perjantai 18. helmikuuta 2011

Words don´t come easy

Luin Jaakko Halmetojan erinomaisen kirjoituksen alkuperäiskasveista. Artikkelissa sivuttiiin myös ruokarasismi-ilmiötä, annettuna otettuja käsityksiä siitä, mikä ruoka on hyvästä ja mikä pahasta. Esimerkiksi suklaata, alkoholia tai tupakkaa ei ole aikoihin mielletty terveellisiksi, vaikka niiden terveysvaikutukset voivat vaihdella suuresti tuotteen laadun ja nautitun määrän mukaan. Käsitykset näidenkin luontaisaineiden terveellisyydestä tai epäterveellisyydestä on hämärtynyt sitä mukaa, kun niistä on jalostettu alkuperäismuodostaan ravintoarvoiltaan ja ulkomuodoltaan lähes tunnistamaton versio.

Kuvittele, että sinut sullottaisiin keinotekoiseen huoneeseen, jonka katossa liikkuu aurinkoa muistuttava UV-valo. Huoneen nurkassa virtaa vettä ja ikkunoista sinulla heitetään välillä pikaruokaa. Jotta pysyisit varmasti terveenä, suihkutetaan päällesi päivittäin läjä kemikaaleja, jotka suojaavat sinua kaikenlaisilta haitallisilta bakteereilta ja tekevät sinusta käytännössä steriilin.
Äskeinen metafora kuvaa sitä, kuinka absurdilta nykyinen maataloutemme saattaa näyttää kasvin näkökulmasta. Kasvi tarvitsee maaperäänsä miljardeja mikro-organismeja ja kymmeniä kivennäis- ja hivenaineita, joita muutaman mineraalin sisältävä apulanta ei valitettasti tarjoa. Kasvi saattaa toki kasvaa isoksi, mutta sisältä se on täysin "tyhjä" ja sen vastustuskyky on äärimmäisen heikko.



Olet mitä syöt. Nykyihminen syö ulkoisesti komeita, mutta sisältä täysin informaatioköyhää ravintoa ja muuttuu itsekin vastustuskyvyttömäksi, luonnosta, elämästä ja omasta itsestään vieraantuneeksi olioksi. Vuoden 2011 ihminen on ryöstöviljellyn kasvin tapaan alkuperäisestä ympäristöstään eristetty, erinäköisissä ja -kokoisissa sisätiloissa valtaosan elämästään viettävä, ulkoisesti jatkuvasti mittavampi mutta sisältä tyhjä kokonaisuus.


Ihmisestä on tainnut tulla syömänsä ravinnon tapaan paitsi ruumiillisesti myös henkisesti vastustuskyvytön. Sosialisaatiossa siirtyvät ruokarasistiset asenteet suklaasta kaikkien suurien syntien äitinä mutta myös valtava joukko purematta nieltyjä, ihmisen egon ja pelkojen raiskaamia, totuuksina markkinoituja mielipiteitä elämästä ja kuolemasta, jotka edustavat pikemminkin itsenäisen ajattelun ja tuntemisen irvikuvaa. Varsinkin rakkausasioiden ympärille on kiedottu ihan vitun väsynyt arsenaali vakiovastauksia. En tiedä uskooko jengi oikeasti näihin vai eiks ne vaan jaksa ajatella mitään muita kommentteja??


"Miehet on sikoja"

"Naiset on monimutkaisia"

"Rakkaus tarkoittaa aina ongelmia"



Aijaa. Näiden vastausten tarkoituksena on kai piristää rakkauden jalkamiinaan astunutta rampautunutta piruparkaa, mutta ihmissuhteessa, jossa molemmat osapuolet ovat elämää rakastavia, suoria, rehellisiä, rakastavia ja kunnioittavia, ei ole olemassa sikamiehiä, monimutkaisia naisia tai ongelmaista rakkautta. Kun huomaa attribuoivansa 50 prosenttia maailman väestöstä sioiksi, olisi aika tehdä pieni itsetutkiskelu-henkinen pitstoppi. Sanat ovat usein surkeasti väärinkäytettyjä, alistettu ihmisten pelkojen peittämiseen ja olemattoman itsetunnon kohottamiseen. Sanat paitsi peittävät asioiden todellista luonnetta myös luovat valheellista, sairasta todellisuutta-nämä käsillä olevat, perätilatarjonnassa ja napanuoraan lähes tukehtuneina syntyneet, mutta itsepintaisesti elossa rimpuilevat lauseemme luovat meille kuvaa maailmasta, missä henkinen kärsimyksemme olisi todella muiden vika. Perse edellä puuhun-taktiikkaa on sitten hyvä jatkaa läpi elontien. Meillä on kielen myötä mahdollisuus valtavaan henkiseen intimiteettiin, mutta toisaalta voimme sen avulla vahvistaa valheita, piehtaroida sanojen oikeuttamana henkisissä laiskuuden poteroissamme, aseistautua päästä varpaisiin ennakkoluuloilla, peloilla, selkärangattomuudella, itsepetoksella ja vastuuttomuudella -naamioituina kaikki kauniiksi symboleiksi. Paskaa lahjapaperissa, ole hyvä.


Syyttäminen ei tietenkään ole itse kieltä vaan ihmisen riittämätöntä henkistä kapasiteettia käyttämään sitä. Kurja ihmisrotu kielineen on kuin kostonjanoinen raskaan sarjan misogyyni varustettuna hirvittävimmällä joukkotuhoaseella mitä kuvitella voi. Tämän atomipommin kylkeen ei vain ole kirjoitettu "Little Boy" vaan "hyviä selityksiä, tekopyhyyttä, martyrismia, kykenemättömyyttä kantaa vastuuta omasta elämästä". On myös ihmisiä, joiden sydän on niin puhdas ja mieli selkeä, että sanat ovat vain jonkinnäköinen vulgaari jatke tälle kirkkaalle kauneudelle. Ironisesti näiden henkilöiden seurassa sanat ovat myös tarpeettomimmillaan. Siunattu oli se päivä, kun tutustuin parhaaseen kiipeilykontaktiini, mieheen, joka puhuu ainoastaan puolaa. Kehittyi sanoja syvempi yhteys, jonka luonnetta puitiin pitkin Puolan kiipeilypiirejä. 38-vuotias, äidinkielelläänkin sanoja niukasti kuin valtionsalaisuuksia viljelevä raksamies ja 25-vuotias tissitoppiamatsoni Suomesta oli yhdistelmänä aika raikas. Multa kysyttiin moneen otteeseen, miten voin tykätä siitä "kun ettehän te edes ymmärrä mitään toistenne puheesta!". No daa! Ehkäå just siksi!!?? Sanoilla ei ollut mahdollisuutta viedä tilaa hiljaiselta läsnäololta ja ymmärrykseltä. Sanojen kautta voi toki avata sisintään ja tätä kautta tavoittaa mielettömän intimiteetin, mutta ironisesti sanojani parhaiten ymmärtävät henkilöt eivät enää tarvitse niitä, koska he osaavat lukea sieluani sanojeni läpi, yli ja niitä ilman. Voin yrittää selittää uuvuksiin asti miksi rakastan vuoria, hassuja koiria tai iloisten lapsien kattelua niin paljon että mua itkettää ja naurattaa samaan aikaan, mutta sen pakahduttavan ilon verbalisoiminen on kuin yrittäisi soittaa sinfoniaa huuliharpulla ja melodikalla. Se alunperin järjettömän hieno tekele kuulostaa nyt ihan vitun tyhmältä ja yksinkertaselta.

Lopuksi teemalaulu
 
 
 

3 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä hauska tapa kirjoittaa. Sana hallussa. Anna palaa = D

    VastaaPoista
  2. Kiitos!! Ja annan todellakin palaa!

    VastaaPoista
  3. Verbaali akrobaatti: "yrittäisi soittaa sinfoniaa huuliharpulla ja melodikalla"!

    :)

    VastaaPoista