torstai 10. helmikuuta 2011

Aion tehdä ihmiskokeen

Täällä uhosin että olen ollut täydellisen rehellinen:
http://myverticalpath.blogspot.com/2011/02/tanaan-pelkasin-elamaa.html

Vitunpaskanmarjat oon ollu, silleen oon ollu kyllä et oon infonnut kroonisesta kevytkenkäisyydestäni ja fiilistellyt miten kivaa mulla on duden kanssa ja miten ihana se on ja miten ihanat sen vatsalihakset ja muutkin ruumiinosat on. Mutta nyt kun molemmat vaikuttaa tajuavan sen että yhteistä asuntolainahakemusta ei ehkä ihan vielä kannata pistää vetämään, mun rohkeus häippäs jonnekin ja korvaantui lievällä ärtyneisyydellä, vaativuudella ja tarpeena pillittää vähän väliä. Näissä tilanteissa mun tekis mieli hajota siihen, että nyt tää homma hiipuu pois ja molemmat osapuolet hiipii takavasemmalle hieman hämmentyneinä siitä, mitä tapahtui, ja miksi, olisinko voinut olla ihmisenä uljaampi ja mitä jos olisin ollut. Monesti mua kiehtoo ajatus, mitä olisi elämä ja rakkaus ilman pelkoa. Täysin ilman pelkoa.

Viidakkomies onnistui tavoitteessaan antaa hengentuotteillaan "valueta" eli arvoa--satuin juuri oikealla hetkellä lukemaan tämän, mistä sain juuri tarvittavan energian lopettaa ininäni:

Mikä on se sun “karmea epäonnistuminen”, pistävä sydänsuru tai järkyttävä tappio?
Go for it. Astu kehään.
Jos kestät paineen ja onnistut ja voitat, hyvä.
Jos taas murrut ja kärsit karmean tappion, saat niistä “sietämättömän kamalista” tunteista toleranssin ja polttoaineen seuraavalle koetukselle, jota et enää pelkää.

Kun häviät yhden pisteen tyhmän taktisen virheen takia ja se harmittaa niin pirusti, lataa kaikki se voimakas tunne-energia mailanheittelyn sijaan seuraavan pisteen voittamiseen.

Lähdin juoksemaan keuhkoni pihalle tonne joenrantaan. Revin jokaikisen ukkoseurueen ohi ja sain lapsellista nautintoa siitä ja tunsin miten kaikki se blokki päästä sulaa ja valuu maitohapoksi reisiin ja haihtuu pois. Juoksiessani mietin myös Steve Pavlinan ajatusta avatareista ja kesäistä keskusteluani minästä ja sen rakenteesta kaverini kanssa, joka pitää vanhoista ihmisistä siksi, ettei heille minä ole mitään vakavaa, keskustelussa voi ottaa huvikseen minkälaisen roolin tahansa ja katsoa mitä tapahtuu. Steve Pavlina näkee, että egoa ei kannata piilottaa vaan siitä voi tehdä eräänlaisen avatarin, pelihahmon, jonka voi laittaa puolestaan pelaamaan tässä pelissä nimeltä elämä.

Your ego is your character, an important part of your human avatar. If you try to weaken your ego, you’re simply weakening your character. Do you really want to devolve into a sidelined NPC (non-player character)? Or would you rather build out a really strong character with well-defined attributes?
How does it serve you — or anyone else — to play the game of life with a weak character? Are you really doing much good by checking out from life and cocooning yourself in a mini-monastery?
Instead of trying to weaken your ego, consider what good you might achieve with it instead. How would you like to develop your character during your time here on earth?

Mitä tällä on sitten tekemistä mun kanssa? No mä aion laittaa mun apaattisuuteen ja itkuisuuteen vetäytyneen egoni leikkimään rohkeata myös vähemmän hekumallisten asioiden ilmaisussa. Juoksiessani musta tuntui että se on OIKEIN mennä ja sanoa että ei me naimisiin mennä koska ollaan perustavanlaatuisesti erilaisia mutta koska nautin herran seurasta kalliolla ja makkarissa (silloin kun en ole henkisesti ihan jäässä siitä pettymyksestä että ei tää ollukaan niin suuri rakkaustarina et juostaan sateenkaaren yli ja kosteasilmäiset bambit loikkivat ilosta ja jumalat laulavat kauniista kohtalosta) niin mites jos perustettais tää suhde sille pohjalle? Niin kauan kun se tuntuu hauskalta. Ja sitten katsotaan asiaa uudestaan.


Nythän ei ole enää pakotietä, kun olen avatarini julkisesti valinnut-TANK GIRL

Yhdennäköisyys on huomattava


Elämme jännittäviä aikoja ystäväni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti