maanantai 21. helmikuuta 2011

Bird Gerhls go to heaven

Ihmiskoe ei johtanut mihinkään sikarentoon meininkiin vaan aika semilameuteen. Dude on koko ajan fyysisesti etäisempi ja etäisempi, ja kun mun osalta ton suhteen dynamiikka perustui söpöilyyn, pussailuun ja ihkuiluun intellektualliseen tai spirituaaliseen läheisyyden sijaan, ei paljon ollut enää hommasta jäljellä kun fyysinen läheisyys rajoitetaan sieluttomaan, surulliseen seksiin. Viimeinen yhteinen yö, pienessä kirkossa, vapahtajan patsaan alla, joka kertoi herran lohduttavan surussa ja kärsimyksessä. Mun sydämeen sattui ja istuin siinä kirkonpenkillä, kynttilöiden loisteessa, alttarin edessä.

Jumala, anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.

Hyväksymispuoli tuntuu olevan vähän haussa. Hyväksyä se, että joka saatanan jätkä tässä maailmassa ei rakastu muhun, vaikka oonkin omasta mielestäni rakastettava otus, kauneudella, viisaudella, rakkaudella, rohkeudella, älykkyydellä, amatsonilihaksilla ja hyvillä tisseillä varustettu beibe. Hyväksyä se, että mä en voi ikinä tietää tarkalleen, miksi toinen yhtäkkiä feidaa ja etääntyy. Hyväksyä se, että vaikka itse näkísin oikeaksi ratkaisuksi  kertoa kun muhun sattuu tai mua pelottaa tai olen hämmentynyt, tai toisaalta kun olen innostunut, ilahtunut, fiiliksissä--ihan kaikki muut tässä maailmassa eivät jaa samaa lähestymistapaa. Hyväksyä se, että en saa silitellä tänään duden vatsalihaksia ja kiharoita.

Rohkeutta

..kuolla elämälle joka hetki. Die to the past every moment.

..seurata omaa polkuaan visiotaan ja unelmiaan: kun omassa elämässä on suurempi tarkoitus tilanteissa ja ihmisissä roikkuminen menettää viehätyksensä.

..päästää irti. Onnellisuuden sitominen mihin tahansa asiaan merkitsee sitä, että turpaan tulee väistämättä ennen pitkää.


sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Freud versus Peter Pan

Elämäni aikana olen ehtinyt analysoida pääni puhki ja osaankin jo hienosti tunnistaa ja jäljittää tunteeni, kiitos hämäränkohmeisen marraskuun päivän, jolloin näin elämäni synkkyyden  valon sekä kolmen vuoden psykoterapian. Delfoin Apollonin temppelin ovelle on kirjoitettu "Tunne itsesi". Descartes epäili asiat puhki ja totesi "Ajattelen, siis olen". Mutta mitä sitten kun on oppinut tuntemaan itsensä niin, että oman pään sisältö kehää kiertävine, tuskaa tuottavine ajatuksineen tuntuu pahimmillaan lähiöräkälän vakiodenalta--se on ihan pihalla, aiheuttaa itselleen ja toisille kärsimystä, jumittaa vanhoine juttuinensa siellä nurkkapöydässä, mutta ei kukaan nyt viitti sitä heittää uloskaan kun se vähän niinku on vanha tuttu ja ei sitä ilmankaan nyt oikein osais olla. Vasta kun se paskoo housuunsa ja näyttää munaansa koituu kohtaloksi niskaperseote ja ulkoruokinta. Pahimman luokan ryssimisten jälkeen porttari on elinikäinen, toisinaan poke heltyy ennen aikojaan ja päästää sen urpon taas sinne nurkkapöytään kertomaan kolmattatuhannetta kertaa elämänsä nousuja ja laskuja.


Omat ajatuksensakin voi tietysti valita, kuten jotakuinkin jokaisen muunkin asian tässä maailmassa. Eckhart Tolle puhuu paljon ajatusten lakkaamattomasta ja kontrolloimattomasta virrasta, minkä varmaan suurin osa tämän maapallon ihmisistä tunnistaa omaksi sairaudekseen, tai ylpeydekseen, sairauden vakavuudesta riippuen. Siis sairaushan juuri hallitsemattomat, negatiiviset ajatukset ovat, miksikä muuksikaan voisi kutsua tätä parasiittia, joka valtaa ihmismielen ja -ruumiin ja tuo tullessaan koko joukon omituisia emootioita fyysisine pahanolontunteineen. Ihmisen kyky ajatella on kuin tuli-hyvä renki mutta huono isäntä. Liekitä hyvin niin lennätät ihmisen kuuhun. Liekitä huonosti niin koko maallinen maja palaa helvetintulessa poroksi.
 

Anyways, jos liekitys ei oo mennyt ihan putkeen, asiat on analysoitu puhki kuin köyhän miehen kierrätyskondomi ja itseensä on tutustuttu helleenisen perinteen mukaisesti viimeiset kakskymmentä vuotta ja silti kuristaa kurkkua ja sydän on syrjällään, on (viimeistään) aika vaihtaa taktiikkaa ja ajatella elämää seikkailuna, leikkinä, Mikä-mikä-maana, eläintarhana tai ihan minä tahansa vähemmän vakavana paikkana. Silloin särkynyt sydän vaihtaa muotoaan yhdeksi seikkailuksi muiden joukossa (hei haloo, kuinka siistiä on harrastaa seksiä kirkossa jeesus-patsaan alla, San Salvador kyllä lohduttaa vaikka se dude lähtis kävelemään), "pelottavat" "haasteet" "epämukavuusalueella" muuttuvat mielenkiintoisiksi uusiksi jutuiksi (ootko ikinä nähnyt lasta, joka PELKÄISI kävelemään opettelemista?? Missä vaiheessa uudet asiat muuttuivat pelottaviksi??) Kun elämän näkee seikkailuna eikä pelottavana taistelukenttänä pahinkin mokaus on vaan hassu juttu.


Tässä hommassa jeesaa abundance mindset--Eckhart Tolle kirjoittaa:
Whatever you think the world is withholding from you, you are withholding from the world. You are withholding it because deep down you think you are small and that you have nothing to give. Whatever you think people are withholding from you-praise, appreciation, assistance, loving care and so on- give it to them. You don't have it? Just act if you had it and it will come. Then, soon after you start giving, you will start receiving. You cannot receive what you don't give. Outflow determines inflow.


 
Vanha suosikkini Jeesus:

Give and it will be given to you. Good measure, pressed down, shaken together, running over, will be put into your lap.

Uusi suosikkini Viidakkomies:

Pelko liittyy siihen mitä saa /sen menettämiseen
Innostus tulee siitä, mitä pääset antamaan.
Kun keskityt siihen, mitä pääset antamaan, toisten ja jopa koko maailman hyväksi, tapahtuu 2 asiaa:

a. koko kroppa täyttyy innostuksella ja toiminnasta katoaa sisäinen vastustus

b. Ei tarvi enää suunnitella tai varmistella, koska sä pääset AINA antamaan!! Ihan sama mitä tapahtuu, sä voit AINA keskittyä antamiseen; sä voit aina löytää jotain valuee annettavaks ja jonkun otollisen kohteen sille. JA, sä voit aina kasvattaa tätä kontribuutiotasi entisellään, ja kehittyä siinä antamisessa entistä taitavammaksi.

Psalmi numero 23:

Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.

 
 
Ps. Kummalla näyttää olevan parempi meininki:


Sigge


Peterillä on myös kuumia kissoja, joilla on TAIKAPÖLYÄ

Liekitä hyvin, ystäväni.

perjantai 18. helmikuuta 2011

(Dis)connecting people

Tässä kirjoituksessa kerroin aikeestani tehdä ihmiskoe: menin siis ja kerroin rehellisesti mitä ajattelen ja mitä haluan. Olo helpottui ja oltiin hyvinkin samoilla linjoilla homman jatkosta, mutta silti fiilis on aika surumielinen. Mietin, miksi on aina niin vaikeata hyväksyä sitä, että jonkinlainen henkisen ja fyysisen läheisyyden tunne toisen ihmisen kanssa katoaa, tai vaikuttaa katoavan, ylisensitiivinen kun näissä asioissa olen niin vaikea mennä vannomaan. Mun sydän särkyy joka kerta kun joudun luopumaan lyhyestäkin intimiteetin tunteesta. Mystisintä tässä ilmiössä on se, että yhtäkään näistä tyypeistä en missään vaiheessa harkinnut edes poikaystävämateriaaliksi. Ne taas, joita olen tosissaan rakastanut, eivät ole koskaan lähteneetkään, yhteys ja intimiteetin tunne on säilynyt vaikkakin joskus muuttanut muotoaan. Pelkään ja tunnen tuskaa eniten niiden kanssa, joista en niin paljon koskaan välittänytkään. Äiti sanoo, että se on hylkäämisen pelkoa. Ehkä pelkään että tää maailma hylkää mut, että en vain sovi tänne ja siksi tunnen pelkoa ja pettymystä kun törmään taas yhteen puhuvaan, elävään todisteeseen siitä. Niitä ihmisiä, jotka oikeasti hiffaisivat mua on niin helvetin vähän ja täällä Espanjassa ei yhtään niistä. Mulla ei ole minkäänlaista viitekehystä elämälleni kuin mun unelmat, sydän ja rakkaat ihmiset Suomessa. Olin kavereitteni kanssa ulkona Barcelonassa männäiltana ja sain sellasen kännikauhukohtauksen että oli pakko soittaa äidille kuudelta aamulla. Olo on kuin laivalla, merellä joka vaihtelee kasvojaan peilityynestä rauhasta raivoavaan myrskyyn, keskellä muita paatteja, joista muutama silloin tällöin vastaa VHS-radioon, mutta yhteys on aika heikko ja lopulta katkeaa kokonaan.
Ihme ekstinteaalinen kriisi. Nyt pitäis päättää strategia, kun tuleenkaan ei saa jäädä makaamaan. Pitäiskö suunnata kaikkia ajatusenergia, tahdonvoima ja intohimo sen saamiseen mitä haluan vai pitäisikö buddhalaiseen tyyliin lakata haluamasta ja etsimästä, keskittyä tyyneyteen ja rauhallisuuteen ja elämäntien pienien vihjeiden ja väreiden nuuhkimiseen ja luottaa että se kantaa eteenpäin..ehdotuksia ja kokemuksia otetaan vastaan :)

Words don´t come easy

Luin Jaakko Halmetojan erinomaisen kirjoituksen alkuperäiskasveista. Artikkelissa sivuttiiin myös ruokarasismi-ilmiötä, annettuna otettuja käsityksiä siitä, mikä ruoka on hyvästä ja mikä pahasta. Esimerkiksi suklaata, alkoholia tai tupakkaa ei ole aikoihin mielletty terveellisiksi, vaikka niiden terveysvaikutukset voivat vaihdella suuresti tuotteen laadun ja nautitun määrän mukaan. Käsitykset näidenkin luontaisaineiden terveellisyydestä tai epäterveellisyydestä on hämärtynyt sitä mukaa, kun niistä on jalostettu alkuperäismuodostaan ravintoarvoiltaan ja ulkomuodoltaan lähes tunnistamaton versio.

Kuvittele, että sinut sullottaisiin keinotekoiseen huoneeseen, jonka katossa liikkuu aurinkoa muistuttava UV-valo. Huoneen nurkassa virtaa vettä ja ikkunoista sinulla heitetään välillä pikaruokaa. Jotta pysyisit varmasti terveenä, suihkutetaan päällesi päivittäin läjä kemikaaleja, jotka suojaavat sinua kaikenlaisilta haitallisilta bakteereilta ja tekevät sinusta käytännössä steriilin.
Äskeinen metafora kuvaa sitä, kuinka absurdilta nykyinen maataloutemme saattaa näyttää kasvin näkökulmasta. Kasvi tarvitsee maaperäänsä miljardeja mikro-organismeja ja kymmeniä kivennäis- ja hivenaineita, joita muutaman mineraalin sisältävä apulanta ei valitettasti tarjoa. Kasvi saattaa toki kasvaa isoksi, mutta sisältä se on täysin "tyhjä" ja sen vastustuskyky on äärimmäisen heikko.



Olet mitä syöt. Nykyihminen syö ulkoisesti komeita, mutta sisältä täysin informaatioköyhää ravintoa ja muuttuu itsekin vastustuskyvyttömäksi, luonnosta, elämästä ja omasta itsestään vieraantuneeksi olioksi. Vuoden 2011 ihminen on ryöstöviljellyn kasvin tapaan alkuperäisestä ympäristöstään eristetty, erinäköisissä ja -kokoisissa sisätiloissa valtaosan elämästään viettävä, ulkoisesti jatkuvasti mittavampi mutta sisältä tyhjä kokonaisuus.


Ihmisestä on tainnut tulla syömänsä ravinnon tapaan paitsi ruumiillisesti myös henkisesti vastustuskyvytön. Sosialisaatiossa siirtyvät ruokarasistiset asenteet suklaasta kaikkien suurien syntien äitinä mutta myös valtava joukko purematta nieltyjä, ihmisen egon ja pelkojen raiskaamia, totuuksina markkinoituja mielipiteitä elämästä ja kuolemasta, jotka edustavat pikemminkin itsenäisen ajattelun ja tuntemisen irvikuvaa. Varsinkin rakkausasioiden ympärille on kiedottu ihan vitun väsynyt arsenaali vakiovastauksia. En tiedä uskooko jengi oikeasti näihin vai eiks ne vaan jaksa ajatella mitään muita kommentteja??


"Miehet on sikoja"

"Naiset on monimutkaisia"

"Rakkaus tarkoittaa aina ongelmia"



Aijaa. Näiden vastausten tarkoituksena on kai piristää rakkauden jalkamiinaan astunutta rampautunutta piruparkaa, mutta ihmissuhteessa, jossa molemmat osapuolet ovat elämää rakastavia, suoria, rehellisiä, rakastavia ja kunnioittavia, ei ole olemassa sikamiehiä, monimutkaisia naisia tai ongelmaista rakkautta. Kun huomaa attribuoivansa 50 prosenttia maailman väestöstä sioiksi, olisi aika tehdä pieni itsetutkiskelu-henkinen pitstoppi. Sanat ovat usein surkeasti väärinkäytettyjä, alistettu ihmisten pelkojen peittämiseen ja olemattoman itsetunnon kohottamiseen. Sanat paitsi peittävät asioiden todellista luonnetta myös luovat valheellista, sairasta todellisuutta-nämä käsillä olevat, perätilatarjonnassa ja napanuoraan lähes tukehtuneina syntyneet, mutta itsepintaisesti elossa rimpuilevat lauseemme luovat meille kuvaa maailmasta, missä henkinen kärsimyksemme olisi todella muiden vika. Perse edellä puuhun-taktiikkaa on sitten hyvä jatkaa läpi elontien. Meillä on kielen myötä mahdollisuus valtavaan henkiseen intimiteettiin, mutta toisaalta voimme sen avulla vahvistaa valheita, piehtaroida sanojen oikeuttamana henkisissä laiskuuden poteroissamme, aseistautua päästä varpaisiin ennakkoluuloilla, peloilla, selkärangattomuudella, itsepetoksella ja vastuuttomuudella -naamioituina kaikki kauniiksi symboleiksi. Paskaa lahjapaperissa, ole hyvä.


Syyttäminen ei tietenkään ole itse kieltä vaan ihmisen riittämätöntä henkistä kapasiteettia käyttämään sitä. Kurja ihmisrotu kielineen on kuin kostonjanoinen raskaan sarjan misogyyni varustettuna hirvittävimmällä joukkotuhoaseella mitä kuvitella voi. Tämän atomipommin kylkeen ei vain ole kirjoitettu "Little Boy" vaan "hyviä selityksiä, tekopyhyyttä, martyrismia, kykenemättömyyttä kantaa vastuuta omasta elämästä". On myös ihmisiä, joiden sydän on niin puhdas ja mieli selkeä, että sanat ovat vain jonkinnäköinen vulgaari jatke tälle kirkkaalle kauneudelle. Ironisesti näiden henkilöiden seurassa sanat ovat myös tarpeettomimmillaan. Siunattu oli se päivä, kun tutustuin parhaaseen kiipeilykontaktiini, mieheen, joka puhuu ainoastaan puolaa. Kehittyi sanoja syvempi yhteys, jonka luonnetta puitiin pitkin Puolan kiipeilypiirejä. 38-vuotias, äidinkielelläänkin sanoja niukasti kuin valtionsalaisuuksia viljelevä raksamies ja 25-vuotias tissitoppiamatsoni Suomesta oli yhdistelmänä aika raikas. Multa kysyttiin moneen otteeseen, miten voin tykätä siitä "kun ettehän te edes ymmärrä mitään toistenne puheesta!". No daa! Ehkäå just siksi!!?? Sanoilla ei ollut mahdollisuutta viedä tilaa hiljaiselta läsnäololta ja ymmärrykseltä. Sanojen kautta voi toki avata sisintään ja tätä kautta tavoittaa mielettömän intimiteetin, mutta ironisesti sanojani parhaiten ymmärtävät henkilöt eivät enää tarvitse niitä, koska he osaavat lukea sieluani sanojeni läpi, yli ja niitä ilman. Voin yrittää selittää uuvuksiin asti miksi rakastan vuoria, hassuja koiria tai iloisten lapsien kattelua niin paljon että mua itkettää ja naurattaa samaan aikaan, mutta sen pakahduttavan ilon verbalisoiminen on kuin yrittäisi soittaa sinfoniaa huuliharpulla ja melodikalla. Se alunperin järjettömän hieno tekele kuulostaa nyt ihan vitun tyhmältä ja yksinkertaselta.

Lopuksi teemalaulu
 
 
 

perjantai 11. helmikuuta 2011

ÄLÄ ITKE RITKE VORRESTERI

Maailman tapahtumista ja muiden ihmisten teoista seuraavat tunteet ovat hupaisa juttu. Kukaan ei pakota sua tuntemaan mitään. Se mitä sä tunnet reaktiona kuhunkin asiaan vaihtuu vuosien ja päivien myötä. Joku asia mistä otin raivarit vielä muutama vuosi sitten herättää tyypillisesti nyt huvitusta/ihmetystä/ei mitään. Tyypillisesti ne asiat mihin sattuu liittämään kulloisenakin aikana jotain arvomerkityksiä vaikuttavat synnyttävän tunteita. Mussa ei herätä muuta kuin hupia jos joku sanoo mua surkeaksi kokiksi tai maailman saastasimmaksi ihmiseksi, koska en liitä noihin asioihin juurikaan itselleni tavoittelemisen arvoisia asioita. Annas jos joku erehtyisi haukkumaan mua huonoksi kiipeilijäksi tai kehnoksi keskustelijaksi niin raivotar olisi irti. Vain siksi, koska tänä aikana satun liittämään noihin asioihin jotain itselleni arvokasta.

Valaistuneet ihmiset eivät kai tunne muuta kuin rauhaa, iloa ja rakkautta, koska elävät jatkuvassa läsnäolon tilassa unitilan sijaan. Suurin osa tän maapallon ihmisistä kai elää unessa ja ovat onnettomia marionettinukkeja, niin syvällä tunteissaan etteivät näe tuottavansa itse itsellensä jatkuvasti kärsimystä.  Mä en usko, että koskaan tulen valaistumaan, mutta tavoittelen minivalaistumisia. Ihan muutaman luxin valaistuminen aina välillä riittää,koko ajan ei tarvitse olla valaistunut. Viime päivinä tää valaistuminen on tapahtunut sellaseen strobovalon tyyliin ja tahtiin, aamulla oon täysiverinen Matrixin uhri ja tunnen vajoavani juoksupaskaa, lounasaikaan nauran koko jutulle, vartin päästä juoksupaska kurkkaa jo nurkan takaa ja sama rundi vielä muutamaan otteeseen kaikki yhes koos päivän aikaan lävitte. Näin.

Niin siis miten tämä (mini)valaistuminen tapahtuu? Havainnoimalla. Kun tunnetila nousee, sitä on turha enää yrittää piilottaa. Turha itkeä kun paska on jo housuissa. Siispä voi nousta sen yläpuolelle, katsoa sitä hieman ylhäältä ja etäältä. Ai tommosesta jutusta keksit hätääntyä tänään. Joku juttu mikä toista henkilöä tai edes sua itteäsi viis vuotta sitten tai viis vuotta tän jälkeen vois vähempää kiinnostaa. No hätäännyit nyt kuitenkin. No aloitan tietoisesti havainnoimaan että ai tollasia ajatuksia ja tollasia tunteita mun päässä ja kropassa ja kun olen noussut tarpeeksi korkealle ja kauas, fiilis ei ole enää tämä:




Vaan enemmän jotain tällasta:





Koko juttu alkaa tuntua hupaisalta draamalta. Sitähän tää on lähes kaikki, hupaisaa draamaa. Hauskaa. Voit olla oman elämäsi Ridge Forrester ja tiedostaa että koko juttu on vaan iso läppä, suurieleinen saippuaooppera. Mutta älä eläydy (ainakaan ihan koko aikaa) niihin kohtauksiin niin kuin olisit oikeasti Ridge Forrester vaan muista aina välillä et oikeesti sä oot Ronn Moss, puolijumala jo syntyessään ja sun ainoa murhe on millon pitäis käydä poistaa seuraava kasvojenkiristysleikkaus.





torstai 10. helmikuuta 2011

Aion tehdä ihmiskokeen

Täällä uhosin että olen ollut täydellisen rehellinen:
http://myverticalpath.blogspot.com/2011/02/tanaan-pelkasin-elamaa.html

Vitunpaskanmarjat oon ollu, silleen oon ollu kyllä et oon infonnut kroonisesta kevytkenkäisyydestäni ja fiilistellyt miten kivaa mulla on duden kanssa ja miten ihana se on ja miten ihanat sen vatsalihakset ja muutkin ruumiinosat on. Mutta nyt kun molemmat vaikuttaa tajuavan sen että yhteistä asuntolainahakemusta ei ehkä ihan vielä kannata pistää vetämään, mun rohkeus häippäs jonnekin ja korvaantui lievällä ärtyneisyydellä, vaativuudella ja tarpeena pillittää vähän väliä. Näissä tilanteissa mun tekis mieli hajota siihen, että nyt tää homma hiipuu pois ja molemmat osapuolet hiipii takavasemmalle hieman hämmentyneinä siitä, mitä tapahtui, ja miksi, olisinko voinut olla ihmisenä uljaampi ja mitä jos olisin ollut. Monesti mua kiehtoo ajatus, mitä olisi elämä ja rakkaus ilman pelkoa. Täysin ilman pelkoa.

Viidakkomies onnistui tavoitteessaan antaa hengentuotteillaan "valueta" eli arvoa--satuin juuri oikealla hetkellä lukemaan tämän, mistä sain juuri tarvittavan energian lopettaa ininäni:

Mikä on se sun “karmea epäonnistuminen”, pistävä sydänsuru tai järkyttävä tappio?
Go for it. Astu kehään.
Jos kestät paineen ja onnistut ja voitat, hyvä.
Jos taas murrut ja kärsit karmean tappion, saat niistä “sietämättömän kamalista” tunteista toleranssin ja polttoaineen seuraavalle koetukselle, jota et enää pelkää.

Kun häviät yhden pisteen tyhmän taktisen virheen takia ja se harmittaa niin pirusti, lataa kaikki se voimakas tunne-energia mailanheittelyn sijaan seuraavan pisteen voittamiseen.

Lähdin juoksemaan keuhkoni pihalle tonne joenrantaan. Revin jokaikisen ukkoseurueen ohi ja sain lapsellista nautintoa siitä ja tunsin miten kaikki se blokki päästä sulaa ja valuu maitohapoksi reisiin ja haihtuu pois. Juoksiessani mietin myös Steve Pavlinan ajatusta avatareista ja kesäistä keskusteluani minästä ja sen rakenteesta kaverini kanssa, joka pitää vanhoista ihmisistä siksi, ettei heille minä ole mitään vakavaa, keskustelussa voi ottaa huvikseen minkälaisen roolin tahansa ja katsoa mitä tapahtuu. Steve Pavlina näkee, että egoa ei kannata piilottaa vaan siitä voi tehdä eräänlaisen avatarin, pelihahmon, jonka voi laittaa puolestaan pelaamaan tässä pelissä nimeltä elämä.

Your ego is your character, an important part of your human avatar. If you try to weaken your ego, you’re simply weakening your character. Do you really want to devolve into a sidelined NPC (non-player character)? Or would you rather build out a really strong character with well-defined attributes?
How does it serve you — or anyone else — to play the game of life with a weak character? Are you really doing much good by checking out from life and cocooning yourself in a mini-monastery?
Instead of trying to weaken your ego, consider what good you might achieve with it instead. How would you like to develop your character during your time here on earth?

Mitä tällä on sitten tekemistä mun kanssa? No mä aion laittaa mun apaattisuuteen ja itkuisuuteen vetäytyneen egoni leikkimään rohkeata myös vähemmän hekumallisten asioiden ilmaisussa. Juoksiessani musta tuntui että se on OIKEIN mennä ja sanoa että ei me naimisiin mennä koska ollaan perustavanlaatuisesti erilaisia mutta koska nautin herran seurasta kalliolla ja makkarissa (silloin kun en ole henkisesti ihan jäässä siitä pettymyksestä että ei tää ollukaan niin suuri rakkaustarina et juostaan sateenkaaren yli ja kosteasilmäiset bambit loikkivat ilosta ja jumalat laulavat kauniista kohtalosta) niin mites jos perustettais tää suhde sille pohjalle? Niin kauan kun se tuntuu hauskalta. Ja sitten katsotaan asiaa uudestaan.


Nythän ei ole enää pakotietä, kun olen avatarini julkisesti valinnut-TANK GIRL

Yhdennäköisyys on huomattava


Elämme jännittäviä aikoja ystäväni!

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

Musta tuntuu että asiat ovat menneet vähän jotenkin heikosti sunnuntain jälkeen. Ihmissuhteissa ristiriitoja, kiivetessä pelkotiloja, junassa katson ikkunasta ulos ja näen maiseman sijasta murheelliset silmäni. Ihastuksen kanssa se mieletön kupliva ilon fiilis on vaihtunut pettymykseen, ei se kai ihan ymmärtänytkään mua, ei insinööri ymmärrä ilosta tai surusta itkemistä, vaikka olihan se kai aika selvää jo silloin kun väännettiin elämästä, kuolemasta, rakkaudesta ja jumalasta. Mun sydän särkyy joka kerta kun joudun luopumaan yhteydestä, lyhyestäkin sellaisesta, tai sen illuusiosta, oliko sitä koskaan edes olemassa? Äiti sanoo aina ihmissuhteista "ei odotuksia, ei vaatimuksia"-mä muodostan kyllä odotuksia, siitä hetkestä lähtien kun huomaan pitäväni siitä ihmisestä, kun huomaan katsovani sitä silmiin ja löydän jonkin lupauksen sielunkumppanuudesta, kun musta tuntuu että maailma on hieman kauniimpi paikka kun tunnen sen fyysisen ja henkisen lämmön. Ja mä huijaan itseäni, ajattelen mielenkiintoisena sitä että toinen ei usko rakkauteen, pitää kuolemaa absoluuttisena negatiivisena tapahtumana ja sanoo typeryydeksi sitä että itken,vieressäni nousevia kallioita, repeytyneitä sormiani ja niiden yhteensovittamisen mahdottomuutta. Kuin kevään ensimmäinen lämmin päivä, kun vaaleanvihreät koivunsilmut heiluvat tuulessa, pöly nousee koulunpihalta ja syksyntulo on jotain mikä on varmaa mutta sitä ei halua, ei pysty ajatella. Tulevat syksy ja marraskuun myrskyt, se kylmä tunne vatsanpohjaan, kun joutuu ymmärtämään ymmärryksen puutteen, sen tosiasian, että tämän ihmisen seurassa voin olla vain torso, kädetön ja jalaton, varjo itsestäni ja elämästäni, jos alistan itseni tälle ihmissuhteelle ja valheelliselle illuusiolle luvassa on varma sielun stagnaatio ja hengen kastraatio. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden- ja sydänsurujen- alku.

 < / 3

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

VIVA ESPAÑA

En aio tulla ensi kesänä takaisin Suomeen. Miksi? Yksi syy on se, että täällä on niin sikana KIVEÄ. Mitä tahansa löytyy kiivettäväksi, kalkkikiveä, graniittia, multipitchiä, boulderia, tufaa, listaa, halkeamaa, kahvaa, släbiä, vertikaalia, hänkkiä. Kaikki ympäristöstimulantit löytyvät pakattuna pyrähdyksen päässä toisistaan. Istut vuorennokassa, takana oranssia hehkuvat kalkkikivijärkäleet, edessä laakso, joki, jonka kohinaa et kuule, vuorten takaa nousevat sumupilvet, vastarannalla villisian vainunneet metsästyskoirat. Aja tunti ja juot Barcelonassa alihintaista cavaa ja 4/5 suhteella sekoitettuja Cuba Librejä, eksyt huviksesi notkuaksesi vain vähän pidempään ihmeellisiä ääniä ja hajuja pursuvilla kaduilla.

Toinen syy on se, että olen uskoakseni oppinut suomalaiselta kulttuurilta kaiken hyvän ja pahan mitä voin oppia. "Matkailu avartaa" sanotaan ja ulkomailla asuminen avartaa vielä enemmän kun ei tajua mistään mitään. Välillä tekis mieli kolkuttaa Zapateron ovelle ja huutaa et miten vitussa tää kuppanen yhteiskunta voi selvitä hengissä kun joku yksinkertainen toimituskin muistuttaa enemmän katastrofioperaatiota Sikojenlahden maihinnousun tapaan kuin normaalia arkipäiväistä toimintaa. Jossain vaiheessa ymmärrettyäni asioiden oletusarvoisesti arvaamattoman luonteen olen sitten alkanut varmistelemaan kaikkia idioottimaisia pikkuasioita, kuten että sisältääkö mun junamenopaluulippu ihan oikeasti paluun, kun siinä lukee menopaluu. Ei kun se tarkoittaa että saat alennuksen paluusta..ja ei et voi maksaa sitä paluulippua junassa. Ja lipunmyynti meni just kiinni. Aijaa. Syntyespanjalaisilla tosin tuntuu olevan joku hämynen perstuntuma siitä, milloin kannattaa Descartelaisesti aina epäillä ja milloin voi vain luottaa. Mä kun en moista vielä osaa niin juoksen peräsuoli pitkällä puoli tuntia etuajassa junaan, koska Murphyn laki a la Español odottaa jo varmasti hyväuskoista hölmöä, joka kuvittelee että uudelle moottoritielle johtavat kyltit tosiaan johtaisivat sille moottoritielle (jota ei oliut vielä olemassa) eikä sille vanhalle osalle ja väärään suuntaan.


Paras opetus minkä olen saanut espanjalaisesta kulttuurista on että jos joku ei toimi niin odotat. Vaan odotat. Otat chillisti. Juot bissen. Espanjalaisessa kulttuurissa säännöt venyvät ja paukkuvat ja sielulla on myös enemmän liikkumatilaa. Mikään ei ole niin kauhean vakavaa. Työn tekeminen hyvin ei ole miehen tai naisen kunnian merkki vaan jotain minkä tekijää viisi toimetonta seuraa tai parhaimmassa tapauksessa korruptoi sen kuudennenkin laiskotteluun. Kiipeilymaailmassa "fanatican" lisänimen ansaitsee jokainen joka ei pelkää kuollaksensa yli kahden metrin pultinvälejä ja raahautuu fiestan ikeestä kalliolle useammin kuin kahdesti viikossa. Kassantädillä on aina, aina, aikaa jutella. Känninen taksikuski kantaa laukut kotiovelle ja pyytää treffeille. Konduktöörin repeily kuuluu vielä vireisestä junavaunusta mun toistettuani sen huviksi "menopaluu Lleidaan kiitos" kolmeen kertaan "kun sulla on niin hassu aksentti". Lähikorttelin tupakkakaupan koko asiakaskunta taivastelee "vikingan" pituutta ja kauneutta ja poliisisetä kutsuu kollegansakin katsomaan ja vertaillaan pitkä tovi, kumpi on pitempi, poliisisetä vai minä, hattu päässä tai ilman, selkä suorana tai kyyryssä, La Mariolan rikollisilla oli hyvää aikaa ryöstää mummoja kun toimitettiin tätäkin kulttuurienvälistä tutkimusta.


Ostin mun suosikkiluomukaupasta kookos(öljy)-agavesiirappi-"jäätelön" jossa luki "Relax, nothing is in control". Suomalaiselle, joka on kaavoissan ajoittain jäykkä kuin pappatunturin öljyämätön kampi, tää on aika helvetin hyvä koulu. Chillaa. Odota. Kattele. Fiilistele. Rentoudu.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Lapsi on terve kun se leikkii

Just kun valitin että pelottaa niin tuli turpaan! Sain FACEBOOK-sanaharkan (!! Oi nykytekniikan iloja-se sallii SKYPE-SEKSIN lisäksi rajattomat väärinymmärryksen mahdollisuudet!) aikaiseksi ihastukseni kanssa..ei siitä sen enempää mutta joitain mielenkiintoisia aatteita syntyi. Ensinnäkin sellainen flipauttava ajatus, että kutsuinko pelkäämisellä luokseni jotain negatiivista universaalia energiaa, ihmissuhderistiriitoja ja jotain ihme randommulkkuja. Olen viime aikoina lueskellut Law of attractionia ja Abraham Hicksiä, joka sanoo muun muassa:

By Default, I Could Have Attracted Unwanted Relationships... Many of the relationships or experiences you have attracted you would not have deliberately attracted if you had been doing it on purpose, but much of your attraction is not done by deliberate intent, but rather by default. . . . It is important to understand that you get what you think about, whether you want it or not. And chronic thoughts about unwanted things invite, or ask for, matching experiences. The Law of Attraction makes it so.


Vaikka yritin epätoivoisesti istua lootusasennossa ja hengittää tietoisesti ja ties mitä, pistettyäni nenäni ulos ovesta muhun liimaantui Law of Attractionia kunnioittaen välittömästi kulmakunnan pahimmat kusipäät. Siinä vaiheessa kun postin herttanen setä alkoi aukomaan mun nimmarista että voisi sen tehdä paremminkin ja se näyttää ihan lapsen kirjoitukselta niin alko jo naurattamaan. Siis mitä helvettiä!!?? Miten voi olla niin ilmeistä, että mun energiakentät olivat jotenkin saastuneet. Mut oikeesti, salettiin näytinkin helpolta uhrilta universaalisen energian counterstrike-sotureille pyöriteltyäni ihan jumalattoman syvällisesti miten ihmissuhderistiriitoihin kannattaisi suhtautua, niin syvällisesti että sudin nenää myöten paskassa tässä vakava analyysi-nimisessä ripulijuoksuhiekassa.


Jaan nyt kuitenkin teillekin pari näistä ajatuksia herättäneistä ideologioista:


Eckhart Tollen mukaan valittaminen, kaunan kantaminen ja reaktiivisuus johtuvat egon tarpeesta pönkittää itseään ja tehdä itsensä tärkeäksi. Tällöin täysin egoton ihminen ei tuntisi ärtymystä, vihaa, kaunaa, TARVETTA OLLA OIKEASSA. Tolle suosittelee jo Jeesuksen lanseeraamalla metodilla "käännä toinenkin poski" antamaan anteeksi vihamiehelle: "Father forgive them, for they do not know what they are doing". Jotenkin mä hahmotan tämän, mutta luulen että tuohon pääsemisen eteen saisin sheiivata tukkani ja heijata lootusasennossa mantroja lauleskellen koko loppuelämäni ajan. Steve Pavlina onkin esittänyt kritiikkiä ylläolevasta ideasta:¨

Don’t become obsessed with trying to transcend your feelings towards people who consistently bring you down. Just drop the nay-sayers and move on. Saying "I’m done with you" once can be more effective than having to say "I forgive you" a dozen more times. This creates the space where new connections can come into your life, the kind that will have you saying, "Thank you so much!" dozens of times instead. 


Kun aikansa pyörittää näiden suurten ajattelijoiden näkemyksiä ja yrittää sovittaa ne tuohon huikeeseen palapeliin mitä myös ihmisten väliseksi kommunikaatioksi kutsutaan alkaa tosiaan aika kevyesti ahdistamaan. Postisedän hyökkäyksen seurauksena motivoiduin kroolaamaan sen paskan läpi ja löysin sieltä timantin, punaisen langan:


Keep your inner space clear
-Eckhart Tolle


Äänestät jokaisella ajatuksellasi. Valitset itse suuntaatko ajatusenergiaasi keskustellaksesi Salattujen elämien uusimman jakson tapahtumista, vai valitsetko keskustella siitä, kuinka voit kehittyä ja kasvaa ihmisenä tai auttaa muita? Olet vastuussa jokaisesta hedelmällisestä hetkestä, joka sinulta jää kokematta, koska vastustat muutosta ja annat mielen kontrolloida toimintaasi. Pysyt mukavuusalueella.
-Jaakko Halmetoja


Tämä päivä on sun viimeinen päivä laatuaan, mieti miten ja mihin haluat käyttää sen.
-Leena Rauramo


Ja mikä on sitten paras metodi löytää toi steitti, missä jokainen hetki käytetään parhaassa mahdollisessa mielentilassa? Mulle toimii parhaiten seuraava kombinaatio:


1) PÄÄTÖS siitä, etten aio tuhlata aikaani ja energiaani jonkin yhdentekevän sanaharkan kelailuun.

2) Se ihana helkkyvän keveä ymmärrys siitä että JUURI MIKÄÄN EI OLE NIIN VAKAVAA kuin parisuhdeongelmiaan kuoliaaksi analysoiva ja samalla sisäisen valonsa ja voimansa tappava homo sapiens uskoo. Vuoden päästä tuskin tulen arvioimaan kutakin mielipahaa aiheuttanutta sattumusta niinkään tärkeäksi, sen sijaan paskantärkeään murehtimiseen käytetty päivä on asia jota sietääkin katua vielä viimeisiä kuolinkorahduksia päästellessään. Paskantärkeyden välttämiseen sopii mainiosti esimerkiksi fuckit-menetelmä:



Kuinkas sattuikin kun selvittyäni traumaattisen postikokemuksen jälkeen kotiin avasin äidin lähettämän paketin, mistä löysin lisää keveyteen inspiroivaa matskua. Ihana mamma oli liittänyt Japan sencha midori no kaori- teepussin (Parhautta! Parhautta!) lisäksi Roman Schatzin Hesariin kirjoittaman artikkelin leikkivästä ihmisestä, homo ludensista. Tein jäätävän viherpirtelön ja pannun vihreätä teetä ja aloin lukemaan:


"Leikkivä ihminen ei ota mitään turhan vakavasti, varsinkaan itseään. Hän nauttii olemassolon hassuudesta ja leikkii elämällään. Leikkiä ei voi väärin, leikkimisessä ei voi epäonnistua tai tehdä virheitä--Homo ludensille raha on leikki, ura on leikki, seksi on leikki ja rakkaus se vasta leikki onkin"


Aamen.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Tänään pelkäsin elämää

Mua pelottaa tänään. En halua elää yhtäkään yhdentekevää päivää. En halua käyttää aikaani merkityksettömiin keskusteluihin, sieluttomaan kiipeilyyn, ihmisiin, jotka tekevät mun olosta hankalan tai korkeintaan jättävät yhdentekevän olon, miehiin, jotka voi päästää fyysisesti lähelleen vain jäädyttämällä sielun, viihteeseen josta voi nauttia vain hiljentämällä sen äänen joka huutaa miksi käytät aikaasi tähän saastaseen paskaan. Kun olemiseen keskittyy ja suuntaa energiansa kohti unelmiansa, tuntuu elämään tippuvan ihmeellisiä yhteensattumia, ihmisiä, kohtaamisia, hetkiä. Eilen itkin ensin murheesta kun en voinut kiivetä repeytyneen sormen takia, sitten ilosta kun hahmotin sen pakahduttavan ymmärryksen siitä, miten kaunista on joka päivä kalliolla. Puhuin brasilialaisten poikien kanssa jotka tuntuivat jo niin läheisiltä, kahden tapaamisen jälkeen. Tapasin Puolasta juuri saapuneen kiipeilytaistelukaverini Bogdanin, joka oli veistänyt mulle omin paksuin sorminensa neljä kappaletta otelautoja, erilaisilla poketeilla kaiverrettuna ja nimikirjoituksella omistettuna.  Ja jos mun mieli yrittää pystyttää epäuskoa siitä että voin kiivetä 8b:n tänä vuonna, Bogdan on päättänyt jo kauan sitten että tämä tulee tapahtumaan. Ajan takaisin ihanan miehen kanssa, johon oon soveltanut täydellistä avoimuutta fiiliksieni suhteen-Loving open 2011-kerron sille aina kun tuntuu miten ihana se on ja miten paljon pidän sen seurasta-ja etä oikeasti mä en tiedä mitä ajattelen rakkaudesta ja että ehkä voin rakastaa useampaa ihmistä romanttisesti samaan aikaan ja muuta en voi luvata kuin rehellisyyttä. Ja se tuntuu vastaavan samalla lämmöllä ja fiiliksellä. Suomessa on unkarilainen sielunveljeni, herttakuningas, joka aistii mun fiilikset ja rakastaa mua ehdoitta. Nykissä on patajätkä, joka yllättäen palasi mun elämään, eri tavalla raikkaan sekavana kuin ennen, mun filosofis-kirjallinen konsulttini ja intellektuellinen sparraajani. Koko syksyn kestänyt brainstormaus mun tulevaisuuden suunnasta plus patajätkän inspirointi plus hämmentävä puolivalveuni johti päätökseen alkaa kirjoittamaan. Laitan tähän sieluni ja välillä joku vastaa mulle ja hehkuttaa tekstejä, mikä on sekin ihan vitun siistiä ja hämmentävää ja pelottavaa. Siis kun musta tuntuu että kaikki tapahtuu mitä haluan jos laitan siihen sieluni. Tää on hullua, suurin osa päivistä menee sellasissa endorfiinihöyryissä että kolmen tunnin yöunet ei tunnu missään kun on niin liekeissä. Sitten tulee näitä päiviä kun lukee kirjaa sängyssä ja alkaa yhtäkkiä kuuntelemaan, pahamaineisen barrion äänet, marokkolaisten autostereot, naapurin väsymättömästi valittava häkkilintu, metallikatoista häikäisevä auringonpaiste, yhtäkkiä mun viidentoista neliön huone tuntuu liian isolta ja mua alkaa pelottamaan. Melkein joka päivä itken ilosta kun mä en voi tajuta tätä pyhää rauhaa ja energiaa ja iloa mitä virtaa mun elämiseen ja olemiseen. Hetkittäin tulee joku maallinen murhe ja kurkkua kuristaa, istun alas ja meditoin kymmenen minuuttia ja hymyilen sille, kaikki ne aiemmatkin murheet olivat valhetta, ajanhukkaa, selvisivät ennemmin tai myöhemmin, kertaakaan ei ole murhe selvinnyt elämänilon siunattua loistetta sen lävitse. Let the light shine through you my friend, let it carry you, over the deep waters and stormy clouds, fly with your celestine friends, let every cell become muddled in this gracious existence what we call life.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Rakkaus

Mitä on rakkaus, mistä se tulee ja minne se katoaa? Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen miettinyt paljon rakkauden luonnetta. Erottuani pitkäaikaisesta poikaystävästäni aloin harjoittelemaan pitkän tunneköyhän jakson jälkeen rakkautta. Mulle oli erinomaisen epäselvää lähes kaikki deittailuun, ihastumiseen ja rakkauden syvempään luonteeseen liittyvät asiat. Aloitus oli vahva: ekana sinkkupäivänäni kuvittelin ihastuneeni vanhaan koulukaveriini, nykyiseen alkoholistiin ja sydämeni itki verta kun ymmärsin lempata tämän tapauksen. Lähes samalla, vain hitusen vähemmän huvittavalla kaavalla jatkoin harjoituksia hyvän tovin ansaiten erinäisiä promiskuiteettiin liittyviä liikanimiä. Harjoittelu on tehnyt musta jossei mestari niin vähemmän tunarin ja rakkauteen liittyvät aatteet ovat jalostuneet joksikin monipäiseksi, hatarasti käveleväksi kimeraksi

http://en.wikipedia.org/wiki/Chimera_(genetics)

torstai 3. helmikuuta 2011

Ihastuminen ja sublimaation taide

Viidakkomiehellä ja Freudilla on välillä hiton innostavia läppiä. Menin ihastumaan, ekaa kertaa pitkästä aikaa. Koko syksyn ja alkutalven vietinkin kiipeilymunkkina, kylmässä teltassa, kuluttaen ajatusenergiani lähetyksiin, ensin loistaviin, myöhemmin vähemmän mielettömiin. 


Aluksi Terradetsin vanhan junalaiturin alla telttailu oli hyvä läppä.


Ajanlasku suoritettiin kuusi kertaa päivässä ohi kulkevien junien mukaan- herätys ja tinnerinpöllyinen päänsärky hoitui aamukahdeksalta Pekkaniskalla mestoille huristelevien raksamiesten myötä, nukkumaanmenoaika määrittyi perinteisesti kolmeatoista vaille kymmenen junan materialisoitumisen tiimoille. Päiväjunat taas alistivat meidät kohtaloomme likaisenkuvottavan mutta samalla oudon kiehtovan eläintarhanisäkkään kaltaisena nähtävyytenä- junan pysähtyessä vanhan laiturin eteen paljastui julmassa marraskuun valossa koko manneleirimme kauheus- junamatkustajien säälin-ja inhonsekaiset ilmeet kohtasivat häpeän ja kauhun vääristämät ruokkoamattomat kasvomme- ilmeet joissa viiveksi kuolemansa auton etulyhtyjen edessä kohtaava marsu ja Monican pullea naama Billin työpöydän alla ovensaranoiden narahtaessa ja sikari suussa- edes pelastakaa Terradetsin orangit-kansanliikettä ei syntynyt, vaikka kuolema oli likellä kun jotain kuppasta 7b+:saakin joutui projektoimaan toista viikkoa. Homma rupesi junnaamaan pahasti paikallaan, kunnes turvauduin klassiseen U-turn-to-hell-tyyppiseen ratkaisuun: Madridiin vetämään hirveet perseet vuoden kännittömän kauden jälkeen, yllätysseksiä epätavanomaisten henkilöjen kanssa, kammottava viiltelydarra ja elämänarvojen uudelleenläpikäynti.



Heikoimmat sortuivat elon tiellä
 
Tämä fasinoiva Trainspotting-tyyppinen asumisratkaisu sai lopullisesti jäädä muutama viikko sitten. Kylmän ja kovan telttaelämän sijaan laitoin universumille tilaukseen jotain lämmintä ja ihanaa ja..ei mennä pitemmälle  pehmeä jänis-teemassa. Lievän epätoivon kautta katalysoitunut turvautuminen marokkolaiseen kännykkäkauppiaaseen rakkauden suurlähettiläänä tunnustettiin, täpärästi myöhässä,  ideana jo syntyessään suutariksi. Aika oli siis kypsä Sex and the Cityn Samanthan vallata Manaaja-tyyppisellä ratkaisulla ruumispoloni.



Tavoitteena ei siis ollut hämähäkkilöidä portaissa..




..vaan pikemminkin vääntäytyä erilaisiin kummallisiin asentoihin muissa fasiliteeteissa (Lleidassa on ihan noin kuriositeettina sikana kiipeileviä, tuskasen söpöjä palomiehiä)



Niin kuin jo vanhat kiinalaiset filosofit tiesivät, keskitie on kultainen ja harmonia taidetta. Mun harmonia huusi läheisiä ihmiskontakteja. Miten mies isketään-aihetta sivuttiin jo tuossa kirjoituksessa:

http://myverticalpath.blogspot.com/2011/02/dont-stop-me-now-httpwww.html


Jotta ympyrä sulkeutuisi palataan alkuun ja ihastumiseen. Mieshän on siis aivan ihana! Ihana! Ihana! Mutta niinkuin vanhojenaikojen vammailuistani on vielä jotain jäljellä, ihastuminen johtaa helposti ihmeellisiin pelkotiloihin, joita en aio sivuta tässä sen enempää, miksi puhua jostain, mikä on valhetta, saman tien voisin kertoa ystäväni kuorettoman appelsiinin seikkaluista niin kuin dementoitunut Aili vanhainkodissa kerran. Päivänä eräänä meinasin kuitenkin jo vajota tohon juoksuhiekkaan, kunnes törmäsin tähän Viidakkomiehen tekstiin:

http://www.viidakkomies.com/2011/01/aijille/

Otsikkona vois olla samoin tein "mimmeille", koska mikäpä tekisi ihmisestä onnellisempaa varustuksesta välittämättä kuin PURPOSE, elämän suuri tarkoitus, jotain mikä tuntuu vielä kiinnostavammalta kuin odotella kiisselit tontilla seinille hyppien hihiihii milloin se lähettää mulle tekstarin tai sekstarin ja taipua sadalle saatanan mutkalle toisen mielihalujen edessä..missään määrin en tarkoita etteikö ihastumisen tunne olisi omalla tavallaan ihanaa, mutta vaikka yleisesti rakkauden jalkapuussa kärvistelevää naisrukkaa "lohdutetaan" tyttöjen illassa tietävillä ilmeillä "tuollaista se kuule on", niin mä sanon ETTÄ TUOLLAISTA SEN EI KUULU OLLA, mikään, ei mikään, saa viedä ihmistä sellaiseen tilaan että sen arvo riippuu milloin minkäkin tuuliviirin himoista ja haluista-- loistava keino välttää tätä jo syntyessään ristiinnaulittua noidankehää on tehdä sitä mitä rakastat, freudilaisesti SUBLIMOIDA seksuaaliset vietit kulttuurin ja ihmisrodun edistämiseen--Luoja minua ja ihmiskuntaa toki auttakoon jos nämä kaksi sulkevat toisensa pois--hypätä siihen virtaan missä nälkä, jano ja panetus ovat jotain second lifea, banaalia, irvattavina sun intohimon jyrän tiellä, mene sieltä missä se aita on ihan helvetin kaunis ja korkea, timanteilla tatuoitu ja tuhannen Kerberos-koiran vartioima ja SITTEN palaa takaisin tähän maailmaan, syö sitä (raaka)suklaata, juo viinaa tai lähdevettä tai mitä ikinä, oo sille tytölle tai pojalle just niin ihana ku ihminen jolla on energiaa ja hekumaa osaa vain olla.....käytä se ihastumisenergia siihen Graalin maljan ja viisasten kiven metsästykseen, tykitä hirveellä tulella taljajousella menemään elämän ISOJA ASIOITA, jalopeuroja ja sinivalaita, metsien ja merien kuninkaita ja SITTEN palaa takasin sosiaalisiin virityksiin, illan isojakoon, ihanan lihan laitumelle ja hei beibe, sehän on ihan peruskauraa, kuin laiskan lehmän tainnuttais Magnumilla..

I'M A LION HEAR ME ROAR

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

The Game

Nietzsche:


"I know of no other way of dealing with great task than playing: as a sign of greatness this is an important precondition. The slightest constraint, a gloomy expression, some harsh tone in the throat-these are all objections to a person, so how much more do they count against his work..you must have no nerves..suffering from solitude is an objection too-I have only ever suffered from multitude"


Leikki. Peli. Lukee sitten Nietzcheä, Viidakkomiestä tai Illusionsia, törmää leikkiin..elämä on leikkiä, niin kuin puhkiluettu Illusions-kirja (Richard Bach)sen sanoisi: We are the fun-loving, game playing creatures, we are the otters of the universe". Jos olet ikinä nähnyt Korkeasaaren saukot, tiedät mistä puhutaan. Ne on Nietzschen lisäksi ehkä hilpeimpiä otuksia maailmassa. Jotta voisi leikkiä kuin saukot, maailma on ymmärrettävä leikkikenttänä ja seurailla sen tapahtumia samalla vakavuudella kuin leikkisi poliisia ja rosvoa.. mikä on hyvää ja mikä pahaa loppujen lopuksi- Nietzsche on ateisti eikä usko sieluun, tuonpuoleiseen tai jumalallisuuteen, mutta masteroi tyylillä buddhalaistyyppisen "non-attachmentin":"My formula for human greatness is amor fati: not wanting anything to be different, not forwards, not backwards, not for all eternity. Not just enduring what is necessary, still less concealing it-all idealism is hypocrisy in the face of what is necessary-but loving it". Suurin innoittajani ÄITI taas sanoisi: "Kaikki on tarpeellista." Eckhart Tolle kertoo kirjassaan "Awakening to your life purpose" paraabelin miehestä, joka voittaa lotossa ja vastaa onnitteluihin siitä, miten onnekas hän on sanomalla :"Ehkä". Kun mies katkaisee jalkansa ja joutuu sairaalaan hän vastaa valitteluihin omasta epäonnistumisestaan sanomalla: "Ehkä". Sairaalassa ollessaan tulva huuhtoo miehen rakentaman talon mennessään. (jotenkin noin se meni, ei väldeen menny ihan justiinsa oikein). Opetus? Minkä tahansa asian voi arvottaa hyväksi tai pahaksi, mutta samalla sitoo itsensä kärsimykseen (ja valheeseen). Elämästa saa nauttia (ja olishan se ihan luvatonta olla nauttimatta) mutta mihinkään ei saa sitoa itseänsä. Äitiä taas lainaten: "Kaikesta on oltava valmis luopumaan." Ystäväni LinBaban eteisen post-it-lappua lainaten: "Luovu kaikesta ja kaikista niin sielusi on vapaa." Kun aistit ovat avoinna, toki myös elämän nautinnot voivat olla sietämättömän ihania, kuten itselleni esimerkiksi jotkin seksuaaliset kokemukset. Näistä luopuminen (pakon edessä :p)on ajoittain johtanut valtavaan tuskaan, kunnes olen naksauttanut kiittämättömän egoni kiitollisuus-asentoon ja hurrannut jumalalle, Jeesus-lapselle, universumille ja äidille (VÄHINTÄÄN) siitä nautinnosta mikä mun eteeni oli pöllähtänyt.

Mä itse asiassa luulin että Nietzsche olisi jotenkin masentavaa luettavaa mutta ukkohan on ajoittain hiton hilpeä. Niin kuin saukot. Ja jotenkin...rauhoittava. Tuli mieleen astangajoogan "perustajan" Sri Pattabhi Joisin motto "harjoittele ja kaikki tapahtuu" tästä:"Meanwhile, in the depths, the organizing idea, with a calling to be master grows and grows-it begins to command, slowly leads you back out of byways and detours, it prepares individual skills which will one day prove indispensable as means to the whole-it trains one by one all the ancillary capacities than have ever dwelt together in one individual.."

Käsillä olevaa asiaa voi lähestyä monesta eri näkökulmasta. Steve Pavlinan kannattaman "subjective realityn" mukaan vain tietoisuus on olemassa, sillä se jos mikä selviää fyysisen ruumiin kuolemasta. Siksi kaikki mitä fyysisessä, muodon maailmassa tapahtuu, on vain omaa projektiotamme tai illuusiota, leikkikenttä, missä voi luoda leikkikaverit, kiipeilytelineet ja leikit juuri sellaisiksi kuin itse haluaa..Eckhart Tolle is all about buddhism, tietoisuus ja oman elämän tarkoituksen toteuttaminen johtaa "divine flow:hon", missä työ ei ole enää työtä vain nautintoa, jonkin jumalallisen tekoja sinun kauttasi. Suuria tekoja ei tarvitse pelätä, kun antaa jumalallisen virrrata lävitseen ja antaa sen puhua. "Without God I am nothing".Viidakkomies haluaa olla pimp ja gangsta omassa geimissään ja tykittää itsensä fyysisesti ja psyykkisesti niin kovaan geimikuntoon että raha, naiset, lihakset, hyvä meininki ja kaikki maanpäällinen ihanuus virtaa ovista ja ikkunoista sisään. Hän käyttää esimerkkinään Roger Federeriä, you be the judge, näyttääkö tämä leikiltä vai pakkovääntämiseltä:



Parhaat kiipeilijät taas mitä tunnen kiipeävät kuin kyseessä olisi flirtti kallion kanssa, jotain yhtä vakavaa ja itsessään ihanaa ja hölmöä kuin käpylehmillä leikkiminen. Sanonta "kuin leikkiä vain"--viittaako se kärsimyksen ja työn kautta hankittuun excellenceen ja leikinomaisuuteen vai pääseekö päinvastoin leikin kautta erinomaisuuteen??


tiistai 1. helmikuuta 2011

DONT STOP ME NOW

http://www.youtube.com/watch?v=HgzGwKwLmgM


Tonight I'm gonna have myself a real good time
I feel alive and the world it's turning inside out Yeah!
I'm floating around in ecstasy
So don't stop me now don't stop me
'Cause I'm having a good time having a good time

I'm a shooting star leaping through the skies
Like a tiger defying the laws of gravity
I'm a racing car passing by like Lady Godiva
I'm gonna go go go
There's no stopping me

I'm burning through the skies Yeah!
Two hundred degrees
That's why they call me Mister Fahrenheit
I'm trav'ling at the speed of light
I wanna make a supersonic man of you

Don't stop me now I'm having such a good time
I'm having a ball don't stop me now
If you wanna have a good time just give me a call
Don't stop me now ('Cause I'm having a good time)
Don't stop me now (Yes I'm having a good time)
I don't want to stop at all

I'm a rocket ship on my way to Mars
On a collision course
I am a satellite I'm out of control
I am a sex machine ready to reload
Like an atom bomb about to
Oh oh oh oh oh explode

I'm burning through the skies Yeah!
Two hundred degrees
That's why they call me Mister Fahrenheit
I'm trav'ling at the speed of light
I wanna make a supersonic woman out of you

Don't stop me don't stop me don't stop me
Hey hey hey!
Don't stop me don't stop me
Ooh ooh ooh (I like it)
Don't stop me have a good time good time
Don't stop me don't stop me
Ooh ooh Alright
I'm burning through the skies Yeah!
Two hundred degrees
That's why they call me Mister Fahrenheit
I'm trav'ling at the speed of light
I wanna make a supersonic woman of you

Don't stop me now I'm having such a good time
I'm having a ball don't stop me now
If you wanna have a good time
Just give me a call
Don't stop me now ('Cause I'm having a good time)
Don't stop me now (Yes I'm having a good time)
I don't wanna stop at all

La la la la laaaa
La la la la
La la laa laa laa laaa
La la laa la la la la la laaa hey!!....


Toissa viikon lopulla lähdin kiipeämään tuttujen kanssa Siuranaan. Nää kuitenki ajautuivat kuuluvuusalueen ulkopuolelle, joten en tiennyt mihin Siuranan biljoonasta sektorista mun pitäis mennä. Ei siinä, otin ukemin ja lähdin Margalefiin toiveenani löytää kiipeilylykavereita ja taltuttaa e yks ihana 7c, minkä melkein fläshäsin mut en sit kuitenkaan. Saavuin mestoille ja löysin Paolon ja Grazzianon Italiasta. Nyt ei oo valitettavasti kuvia kaksikosta, se kamera pitäis ostaa. Eka reitti mille lähin kertoi mikä tulis olemaan viikonlopun meininki. Vanhaan suomalaiseen tapaan (en ole muuten yhdenkään espanjalaisen nähnyt tekevän) tein ristiintarkistusta ja kysyin Grazzianolta onko sulkurengas kiinni. Mihin Paolo: "Te suomalaiset haluatte kontrolloida asioita ja sä olet täällä Espanjassa jotta oppisit luopumaan kontrollista". Mä olin että joo sä oot harvinaisen oikeassa. Vanha ystäväni KONTROLLI, olen yrittänyt hakea sitä elämääni biljoonalla eri tavalla ja KAIKKI niistä ovat epäonnistuneet surkeasti, anoreksiasta parisuhdekontrollointiin, maaniseen urheiluun ja yltiöpäiseen elämän suunnitteluun (joka vie aina fokuksen pois itse ELÄMISESTÄ ja flowsta, itse asiassa flow on MAHDOTON, koska pää on täynnä jotain listoja ja stressiä, minkäännäköiselle spontaanisuudelle ei ole tilaa hengittää).

P & G kutsuivat mut bisselle ja sitten safkaamaan niiden pakuille. Mulla synkkas naps välittömästi Paolon kanssa ja meillä lähti keskustelut välittömästi käsistä ja lilluin sellasessa seikkailuin ja henkisen läheisyyden fiiliksen hurmoksessa. Samana iltana Paolon rakastaja Vanessa tuli mestoille ja mä jotenkin hajosin, mulle oli vaiketa löytää paikkani muuttunessa sosiaalisessa dynamiikassa ja vitutti se etten ollut enää huomion keskipiste (mielenkiintoista että aina pitäis olla tilanteen stara, herättää huomiota, jäädä mieliin). Vajosin sellaseen epävarmuuteen ja ahdistukseen. Seuraavana päivänä kuitenkin kiipesin Vanessan kanssa, joka kertoi mulle Afrikan reissustaan ja sen vaikutuksesta häneen, ihmisistä ja elämäntavasta siellä niin kauniisti, että aloin itkemään. Ja tää pieni kohtaaminen vaihtoi taas mun pään uuteen asentoon, iloon ja luottamukseen. Käytiin taas Teresan baarissa ja kävellessäni sisään törmäsin ihanan komeeseen mieheen ja jäin vaan tölläämään ja hymyilemään. Talk about law of attraction. Olin jo hajonnut tovin että aikaa oli hurahtanut edellisestä (hyvästä) seksuaalisesta kokemuksesta. Olin päättänyt siis että miehen PUUTTEEN sijasta suuntaan kaiken ajatusenergiani siihen että se ukko MANIFESTOITUU mun elämääni asap. Ja mieluiten komeana, hyvänä rakastajana ja kiipeilijänä TIETTY. No siinä se seisoi mun edessä. Ja sitte siinä huolellisen silmäpelin jälkeen mies meinas karata paikalta, joten päätin että nyt on aika sitte olla rohkea ja auttaa universumia vähän ja tein tikusta asiaa baaritiskille eli menin iskemään sitä. Dude oli aika hämmentyneen oloinen kun kysyin sitä kiipeämään seuraavalla viikolla (..que..?..a escalar..??) mutta sain numeron ja kaikkea...jajajajaaa...tiivistetään jännitystä vielä vähän aikaa ja pysyttäydytään tän illan tapahtumissa.
Juotiin vähän viiniä ja bileet lähti aika hyvällä tavalla käsistä, noin kymmenen minuutin naurukohtauksia ja boulderointia Grazzianon pakun kattorakenteissa (seuraavana päivänä ei enää herättänyt herrassa huvitusta). Jossain vaiheessa Paolo sanoi mulle että se näkee musta, kun olen jumissa ajatuksissani ja peloissani, että se näkee sen kun vain olen tai keskustelen tai kiipeän. "Jätä kontrolli, deja la miente"-se kutsui menteä eli mieltä mienteksi=valehteluksi, mielen sisältö on pahimmillaan pelkoja, rypemistä menneisyydessä ja tulevaisuudessa, jotka kaikki ovat valhetta, ainoa totuus löytyy tästä hetkestä. Ja miten se sen sanoi, niin kauniisti, niin arvostaen, musta tuntui siltä kuin mun sieluun olisi katsottu ja sitä olisi paijattu hellästi. Tulen muistamaan tuon keskustelun varmaan lopunikääni. Kiipesin seuraavana päivänä Vanessan kanssa, ihanaa, laulua ja ähinää, väsynyt mutta onnellinen tyttö. Palasin kotiin kroppa tuusannuuskana mutta sielu kuolemattomana.
Lepopäivinäni rakastuin Nietzscheen, liekitin Ecce Homoa Tobyn kanssa, joka on niin messissä mun haaveissa, näin sen puolivalveunen missä olin kirjailija ja se tuntui niin OIKEALTA että mun on pakko kokeilla!! Ja ihana Toby on Nietzche-fani ja rakastaa kirjoittamista.

"Anyone who knows how to breathe the air of my writings knows that it is an air of of the heights, the bracing air. You must be made for it, or otherwise you are in no little danger of catching cold in it. The ice is near, the solitude is immense- but how peacefully everything lies in the light! how freely you breathe! how much you feel to be beneath you! Philosophy, as I have understood and lived it so far, is choosing to live in ice and high mountains- seeking out everything alien and questionnable in existence, everything that has hitherto been excluded by morality."

Gotta love this man. Pää kirkkaana, jäänkristallinkirkkaana, hengitä omaa universumiasi, luo oma tiesi, kulje piruparkojen ohi jotka hengittävät tunkkaisempaa ilmaa, pidä selkeys, pidä kirkkaus, pidä oma suuntasi. Nietzschestä tuli mieleen pari muuta kaveria:

Steve Jobs:

"Your time is limited, so don’t waste it living someone else’s life. Don’t be trapped by dogma – which is living with the results of other people’s thinking. Don’t let the noise of other’s opinions drown out your own inner voice. And most important, have the courage to follow your heart and intuition. They somehow already know what you truly want to become. Everything else is secondary."

Toinen Steve: (onkohan Steve P.lukenut Nietzcheä??)

http://www.stevepavlina.com/blog/2009/12/11-ways-to-gain-clarity/

"Clarity isn’t something that arrives from outside of you. Clarity isn’t a matter of luck either. Clarity is what you create for yourself. Clarity is a decision.
Whatever degree of clarity you’re experiencing right now is what you’ve decided to create. Not deciding still counts as a decision; in that case it’s the decision to remain uncertain.
The word decide comes from the Latin decidere, which means “to cut off from.” To make a decision, you must cut away other potential directions. If you remain open to lots of different directions at the same time, you get confusion and fuzziness. When you commit yourself to one specific direction, clarity is the natural result."


Mä ooon niiiin fileissä että vuosien vuosien eron jälkeen oon taas yhteydessä Tobyyn, vanhaan ystävääni, sukulaissieluun, syntiseen sekoilijaan ja elämäntaiteilijaan. Miten voi olla näin, ensikohtaaminen kymmenen vuotta sitten, kun olin töissä nuorena tammana Neuhausin suklaakaupassa Stadissa, pari sekopäistä reissua yhdessä, vuosien hiljaisuus, nyt, kaksi muuttunutta ihmistä ja YHTEYS ja rakkaus.





Joulukuu 2010 <3 <3

Uusivuosi 2001





Tänään alkaa Steve Pavlinan tyyliin 30-day trial, eli 30 päivän ajan kirjoitan joka päivä ja katson miltä se tuntuu. Homman nimihän on se että pääsen kirjoittaessani flowiin, liekkiin, rakastan sitä, sanoilla leikkimistä kun sitä ei tarvitse miettiä vaan antaa tuntemattomalle vallan, se on kuin seksi tai kiipeily tai keskustelu, luomista jonkun suuremman kautta. Filosofi-kirjailija Leena Rauramo. Koska Lleida on kaupunkina järjettömän ruma ja Suomeen en halua palata (miten mä voisin, mä opin niin paljon täällä), tsekkasin Barcelonan yliopiston meingit. Siellä vois opiskella filosofiaa. Kampus on keskustassa. Vaihto-ohjelma Bogotan yliopistoon, koska next step mun itsealtistamiselle maailman eri vaikutteille vois olla Etelä-Amerikka.


No niin. Viime viikonloppu oli taas ihana seikkailu. Lähdin mister Law of Attractionin kanssa Montserratiin kiipeämään. Siistejä reittejä ja ihana mies. Mentiin marokkolaiseen baariin juomaan minttuteetä ja syömään kuskusia. Nam. Mä alusin seuraavan päivänä mennä katsomaan yhtä pakua Valncian lähelle ja lähdettiinkin yhdessä viikonlopuksi Chulillaan kiipemään. Paikka on kuin viidakko, mielettömät palmukanjonit ja sokeriruokometsät, pitkiä hienoja reittejä...Tykitin menemään helpompia reittejä, 7a:ta ja 7b:tä, mielettömän hyvä fiilis kiivetä ja hengata miehen kanssa. Kaikki yksityiskohdat (kuvia tulee) kylä valkoisine taloineen, vanha ukko parkkiksella heilutteli kävelykeppiään ja manasi blondien olevan vaarallisia, navarralaisen hipin tiikeritrikoot, jättimäisen tarjoilijan kuiva huumorintaju, scratch and bite-syndroomasta kärsivä musta hellyydenkipeä kissa, leipomon makea haju..aistit avoinna ja jokainen yksityiskohta tuntuu tärkeältä ja reittinä ykseyteen.

EXSTACY, ENERGY, FIREFIREFIRE