missä mies vie lujalla ja turvallisella otteella, mihin nainen voi luottaa ja sovittaa askeleensa ilman jännitystä tai miettimistä. No kallio on se mies ja kiipeilijä on se nainen. Kun annat kallion viedä ja kertoa sulle mihin suuntaan mennään, tangon kiihkolla vai valssin rauhallisuudella, olette parina yhtä. Jos taas ylianalysoit kiipeilyprosessin tippumisen tai mokaamisen pelossa, olet kuin takakireä ämmä, joka yrittää väkisin viedä miestä. Tanssin askeleet saatetaan kyllä viedä kunnialla läpi, mutta meno on jäykkää ja vaikeannäköistä. Tällaisesta pakkokiipeilystä jää jäätävä ripulipaskanmaku suuhun-paljon hauskempaa on kiivetä rennosti ja vaikka ottaa hullut skriimerilennot klipatessa ankkuria. Ero on kuin paneskellessa itselleen väkisin orgasmin jonkun ällön tyypin kanssa, kenen tilalle täytyy pakon edessä kuvitella joku dildo tai fleshlight (sori, oli pakko) päästäkseen mekaanisella ähinällä laukeamaan ja rakastellessa jonkun sikaihanan ja hauskan tyypin kanssa, jonka mutsi tulee himaan just kun SÄ olit tulossa (kyllä, täällä Espanjassa 26-vuotiaat miehet asuvat mutsinsa luona).



Joskus kuulee kiipeilijöiden sanovan "tänään kallio voitti", kun meno ei ollut ihan toivotun mukaista. No tässähän on lähdetty jo alun perin kiipeämään perse edellä puuhun. Ei sitä kalliota vastaan edes kannata lähteä kisaamaan vaan antautua sen vietäväksi kuin rakastunut, herkkä neiti Kesäheinä. Toki suurin osa kiipeilijöistä kokee isojakin eroja kiipeilypäivien suhteen. Joskus stressaa ja pelottaa enemmän, joskus vähemmän. Joskus ihan vitusti. Miten sitä luontaiseen liikkeeseen luottamista sitten saa kehitettyä?
Vedän (taas) rinnastuksen seksiin, koska a) se on mun lempiaihe ja b) seuraava esimerkki sopii tähän kontekstiin mainiosti. Monille seksiin liittyy erilaisia pelkoja ja suorituspaineita. En ole itsekään niistä täysin vapaa, mutta seksi on minulle tähän mennessä paras todiste siitä, miten suuri vaikutus erilaisissa fysiikan ja psyykkeen sekoittavissa akteissa on puhtaalla, lapsellisella luottamuksella oman kropan ja mielen intuitiiviseen tietoon. Seksi on mulle järjettömän helppoa. Sopivan kumppanin kanssa voin saada ensitutustumalta lukemattoman määrän mielettömiä orgasmeja-en ole vielä löytänyt miestä, joka saisi selville kuinka monta tarkalleen. Seksi on parhaimmillaan mulle jotain kosmista, tyhjä mutta täysi tila, kuin syvä meditaatio yhdistettynä käsittämättömään fyysiseen nautintoon.


Miksi kerron tämän kaiken? Koska aina ei ole ollut näin. Mä LÖYSIN tämän kyvyn itsestäni, exäni kanssa, kuutisen vuotta sitten. Olin näihin aikoihin anorektinen, ahdistunut ja (seksuaalisesti) jumissa. En vain kyennyt rentoutumaan sängyssä, vaikka olimme seurustelleet jo pari vuotta. Eräänä päivänä jumalan armosta sain sitten hirveän itsesääli-itkukohtauksen ja totesin, että olen sylivauvaa kyvyttömämpi-en kykene aikuisten leikkeihin, enkä edes ihmispennun lailla syömään. En kykene mihinkään. Aikani pärskittyä kurjaa kohtaloani exäni ehdotti uusintakierrosta ja..PIM! Musta tuli seksikone! Sain samantien joku viisi orgasmia peräkkäin ja olin exäni ohella aika vitun ilosesti pihalla siitä, mikä muhun iski. Jollain tapaa kropan syvä tietämys maailman luonnollisimman asian suhteen pääsi valoon vankeudestaan , kun luovuin epätoivon ja pohjakosketuksen myötä täysin kontrollista ja odotuksista. Tämän yhden naisen seksuaalisen vallankumouksen jälkeen mulla ei ole sen kummempia ongelmia asiassa ollut. .Jos joskus tietoinen mieli yrittääkin kontrolloida sängyssä, voin yksinkertaisesti käskeä sen pois päältä. Tanssia miehen kanssa. Vaakamamboa.


Okei. Myönnettäköön, että Jens Larssen ei ole toistaiseksi lanseerannut 8a.sex.nu:ta, pippeli ja pimppi sopivat (yleensä) paljon kivuttomammin yhteen kuin napakka sormihalkema ja mun hennot käteni, eikä semminkään rakastavaisten sänky ole jatkuvassa vaarassa tippua lattian läpi alakerran naapurin päälle. Tärkeintä on ymmärtää, että niin kuin ihminen on tehty nussimaan, ihminen on tehty kiipeämään ja jokainen turha ajatus on suuren, räjähtävän, kuplivan, kosmisen nautinnon tiellä. Muista nautiskella.

Liekkeihin ruumiin-ja sielunravinnolla!

Mikä ero fiiliksissä, kun vaihtaa elinympäristön, seuran ja ravinnon optimaaliseen. Tehdään pieni vertailu:

Lleidassa meditoin klaustrofobisessa huoneessani ja yritän ignoroida naapureiden remontin, kämppiksen Skyperiidan mamman kanssa ja alakerran Halal-lihakaupan omistajan musiikkimaun. Jurtassa meditoin kirsikkapuiden keskellä, tuulenvireen ja auringon sivelemänä, koira haukahtaa ja kirkonkello soi..siinä suurimmat häiriöt.

Lleidassa juoksen legendaarisen rumaa joenvartta pitkin, tykitän täysillä Musea ja yritän olla huomiomatta negrojen mulkkauksen. Siuranassa kävelen laaksosta kukkulalle ja kuuntelen kevätlintujen laulua ja joen kohinaa.

Lleidassa syön (ankean) terveellistä, sielutonta, huolimattomasti tehtyä ruokaa, yksin huoneessani. Cornussa jurtan lämmössä mausteista, elinvoimaa puhkuvaa rakkaudella tehtyä kasvisruokaa puolalaisen heimoni kanssa.

Lleidassa nukun ja herään milloin sattuu, jurtassa seuraan Ulan ja Hunan rytmiä: viimeistään puoliltaöin nukkumaan, viimeistään ysiltä ylös. Päivisin kiivetään tai puuhaillaan mitä sattuu tai tehdään jurtan hommia. Tiskauskin on jotenkin ihanaa, kun koko toimitus ja sen ympäristö on kaunista, rauhallista oloa: veden haku kaivosta akrobaattisin toimenpitein, lämmitys vanhalla liedellä, tiskailu ja Moby soi, Bogdan hakkaa halkoja vieressä, Huna painii koiran kanssa, Ula ottaa aurinkoa.

Jurtassa mulla on samanlainen fiilis kuin kesämökillä Maijalassa: välitön rauhallisuuden ja turvallisuuden tunne. Toisaalta pieninkin mielen levottomuus hyökkää kuin yleinen syyttäjä. Pienikin sosiaalinen jännitys, epävarmuus, tyytymättömyys, stressi tai ärtyisyys hyppää silmille kuin Jack-in-the-box- se ei vaan sovi joukkoon. Kokonaisvaltainen halu pitää huolta itsestään syntyy luonnostaan: ei esimerkiksi huvita istua tai kävellä selkä lysyssä, kun huomaa miten paljon kevyempi olo on päässä ja kropassa kun venyttää rangan piitkäksi ja antaa pään kellua fyysisesti ja henkisesti kevyenä rangan jatkona. Tää Viidakkomiehen video antaa hauskaa näyttöä siitä, miten kropan asennolla saadaan vaikutettua mielen asentoihin..venytä kroppaa niin venytät mieltä..viime aikoina oon tehnyt visiittejä on the wild side, ryystänyt kahvia, juonut viinaa, polttanut pilveä ja sekoitellut päätäni..hajoillut milloin mä oikeasti selviän mun paralysis analysiksestä voimaprojektini suhteen ja alan oikeasti tekemään jotain sen eteen pelkkän kelailun sijaan..tekisi mieli sanoa että hyihyi Maria MagdaLeena oot ollut syntinen (laiska) nainen mutta sanonkin että VITUN JEES, koska kaikelle on aikansa..ja nyt on aika INSPIRAATIOLLE....


...olen siunatussa tilassa.


Inspiration=in spiritu, hengessä. Inspiraation tila tarkoittaa HENGESSÄ TOIMIMISTA, innostusta, iloa, leikkiä, tarvittaessa taistelua: toimia ei tarvitse yksin, koska universumi on tekijän puolella, apu ja resurssit tulvivat inspiroituneen elämään. Kun toimit inspiraation vallassa, muutut bestiaksi, tulinuoleksi, gepardiksi, nopeaksi, notkeaksi, vahvaksi, peräänantamattomaksi, suuremman hengen valtaamaksi. "Without God I am nothing" sanoi suosikkini Jeesus. Ehkä maailman suurin hyväntekijä on inspiraation isä ja puusepän poika, joka paransi sairaat ja sovitti synnit. Inspiraation vallassa.

<3

Future vs. present

Olen viime aikoina kelaillut tavoitteellisen toiminnan ja tietoisen, nykyhetkessä elävän toiminnan yhtensopivuudesta tai -sovittamattomuudesta. Diggailen tavoitteiden asettamisesta ja parhaimmillaan ne innostavat ja ajavat toimintaa hyvällä draivilla eteenpäin. Ihminen toimii kuitenkin parhaiten prosessi-eikä tulosorientoituneessa ympäristössä, missä tärkeintä on itse tekeminen eikä tavoitteen saavuttaminen. Prosessiorientoituneen toiminnan voi käsittää myös spirituaalisemmilla määreillä tietoiseksi toiminnaksi, awakened doing. Tietoinen toiminta tapahtuu tilassa, missä korkea tietoisuuden tila virtaa ja muotoutuu toiminnaksi ja määrittää sen menestyksekkyyden.


Tavoitteellisen ja tietoisen toiminnan yhdistämisen problematiikka on varmasti tuttu juttu monelle- nyt lähestyn asiaa kiipeilynäkökulmasta. Ensinnäkin tavoitteiden asettamisella on joskus taipumus viedä nautinto itse tekemiseltä. Kun fokus on tulevaisuuden tavoitteissa eikä nykyhtekessä astuvat kehiin suorituspaineet, joiden vaikutus näkyy mikro-ja makroskaalassa. Mikrotasolla, kun ennen redpointtia ahdistaa niin että paska meinaa tulla housuun, kiipeily näyttää konudarrasen Elviksen tärinältä, hengittämisen jalo taito jäi sinne maan kamaralle ja lepokahvoista roikutaan Helsingin valaisemiseen tarvittavalla energialla. Makrotasolla, kun päivä menee pilalle, kun et pääse sitä kallionpalasta kömmittyä ylös. Kun uuden yrkän antaminen herättää innostumisen sijasta kauhua epäonnistumisesta. Kun huonot viikot herättävät masennuksen ensioireita tyynen hyväksynnän sijasta. Mulla on ensikäden tietoa tästä--lopetin rakkaan harrastukseni tanssin siksi, että en kestänyt enää odotusteni ja todellisuuden välistä ristiriitaa. Ja ne odotukset olivat juurikin suurelta osin estämässä kehitystä.


Eckhart Tolle on kirjoittanut nautinnon ja tavoitteellisuuden yhdistämisestä kirjassaan Awakening to your lifes purpose:

You will enjoy any activity in which you are fully present, any activity that is not just a means to an end. It isn't the action you perform but the deep sense of aliveness that flows into it.
Enthusiasm means that there is a deep enjoyment in what you do plus the added vision of a goal or a vision that you work toward.

When you want to arrive at your goal more than you want to be doing what you are doing, you become stressed. When there is stress, it is usually a sign that the ego has returned and you are cutting yourself from the creative power of the universe. Instead, there is only the force and strain of egoic wanting, and so you have to "work hard" to make it.


Ralph Waldo Emerson on sanonut "Mitään suurta ei ole luotu ilman entusiasismia". "Enthusiasm" tulee muinaiskreikan sanoista "en" ja "theos" (Jumala) ja likeinen sana "enthousiazein" tarkoittaa "olla jumalan valtaama". Kuulee myös puhuttavan divine flow'sta, siitä draivista mikä vie mukanaan, kun tekemäänsä asiaa rakastaa niin paljon että universumi pelaa samalla kenttäpuoliskolla ja jeesaa eteenpäin. Pääsen tähän tilaan ajoittain, hetkittäin, joskus enemmän joskus vähemmän. Kiipeily entusiasismin tilassa: ei kipua, ei pelkoa, ei epäilyksiä-liike soljuu, hengitys kulkee, päätökset tapahtuvat intuitiivisesti, luonnostaan kuin kävely. Fiilistelen ajatusta maailmasta missä kaikki toiminta tapahtuu näillä määreillä..

 
Samaa tavoitteiden ja tietoisuuden välistä tekemistä olen pohtinut muidenkin elämänalueiden suhteen. Kirjoitin aiemmin yksinäisyyden tunteesta, joka räjähti naamalle, kun ukko feidasi. Keskustelin saman ilmiön Suomessa kokeneen rakkauteni ja ystäväni kanssa tästä. Hän sanoi yrittäneensä parantaa tilannetta keskittämällä kaiken ajatusenergiansa ja fokuksensa samankaltaisen seuran löytämiseen-ilman tuloksia (paitsi että se löysi MUT tietty). Hän luovutti, hyvässä mielessä, päästi irti haluistaan ja keskittyi tavoittelemisen sijaan rauhan löytämiseen nykyhetkestä. Löydänkö mä ne mielettömät tyypit siis keskittymällä omien mielettömien ominaisuuksieni vahvistamiseen-like attracts like- ja odottelemalla rauhassa oikeiden tyyppien ilmaantumista --vai keskittämällä kaiken haluni ja ajatusenergiani näiden ihmisten löytämiseen?