perjantai 11. helmikuuta 2011

ÄLÄ ITKE RITKE VORRESTERI

Maailman tapahtumista ja muiden ihmisten teoista seuraavat tunteet ovat hupaisa juttu. Kukaan ei pakota sua tuntemaan mitään. Se mitä sä tunnet reaktiona kuhunkin asiaan vaihtuu vuosien ja päivien myötä. Joku asia mistä otin raivarit vielä muutama vuosi sitten herättää tyypillisesti nyt huvitusta/ihmetystä/ei mitään. Tyypillisesti ne asiat mihin sattuu liittämään kulloisenakin aikana jotain arvomerkityksiä vaikuttavat synnyttävän tunteita. Mussa ei herätä muuta kuin hupia jos joku sanoo mua surkeaksi kokiksi tai maailman saastasimmaksi ihmiseksi, koska en liitä noihin asioihin juurikaan itselleni tavoittelemisen arvoisia asioita. Annas jos joku erehtyisi haukkumaan mua huonoksi kiipeilijäksi tai kehnoksi keskustelijaksi niin raivotar olisi irti. Vain siksi, koska tänä aikana satun liittämään noihin asioihin jotain itselleni arvokasta.

Valaistuneet ihmiset eivät kai tunne muuta kuin rauhaa, iloa ja rakkautta, koska elävät jatkuvassa läsnäolon tilassa unitilan sijaan. Suurin osa tän maapallon ihmisistä kai elää unessa ja ovat onnettomia marionettinukkeja, niin syvällä tunteissaan etteivät näe tuottavansa itse itsellensä jatkuvasti kärsimystä.  Mä en usko, että koskaan tulen valaistumaan, mutta tavoittelen minivalaistumisia. Ihan muutaman luxin valaistuminen aina välillä riittää,koko ajan ei tarvitse olla valaistunut. Viime päivinä tää valaistuminen on tapahtunut sellaseen strobovalon tyyliin ja tahtiin, aamulla oon täysiverinen Matrixin uhri ja tunnen vajoavani juoksupaskaa, lounasaikaan nauran koko jutulle, vartin päästä juoksupaska kurkkaa jo nurkan takaa ja sama rundi vielä muutamaan otteeseen kaikki yhes koos päivän aikaan lävitte. Näin.

Niin siis miten tämä (mini)valaistuminen tapahtuu? Havainnoimalla. Kun tunnetila nousee, sitä on turha enää yrittää piilottaa. Turha itkeä kun paska on jo housuissa. Siispä voi nousta sen yläpuolelle, katsoa sitä hieman ylhäältä ja etäältä. Ai tommosesta jutusta keksit hätääntyä tänään. Joku juttu mikä toista henkilöä tai edes sua itteäsi viis vuotta sitten tai viis vuotta tän jälkeen vois vähempää kiinnostaa. No hätäännyit nyt kuitenkin. No aloitan tietoisesti havainnoimaan että ai tollasia ajatuksia ja tollasia tunteita mun päässä ja kropassa ja kun olen noussut tarpeeksi korkealle ja kauas, fiilis ei ole enää tämä:




Vaan enemmän jotain tällasta:





Koko juttu alkaa tuntua hupaisalta draamalta. Sitähän tää on lähes kaikki, hupaisaa draamaa. Hauskaa. Voit olla oman elämäsi Ridge Forrester ja tiedostaa että koko juttu on vaan iso läppä, suurieleinen saippuaooppera. Mutta älä eläydy (ainakaan ihan koko aikaa) niihin kohtauksiin niin kuin olisit oikeasti Ridge Forrester vaan muista aina välillä et oikeesti sä oot Ronn Moss, puolijumala jo syntyessään ja sun ainoa murhe on millon pitäis käydä poistaa seuraava kasvojenkiristysleikkaus.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti