maanantai 16. toukokuuta 2011

In the name of love eli viisivuotissuunnitelmani

Kaipailin sitä struktuuria elämälle ja nyt se alkaa löytymään. Tovinpa tässä oonkin pyöritellyt, mitä haluaisin tehdä elämälläni ja nyt on aika käydä sanoista tekoihin, hengestä ruumiseen.

Koska ruumis tarvitsee ruokaa, emännän tarvitsee riipiä paalua kokoon, siksipä puhallan uutta henkeä yliopisto-opintoihini, rakkauden ja valtion ilmaisen rahan nimissä, sukelsin tänään Platoniin ja ideoiden maailmaan ja joku tuossa kovasti kiehtookin, mutta yksi kysymys jäi pyörimään. Antiikin filosofit loivat perustan länsimaiselle ajattelulle ja samaiset partasuut päättivät, että järki on ylin, rationaalinen ajattelu suurin. Näin on järjen valo on kirkastanut koko yhteiskuntamme, mutta missä on järjen takapiru, suurempi sanoma, ajattelun yli ja taakse ulottuva rauha? Luotiinko lännen ihmisen olemukselle rytmit ja raamit jo Kristuksen syntymän aikoihin, jäivätkö ihmiselämän mystisemmät akselit jonnekin idän tietäjien erityisalaksi..sinne minne vie satunnaisen kulkijan suuntima vieläkin silloin tällöin, kun kognitiivisuus kuristaa, ajattelu ahdistaa ja elämästä muodostui lineaarisen rationaalinen kulku kohti odotettua kuolemaa?

Ei sillä, etteikö jäisen rationaalinen ihminen voisi olla onnellinen. Ollaan vaan niin hiton rakastuneita omaan järkeemme, että sen nimissä analysoidaan, järkeillään ja murehditaan asiat puhki, kunnes elämästä jäi jäljelle hiilenmusta tantere, varjot siitä elävyydestä mitä se oli, elämän kuolema. Järjen voitoksi ei voi kutsua loputonta hallitsematonta paluuta menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Onko järki työkalusi vai herrasi?

Miksi yliopistoissa ei opeteta muuta kuin länsimaista filosofiaa? Liian outoa? Liian epätieteellistä? Liian vaarallista? Herra siunatkoon että meillä on tieto, taito ja usko käsillämme, miten haluat, saat omaksua ja opetella, kutoa maailman mysteereistä omanmuotoisen olion..mun olioni on unelmien luolamiestyttö, tassut mullassa ja pää pilvissä. Viisivuotissuunnitelmaan kuuluu reissu kaukomaille räjäyttelemään rakenteita, sotkemaan synapseja uuteen uskoon, myöskin veri vetää multaa kohden, mutta ihan kauhean elävänä kyllä, villiruoan ravinto- ja lääkekäytön pariin. Tietoinen ruoka lisää tietoisuutta ja luonnonvoimista saa supersankari tarvittavan jerkun latvaan ja runkoon. Sheikataan itämaiset ja länsimaiset filosofiat  kauniiseen alkuperäisruokaan ja aletaan saada sellasta kokonaisvaltaista rakkauden strategiaa, minkä levittäminen on viisivuotissuunnitelman ydin. House of love, palikoita elämän totaalisen ylitsepääsemättömän mahtavuuden ymmärtämiseen. Mun bisnesidea. Härö. Siisti. Iso. Niin iso, että kai ahdistaa ja innostaa samaan aikaan. Tietysti voin hymistä alastomana lootusasennossa loppuelämäni ja toivoa maailman pelastuvan, mutta toimintasankareita kutsutaan sankareiksi syystä--sankaruus syntyy toiminnasta eikä aneemisesta hyminästä.


The reasonable man adapts himself to the world; the unreasonable man persists in trying to adapt the world to himself. Therefore all progress depends on the unreasonable man.” 

– George Bernard Shaw



Vuosi 2012 hiipii luoksemme ja niin myös kaiken maailman örkit Helsingin yössä, inspiroituneet elämän lapset, supersankareitahan tää maapallo on täysi, tykittävät toivottomien epistolaa säpäleiksi, maailmanlopun sijasta meillä olkoon uusi maailma, uudet projektit, uusi toivo. Aikani puhisin ideoitani, intoa, intentioita äiti universumille, toivoin kanavaa ja mediaa näille meiningeille, mahdollisuutta tehdä jotain NYT HETI. Yksi kaunis tiistai Villen kanssa Tammisaaren lähteelle, luodattiin ideat ja ideaalit, todettiin että tekijä ja media ovat löytäneet toisensa. Siinä rantakivillä Dagmarinlähteen sylissä kangasmetsän pehmeässä varjossa voin vannoa että sen paikan jumalat ja energiat siunasivat mun sielun, kietoivat ruumiin ja hengen niin hattarankeveän pehmeään oloon. Seikkailureissulla kätilöityi Rakkauden Kioski. Sepänpuiston lippakioskilla pöhisee kauniisti konseptilla villivihannessafkaa, vihannesmehuja, smoothieita, pakurikääpätee-laittomia aineita olen koko nuoruusikäni käyttänyt ja tulen käyttämään- lähdevettä, hattaranonnellisia olotiloja, rakkautta, rauhaa, musaa, kirjasto. Luet nyt naista joka polttaa munatkin pohjaan eli nyt lupaan pitkälti nestemäisiä nautintoja ja siirrytään yhdessä kiinteään lämpimään ruokaan kun rohkeus kasvaa.

Herbalismia, shamanismia, luonnon lähteille palaamista, teoriassa ja todessa. Mutta miten välittää ei vain leipää ja sirkushuveja, vaan myös sielunhoitoa? Idässä mennään gurujen oppiin, meillä (kognitiiviseen psyko)terapiaan kuuskytviis euroa kerta kiitos, vastalahjaksi saat näppärät diagnoosit ja ihanan tyylikkään kausaalisen teorian elämästäsi, minun traumaattinen tarinani, koska x niin y.  Koska vaikea isäsuhde, niin pelko. Tämä selittämisen astinlauta ja ihmiselämän kognitiivis-anaaliseen pakettiin pistäminen lienee monille, minullekin, tärkeä välivaihe, on vain niin, että terapiaputkesta tuotettu siloiteltu sivistynyt ihminen pärjää nyt paremmin ja jaksaa maksaa veronsa mutta on kuin siipensä unohtanut lentokone kiitoradalla. Se liikkuu, mutta se ei muista osaavansa lentää. Se selittää, mutta ei muista olevansa vapaa. Se pelkää. Se ahdistuu. Se murehtii. Se tarraantuu. Se kärsii. Se pelkää.

Olen jostain mystisestä yhteensattumasta törmännyt hahmo-ja kehoterapian intohimoisiin harjoittajiin ja himmeeltä ja oikealta tuntuu suuntausten kohdentuma tähän hetkeen, missä tunteet eivät ole henkilökohtaisen historian välttämätöntä, loputonta seurausta, henkistä sakkokierrosta vaan jotain mikä ratkaistaan nyt, tässä, kehon, sydämen ja mielen kolmiyhteydessä, jokainen tunne, ilmaisu, vaihe välttämättömänä ihmiselle, vastuulliselle ihmiselle. Tunteet eivät tule ulkoa. Sisällä ne syntyvät ja elävät, arvokkaina suuntimina, jotka itse olet määrittänyt. Sinä itse olet vastuussa elämästäsi.

Onko tässä yhteiskunnassa enää meitä muuttamaan maailmaa, teoillamme ja hengellämme? Onko meistä näkemään terapiahegemonian ohi ja ylitse? Onko meistä kohtaamaan itseä ja toista ilman pelkoa, niin läsnä että sattuu, että keskittyminen kirkastaa ja laajentaa pienen hetken niin suureksi että itkettää? Katso ihmistä. Katso elämää. Kaikki on ihmeellistä.



maanantai 2. toukokuuta 2011

MIKÄ JUTTU JÄTKÄT

Mä en tiedä onko se Suomen kevät vai MIKÄ JUTTU on tää, että kun lähtee ulos niin joka ilta on tajunnanräjäyttävä! Niin siistejä ihmisiä, keskusteluja, tapahtumia, connectionia että pää räjähtää onnesta.

Mun kaikki juhlavaatteet oli faijan varastolla, joten käväisin mutsin vaatekaapilla ettimässä jotain säädyllistä rättiä päälle. Sieltä ei löytynyt mitään lämmintä ja tyylikästä, joten valitsin luonnollisesti kylmän mutta tyylikkään asukokonaisuuden..äiti yritti vaatettaa mua tukevammin, jolloin tietty iski välittömästi teinikapina--"En mä vittu tollasta laita päälleni mitä sä kelaat!!??" No ei siihen vaadittu ku hyisen sateen höystämä zygäretki stadin läpi......soundtrack...niin neidin mieli oli muuttunu ja ku Tapiiri tuli paikalle ja väitti että mä kuolen ihan just jos en saa villahousuja niin uuden muodin luomiselle oli jo hedelmällinen maaperä..Villahousujen ja -sukkien hakuun siis ja fasinoiva vapputyyli syntyi tissitopin, kellohameen, villahousujen, villasukkien ja korkkareiden hienostuneesta yhdistelmästä..

Sepänpuiston Lippakiskan perinteisissä bileissä oli aikamoisii tekijöitä paikalla, Matu tuli riksallaan paikalle ja tarjoili pakuriteetä, Tixa kertoi totuuden ("Ei se haittaa, koska se ei haittaa"), jätkät kävi hakee viikolla valutellut koivunmahlat lähikoivusta..

Oon täysin päreissä siitä, että stadi on täynnä hyvissä meiningeissä olevaa jengiä, intohimoista, syvällistä, fiksua, hauskaa, kaunista, komeaa..täällä on ihan törkeet vibraatiot päällä!

Loppuilta oli sitte himmeetä, iloista singahtelua..parin lumilautapojan kanssa filosofoinnit, kahvii, calvadosta, takasin lippikselle, uusia ihania tuttavuuksia..skenenvaihto Lippiksen perinteisistä tansseista Cafe Caruselin kauppisbileisiin, mihin Kibu puhui meidät sisään maailmanmiehen ottein (niin hämmentävä taito, seuraan aina suurella ihailulla), villasukkareivit terdellä ja aina välillä chillaamaan rantsuun, lumoutumaan nostokurjista, veneistä, merestä, elämästä..lopuksi vielä törmäsin hassuun sveitsiläiseen rokkijäbään, ja kulkeuduin hämyjatkoille, missä saunottiin ja syötiin fondueta..

En voi tajuu. Ihan vitun siistii.

Kiitos ystävät, elämä, universumi!

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Olen hyvin hämmentynyt

Tänään on ollut yksi niistä surullisenkauniista päivistä kun olo on hauras kuin vastasyntyneellä varsalla.

Mitä mä ajattelen rakkaudesta? Mitä mä haluan elämältä?

Rakkaudesta ja rakkaudelta..puun takaa tullut sellanen fiilis että kaipaan sellasta pitkäaikasempaa rakkauskumppania, soulmatea. Mistä ja miksi tää fiilis tuli? Ihan fiiliksissä rietastellut menemään viimeset puoltoista vuotta ilosta soikeena. Nyt tuli sellanen olo että..no more. Ei vittu jaksa. Tähän l semmonen epämääränen ahdistus siitä, että out there on suuri rakkaus, mutta mä en ehkä onnistu löytämään sitä..saatoin myös koetella universumin kärsivällisyyttä pyytämällä ensin soulmatea ja potentiaalisen löydettyäni en pitänyt hyvänä tätä kaunisiti tarjottua mahdollisuutta. Antaako universumi toisen mahdollisuuden?

Mitä mä haluan muuten elämältäni..jonkinnäköistä runkoa kaipaan ja tarvitsen. Nyt tässä on vähän liikaa sellasta haahuilun makua, vaikka ennen pitkää saavuttaisinkin pseudotieteiden maisterintutkinnon niin kaipaan kyllä jotain selkeämpää struktuuria. Jotain on kyllä jäänyt käteen kun olen kolistellut uskomuksiani ja fiilistellyt kaiken maailman juttuja. Mitä?

-villiruoan käyttö on hyvä juttu ja lähdevesi maistuu hyvältä joten se on todennäköisesti kanssa terveellistä
-jotkin superfoodit potkii palautumisessa kivasti
-buddhismi tuntuu tähän mennessä vastaantulleista uskonnoista omimmalta
-meditaatio toimii
-ehkä mulla on joitain persoonallisuudenpiirteitä ihan oikeasti vaikka välillä kyseenalaistin koko persoonan käsitteen
-musta ei ole tällä hetkellä moniavioisuuteen
-espanjalaiset on kivoja ja hauskoja mutta ympäristönä maa ei kuitenkaan ehkä ole mulle optimaalisin

Viimeisin aiheuttaa vielä hieman lisää mystistä hämmennystä. Espanjassa olisi refu-proggis, mikä osaltaan vetää puoleensa, toisaalta tekis mieleni lähteä jonneki ihan muualle. Ja kolmanneltaan haluaisin opiskellakin. Neljänneltään nyt on Suomessakin hämysen ihanaa. Onhan se mielettömän terapeuttista puhua omalla kielellään plus samoilla leveleillä olevia ihmisiä, vanhoja ja uusia tuttavuuksia, tuntuu löytyvän paljon helpommin kuin Espanjasta..siellä nyt tottui elelemään metässä omine ajatuksineen mutta nyt kun on päässyt tätäkin herkkua maistamaan niin sitä tekis mieli fiilistellä lisää. Suomessa on lisäksi nyt kevät korvalla ja jengi on sellasella päräyttävällä tavalla meiningeissä, eri tavalla kuin perusespanjalaisella vakiohyväntuulisuuden formulalla, suomalaisen kevätmania on toisaalta ujo toisaalta räjähtelevä ja kaikki lilluvat sellasessa merkittävien aikojen meiningeissä <3

Joskus oli vielä paljonkin varmoja mieleipiteitä monestakin asiasta. Nyt tuntuu vähän siltä etten mä tiedä mistään oikein mitään. Sitten aloin pillittämään sporapysäkillä siitä haikeasta hämmennyksestä ja samaan syssyyn siitä viiltävästä elämänvalosta, kaiken kauneudesta, kivun toisista kasvoista.


Lainaan Kahlil Gibrania, kun kirjoittaa niin kauniisti:

Is not the cup that holds your wine the very cup that was burnt in the potter's oven?
And is not the lute that soothes your spirit the very wood that was hollowed with knives?
When you are joyous, look deep into your heart and you shall find it is only that which has given you sorrow that is giving you joy.
When you are sorrowful look again in your heart and you shall see that in truth you are weeping for that has been your delight.



Ja vielä Steve Pavlinaa:

Joy

When you experience this perspective shift, you’ll begin to notice a subtle background sensation.  I hesitate to call it an emotion, since you won’t feel it on the same level in which you feel your other emotions.  The best analogy I can give is to imagine playing a scary computer game or watching a scary movie.  In the moment you may be feeling tense, anxious, or nervous.  But behind that is a more subtle sensation you might call fun, enjoyment, or pleasure.  You’re enjoying the larger experience of the game or movie, but this enjoyment is on a different level than your low-level experience of the current on-screen situation.

Similarly, when you feel sad, angry, or frustrated, you may stop and notice a different sensation behind that emotion.  To observe this sensation, you must step outside of the temporary storm and simply witness it for a while.  I tend to think of this sensation as joy, but you may label it something else entirely.  It is a pleasurable and expansive yet soothing sensation.  Some people might call it ecstasy, God consciousness, or a feeling of oneness.  Again, I hesitate to call it an emotion, since it isn’t felt on that level.  It’s more like a state of consciousness.

Emotional transmutation

The interesting thing about this state of consciousness is that it transforms seemingly negative emotions into more positive sensations.  For example, if I’m feeling sad, and then I stop and rise above the sadness and just observe it for a while, it transforms into what I might call beautiful melancholy.  I realize this may sound strange if you’ve never experienced it, but the sadness becomes a very pleasurable emotion.  The sadness begins to feel so incredibly good, and I have this sense of deep gratitude for it.  I just want to soak it up and enjoy it.

Imagine watching a sad movie, perhaps one that makes you cry.  On the one hand, people may label such sadness as a negative emotion, but if you drop your resistance to it, it actually becomes a positive experience.  Watching a sad movie can in fact be intensely pleasurable, but that pleasure isn’t really felt on the same level as the sadness.  It’s like there’s a background curtain of joy behind the stage of sadness.

This joyful transmutation works for other emotions too.  These states cannot be adequately expressed with mere labels; nevertheless, here are some labels I use that may help you experience the transformation of emotional states:
  • Sadness becomes beautiful melancholy
  • Anger becomes comical indignation
  • Frustration becomes childlike anticipation
  • Apathy becomes soothing perfection
  • Guilt becomes soulful forgiveness
  • Fear becomes unstoppable courage
  • Loneliness becomes peaceful oneness
  • Confusion becomes immersive curiosity
  • Disappointment becomes loving gratitude

Raising your consciousness beyond your current storm of emotions is a beautifully transforming experience.  Instead of resisting your emotions, you accept them completely.  This makes it possible to experience the joy behind those emotional states you might otherwise find unpleasant.
When you rise above your own emotional storm, you still retain access to the message behind those emotions.  But now you’re in a more empowered state to consciously choose your response.  You can respond to the storm intelligently without getting soaked by the rain.


<3

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Näkymätön nainen ja viinattoman hauskanpidon zen

Oon mä stadissa ehtinyt muutakin kuin sairastaa. Viime viikonloppuna olin pitkästä aikaa bailaamassa. Oon pariin otteeseen kevään aikana yrittänyt juoda viinaa ja enhän mä sitä vieläkään osaa. Mun suhde alkoholiin vääristyi jo kauan sitten, kun käytin sitä silloisten sosiaalisten pelkojen lievittämiseen. Ja nyt en tarkoita sellaista sivistynyttä parin viinilasin juomista rentoutustarkoituksessa vaan sellasta raivokasta äkkikänniä hetkellisen unohduksen nimissä. Jätin sitten alkoholin lähes kokonaan about vuodeksi ja nyt tosiaan pikkasen palaillut vanhan harrastuksen pariin, viimeksi muutama viikko sitten. Nykyään alkoholilla on muhun hupaisa vaikutus, se muuntaa mun viriliteetin turboversioksi. Mun seksuaalisuudesta tulee sellanen tehoputkiversio, äänekäs, nopea ja kuluttava. Darrat on pysyneet samassa ranteidenviiltelyteemassa viikon masennuksineen.

Eli päätin jättää noi viinapuuhat taas viisaammille. Viime viikonloppuna olin sitte kaffen voimalla bailaamassa ja voi herraisä miten mieletöntä se on, en taas muistanutkaan. Miten siistit on ensinnäkin hyvät bileet ja toiseksi hyvät bileet selvinpäin, tai oikeastaan muiden kännienergiasta humaltuneena ilman myrkytystilaa, nousuhumalaa, laskuhumalaa, ravintolalaskua, draamaa, kadonneita tavaroita, darraa, masennusta, huonoa omaatuntoa yms...vain tasainen mieletön ihana pulppuileva energia. Jossain vaiheessa yötä tuntuu oikeasti siltä että olis kännissä tai muussa substanssissa, koska se fiilis vaan tarttuu. Ei tarvii ees nukkua paljon ku on niin liekeissä ja heti herättyään on taas pöhinä päällä.

Tapasinpa erään Intiasta palanneen ihanan pojan, joka kertoi paikallisen meiningin vaikutuksesta omaan ajatteluunsa. Samoin juttelin eilen Intiassa 2,5 vuotta jooganneen mimmin kanssa ja tänään luin Silvopleessä Kaukoitään paenneen Matti Rajakylän haastattelun. Hauskoja synkroniteetteja..jotka vahvistivat jo mussa kyteneen ajatuksen siitä, että haluan jossain vaiheessa häippästä asumaan Kaukomaille. Espanjasta mä hain ja sain iloa. Paikallinen kulttuuri on tyypillisesti melko kepeää, mutta henkilökohtaisista asioista puhuminen ei ole tavanomaista. Ehkä tämän takia en ole oikein saanut yhtään espanjalaista hyvää ystävää, hirveän kasan kavereita kyllä. Toisaalta en itsekään ota sikäläisten kanssa mitään maailmojasyleileviä aiheita esille, koska koen epävarmuutta siitä, kuuluuko se "soveliaaksi" miellettyyn aiherepertuaariin. Suomessa henkilökohtaisuuksista puhuminen on luontevaa ja osaan tunnistaa kulttuurin kasvattina ne tilanteet, missä moisista aiheista passaa puhua.

Sosiaalisuuden pienistä eroista huolimatta suomalainen ja espanjalainen kulttuuri ovat kuitenkin länsimaisia ja perusarvoiltaan samankaltaisia. Mua kiehtoo ajatus mennä keskelle mestaa mikä pistäisi mahdollisesti täysin päreiksi mun uskomukset ja ajattelutavat, arvot ja normit. Toisaalta mua viehättää mennä jonnekin missä olisin henkilönä tuntematon, yksilönä huomaamaton. Mua kiehtoo ajatus siitä, mitä jäisi, jos multa vietäisiin toimiani arvioiva ja (epä)arvostava lähipiiri, hyvä tai huono maine. Mun itsearvostus perustuu nyt vahvasti muilta saatuun arvostukseen. Koko nuoruusikäni ajatus tavallisuudesta on herättänyt kauhunsekaista ahdistusta. Kun projektoin ekaa 8a:tani, motivoin itseäni ajoittain visualisoimalla nimeni Sloupin etusivulle. Keväällä mun kiipeilysankarointi on ollut greidien osalta aika heikkoa ja koen siitä levottomuutta ja jonkinasteista häpeää. Mitä ihmiset nyt ajattelevat musta? Mitä mä ajattelen itsestäni? Kilpailutan myös henkisen kypsyyteni astetta ja vertailen omaa valaistumistani muiden vastaavaan. Tulee mieleen vuosientakaiset joogatunnit, missä sain suoritettua mielen ja kropan ihan pillunpäreiksi..

Kaikesta tästä huolimatta mun käytännön teot noudattavat mun omia arvoja ja arvostuksiani. Henkinen nöyristely on jotain vanhaa painolastia, mihin auttaa tietenkin aika, mutta haluan myös tyypata edellämainittua katoamistekniikkaa. Mitä tapahtuu, kun ketään ei kiinnosta, kuka ja mikä mä olen henkilönä? Voiko näkymätön nainen kokea itsensä itselleen tärkeäksi?

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Kotimaani ompi Suomi

On tapahtunut hulluja asioita.Toisaalta vittumainen B-influenssa ja kuuden päivän pakkolepo..himmee tauti! Hyperaktiivinen kuume (37 astetta-->39 astetta noin puolessa tunnissa ja takasin) ja viiden päivän migreeni..olin jo varma että oon saanu jonkun Ebolan, mutta sitte paranin seuraavana päivänä. Ei se kai ollukaan Ebola. Nyt kyllä nousi taas kuume, muutaman terveen päivän jälkeen. Pöh. Mun aktiviteetit sairaspäivinä koostuivat lähinnä naistenlehtien lukemisesta sekä Iltalehden viihde-sivuston aktiviisesta päivittelystä. Jotenkin oli siistiä jörnähtää ja tehdä jotain ihan vitun hyödytöntä ja taantua täysin, koska viime kuukausina mun elo ja olo on ollut sellasta leijumista, hyvässä ja pahassa. Olen raivokkaasti etsinyt omaa totuuttani, hakenut sitä, mitä mä oikeasti uskon tästä maailmasta, koska uskon, että jos mun käsitys elämän perusasioista horjuu ja huojuu, mun suuntima horjuu ja huojuu kanssa. Valintojen tekeminen sattumanvaraistuu, ajankäyttö pirstaloituu, tunteiden käsittely ja ihmissuhteet monimutkaistuvat. Totuuden etsiminen on tietysti sellanen pikkuprojekti, mikä jokaisen reippaan nuoren naisen kannattaa pistää pakettiin noin puolessa vuodessa. Olen siis tavoilleni uskollisena heittäytynyt siihen täysin rinnoin (köh). Aikaa on leimannut yhtäältä psykoottinen ilo, toisaalta katoamisen kokemukset, pelko siitä että mun rakentama elämä on vain sekalainen kokoelma innostuksen lähteitä, joka paljastuu ennen pitkää valheeksi. Jämähdettyäni sänkyyn oli helppo huomata, että mä kaipaan rauhaa.

Miksi tuo valheellisuuden tunne? Siihen on monta syytä. Yksi juurruttava tekijä ihmisen elämässä on oman elantonsa ansaitseminen, minkä olen tyylikkäästi laiminlyönyt. Ihan taloudellisistakin syistä olen siis tiennyt elämäntyylini olevan kestämätöntä. Toisekseen haen totuuttani aika pitkälti valtavirran ulkopuolelta, mikä on omiaan herättämään ajottaisia hulluuden tunteita. Kolmanneksi osa mua innostavista jutuista on mahdollisesti tieteen Plastic Pony-osastolla- viihdyttävää, värikästä ja innostavaa, mutta yhtä faktapitoista kuin neonpinkki karnevaaliasu. Neljänneksi kehittelen ajatuksiani useimmiten yksin, jolloin tilaisuutta niiden reflektointiin ja jakamiseen ei juuri ole. Viidenneksi kehittelen ajatuksiani ensiluokkaisen ja härskisti väärinkäytetyn vihreän teen voimalla, mikä vetää mut sellaseen rakkaudellisen maaniseen tilttiin. Vaikka teehöyryissäni kehittelemät jutut voisivat ollakin ihan vitun jees, ilmiötä leimaa vähän sama fiilis kuin kauheessa kännissä käyty "sikahyväkeskustelu, seuraavana päivänä nolottaa vähän ja koko juttu tuntuu hieman valheelliselta, koska ei kykene enää erottamaan mikä fiiliksistä ja innostuksesta oli totta ja mikä vain päihteen aikansaamaa pseudofiilistä.

Yhtä kaikki vaikka mun tekemistä on taas leimannut sellanen maaninen sinkoilu, olen onnellinen. Ensinnäkin on ollut hauskaa.  Kuten sanottu, homma on nykyään ennemmin maanisen iloista-vertaa ikävuosiani 10-24 leimanneeseen maaniseen vakavuuteen. Toisekseen ajoittainen häröilykin on kehittävämpää kuin purematta nieltyjen yleisien totuuksien mukaan eläminen. Kolmanneksi, vaikkakin osa mun läpistä on ihan huuhaata, olen löytänyt joitain asioita, joiden totuudellisuudesta voin rauhassa sanoa olevani varma sekä elämäntapoja, jotka olen kokenut äärimmäisen tervehdyttäviksi.

Mistä siis olen varma? Ensinnäkin uskon, että elämä on pyhä. Toiseksi uskon että se, mikä mussa on totta ja pysyvää, on jotain äärettömän rauhallisen iloista. Kolmanneksi uskon että kaikista löytyy tämä sama energia, mistä syystä uskon, että ihminen on hyvä.

Kohtiin kaksi ja kolme olen päätynyt pitkälti meditoinnin kautta, minkä aloitin puolisen vuotta sitten. Meditoinnin lisäksi olen lukenut joitakin buddhistisia kirjoja, mistä osa on ollut tajunnanräjäyttäviä kokemuksia. Kirjasta Diamond in your pocket (nimi on hirveän kökkö, syytön ma siihen oon) opin erään itseäni tervehdyttävän jokapäiväisen tavan: kun koen ahdistusta, surua, vihaa, pelkoa tai muuta negatiiviseksi kutsuttua tunnetta, lopetan tunteen ympärilleni kiedotun tarinan, tietoisen mielen kehittämän itsepuhelun jatkamisen. En mieti enää, miksi olen esimerkiksi pelokas, onko siihen aihetta, miten saan sen loppumaan, kenen syytä se on, onko se oikeutettua jne. Tämän sijaan keskityn hetkeksi vain tuntemaan tunne, mikä tahansa se onkin. Hiljennän mieleni ja pysähdyn tunteeseen. Ihmeellinen asia tapahtuu. Tunteen ympärille tulee ikäänkuin tilaa. Se on kuin aikaisemmin koko mielen mustannut tiivis pallo, joka alkaa säröilemään ja sen takaa alkaa loistamaan kirkkaus, selkeys, syvä ilo, se ilo mikä on minulle totta ja ikuista. Se asettuu oikealle paikallensa. Näiden kokemusten valossa (pun intended), olen ymmärtänyt, miten on mahdollista tuntea esimerkiksi iloa ja surua, pelkoa, tai vihaa samaan aikaan.

Ilolla

Skroderus

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Yhteiskunnan ulkojäsenet Amatsoni ja Pallero

No huhhuh. Väänsin just hassua ruokaa: kesäkurpitsa-porkkana- kananmuna- öljy- spirulina- supersuolasössö. Olen rakastunut Spirulina Aztecaan. Vierastin spirulinaa pitkään, mutta tässä on niin hurja maku ja VÄRI, että siihen addiktoituu. Noi munat värjääntyivät silleen..neonturkooseiksi! Vittu miten siistii. Melkein yhtä pelottavaa kuin happorairaireissun kiemurtelevat lammas-tomaattivartaat. Spirulinassa on muuten eniten proteiinia mistään luonnosta löytyvistä tuotteista! Lisäksi mainitsinko jo neonturkoosin värin!



Tekisi mieli ostaa kamera, mutta nyt on tuskin rahaa ruokaan ja toisaalta on hauska olla ostamatta yhtään mitään. Mitä ihminen oikeasti tarvitsee? Hyvin vähän. Mun omaisuus mahtuu mainiosti Palleroon.


Amatsoni ja Pallero


Suomessa tosin on kaksi varastohuonetta kamaa, timanttisormuksesta turkkiin ja joukkueeseen käyttämättömiä neljänhuntin stilettikorkokenkiä (ken on nähnyt mun jalkojen nykytilan vasaravarpaineen ja jalkasienineen, voisi sanoa, että hyvä etteivät tulleet mukaan). Pelkkä ajatus siitä roinan määrästä siellä oksettaa. En oikein edes osaa sanoa miksi. Jollain tavalla sielu ja ruumis tuntuvat kulkevan koko ajan alkuperäistä ja luonnollista kohden, ilman tietoista ajattelemista tai pakottamista. Esimerkiksi lisäainepakatut kuolintarvikkeet ovat alkaneet spontaanisti oksettamaan. Oikeasti tunnen pahoinvointia, jos vedän sellasta..epäruokaa. Samoin, kuin Jaakko Halmetoja osuvasti nimesi arkiseksi vedeksi nimitetyt kraanaveden, pullotetun veden ja kaivoveden vettä jäljitteleveksi nesteiksi, voi lisäainepakattua shaissea nimittää ruokaa jäljitteleväksi kusetukseksi. Kemiallisia yhdisteitä pakattuna yhteen. Lisätty koko E-perhe emulgoimaan, sakeuttamaan, makeuttamaan, yyrhhh..vedän mieluummin ihan jotain muuta kemiallista E:tä..





...kuin tätä kemialliseksi aseeksi luokiteltua myrkkyä- ainakin hetkeksi koko elämä räjähtää ja universumissa vallitsee PLUR. Jo mainitun vedenkin suhteen kroppa alkaa kertomaan mulle juttuja. Kloorattu hanavesi on jokseenkin uimahalliveden makuista hyvän lähdeveden jälkeen. Vesi on voiteista vanhin ja arkisen asian sijasta jotain varsin mystistä ja kaunista, kun sitä alkaa tutkimaan. Tiesitkö, että vedellä on muisti? Lähdeveden korkearakenteinen molekyyli muodostaa uniikinmuotoisen lumikiteen jäätyessään ja MUISTAA MUOTONSA..jos sulatat ja jäädytät sen uudestaan, kide on edelleen samanlainen. Vesi muistaa ja ruokkii ihmisiä informaatiollaan. Toi paskakraanavesi muodostaisi varmaan jotain keskarin tai kakkakikkareen muotoisia lumikiteitä ja kasvattaa ison kyrvän otsaan. Vituttaa juoda sitä. Onneksi sain ostettua bensaa ja pääsen huomenna Font de les Bagassesille polisiisedän tapaamisen lomassa. On lähdettä nimellä paiskattu. Huorien lähde. Ei mikään symppis "Tahmelan lähde" LINKKI- tms. Huorien lähde. No. Ei siitä nyt sen enempää. Lue lisää vedestä täältä, runollista tekstiä elämämme eliksiiristä.

 
Kun hyppää kulutusjuhlan ja -krapulan ulkopuolelle, on yhtäkkiä paljon vapaampi markkinakoneiston pyörityksestä. Alan kiinnostumaan yhä enemmän omavaraisuudesta ja yhteiskunnan ulkojäsenenä toimimisena. Musta ei oo juurikaan rahallisesti hyötyä yhteiskunnalle-minimaaliset tulot, minimaaliset verot. Käytän mieluummin aikani ja energiani kanssaihmisteni face to face-jeesaamiseen kuin "korteni kekoon kantamiseen" juoksemalla suoli pitkällä uraputkessa eteenpäin, maksamalla puolet palkastani verojen maksuun, ylläpitäen yhteiskuntajärjestelmää, joka kasvattaa ihmisistä eläkeiän kaihoisan lupauksen varassa kituuttavia nuhjuisia vihanneksia, jotka kupsahtavat darrassa hiihtoladulle juuri ennen kultaista vanhuutta ja lokoisia toimettomia päiviä.


Nyt pisteet himaan sinä, joka keksit että mähän nautin suomalaista opintotukea ja terveydenhuoltokin pelittää. Totta! Niin kauan kuin nautin yhteiskunnan etuja, mun pitäisi antaa jotain sille takaisinkin. Tosin uskon, että hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ovat suurelti ylimitoitetut. Ihmiset ovat ehdollistettu menemään lääkäriin pienenkin kolotuksen ja vaivan yllättäessä. Kuinka moni vaiva voitaisiin parantaa luonnollisesti ilman antibioottikuureja, särkylääkkeitä ja penisilliiniä? Kuinka moni vaiva itse asiassa jäisi puhkeamatta, jos ihmiset olisivat lähempänä luontaista olotilaansa ja vahvaa vastustuskykyä? Tokikin terveydenhuoltojärjestelmän ylläpitämiseen tarvitaan valtava määrä (vero)rahaa, kun kuolintarvikkeiden heikentämät ihmisten irvikuvat lyllertävät sinne hakemaan nappia mitä pienimpään vaivaan. Jos vanha tiuetämys luonnonlääkkeistä olisi tallella, voitaisiin niitä käyttää sekä ennaltaehkäisevästi sekä lääkinnällisesti: 80 % kaupallisten lääkkeiden vaikuttavaista ainesosista kun on eristetty kasveista ja sienistä. Ainoa ero on hinta. Maksat napin lisäksi terveydenhoitojärjestelmän ylläpitämisestä ja lisäksi pääset fiilistelemään terveyskeskuksen fasinoivasta kalmanhajusta metsänvihreän yrtinhakureissun sijaan..Mun tietämys yrteistä, kasveista ja sienistä sekä niiden käyttömahdollisuuksista on vielä varsin vajavainen, mutta Cornudella de Montsantissa pääsen paikallisen YRTTINOIDAN oppiin, jännittävää! Miksiköhän muuten yhteiskunnan ulkopuolella omavaraisesti eläviä noitia on niin innokkasti haluttu grillata kuoliaaksi läpi synkeän historiamme..


Kuka hyötyy eniten siitä, että ihmiset pakataan kaupunkeihin tekemään duunia, kuluttamaan turhuuksiin duunista ansaitut rahat ja odottelemaan kuolemaa? Markkinavoimat nyt tietysti, joku foliohupun tyylikkyydestä vakuuttunut sanoisi Illuminati, jokerina mainitaan varmasti Mikki Hiiri. Hyötyvätkö siitä ihmiset itse? En usko. Nyky-yhteiskunta on järjestelty niin, että ihmiset ovat olemassa sitä varten, ei toisinpäin. Liikaa ärsykkeitä. Liikaa mainoksia. Liikaa mainosvaloja. Liikaa turhia kahvitreffejä. Liikaa odottelua jonoissa. Liikaa kuolintarvikkeita. Liikaa Big Brotheria. Liikaa masentavia uutisia. Tuloksena ylipainoinen, hedelmätön, masentunut, omaan ajatteluun kykenemätön, hermostunut homo holus infertilis. Mä rakastan joitain kaupunkeja ja niiden purskuavaa energiaa, esimerkiksi Barcelonassa voisin lähteä lentoon innostuksesta, mutta mun sielu on (toistaiseksi) luonnossa, vuorilla ja merellä. Täällä kaikki toi edellämainittu sälä on eliminoitu. Mulla ei mene edes aikaa kämpän siivoamiseen, koska Pallero on mun kämppä. Vaikka en edes mahdu seisomaan, pidän tästä kämpästä enemmän kuin mistään aikasemmastani. Pallero on mun ticket to freedom. Jos en halua, kukaan ei tiedä, missä pyörin. On hauskaa, että jos haluaa muhun yhteyden, täytyy etsiä keltainen Pallero jostain Kataloniasta ja koputtaa sen takaoveen. No OKEI, voi facebookiinkin laittaa viestiä.


Porvari nukkuu huonosti. Pallerossa nukun paremmin kuin pikku tukki, tähtimaton alla, sammakkokuoron säestämänä ja pöllön kuulostelun kupeessa. Kun omaisuutta ei juuri ole, sitä ei tarvitse ostaa, korjata, huollattaa, vertailla, kierrättää, heittää pois, ostaa uutta. Minimalismi antaa vapauksia toimia yhteiskunnan ulkojäsenenä jos ei nyt aivan ulkopuolella. Ostaa tarvitsee vain ajoittain bensaa, puhelimeen saldoa ja ruokaa. Parasta olisi,jos ei tarttisi hirveästi edes käydä kaupassa ostamassa safkaa. Tääkin homma on järjestymässä, kun lähdetään jeesaaman Javia sen suuressa unelmassa, ekologisen maatilan perustamisessa..sieltä saisi vihannekset ja vuohenmaidon ilman välikäsiä. Ja pelkkä vuohenmaitohan ei ole mielessä, vaan muutkin naminamijutut.



Tähän tää taas meni


Ensi kertaan ystävät <3

torstai 7. huhtikuuta 2011

Pohjakosketuksesta superpallona pintaan

Otin pohjakosketuksen ja myönsin itselleni ja muille missä menen talouteni kanssa. Mikä oli loppujen lopuksi aika helppo homma verrattuna siihen vuosien kärvistelyyn, valehteluun, salailuun ja itsearvostuksen laskuun verrattuna, mitä toi raha-asioiden sössiminen on aiheuttanut. Homman nimihän on se, että olen aivan törkeissä veloissa ja vieläpä aika hölmöistä syistä: mulla on ollut kaikki mahdollisuudet pitää talous kunnossa, mutta oon vaan pistänyt surutta haisemaan-omilla ja muiden rahoilla. Elänyt valhetta..mikä on tämä kohtuuttomuus?

 Miksi mä aina juoksen ihan tajuttoman kovaa joka suuntaan, mihin menen? Päätän elää tervellisesti-->laihdutan itseni sairaalakuntoon. Lähden shoppailemaan-->palaan muutamaa tonnia köyhempänä. Lähden dokaamaan-->vedän skumppaa kuin mehua ja lennän baarista ulos ja löydän myöhemmin itseni portsarin kanssa samasta sängystä. Ainoa syy, mitä mä tiedän, on se että etsin lohtua ja unohdusta. Kun ajan itseni vaatimuksien ja tyytymättömyyden kierteeseen, haen lohtua milloin mistäkin substanssista, tavarasta, treenistä.


Pakkomielteisyydessä on myös omat hyvät puolensa. Esimerkiksi kyky sulkea elämästään kaikki muu pois yhden asian tieltä, mikä on supertärkeää tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Päätin päästä lukiosta ulos kolmessa vuodessa, kun kahtena vuotena olin saanut huikeat 25 kursia kasaan. Reippaana tyttönä siis 7 kuukaudessa 50 kurssia kasaan plus kirjoituksiin lukeminen. Päätin päästä yliopistoon ja luin 6 kuukautta putkeen. Ja tietysti pääsin. Päätin kiivetä 8a:n ja elin kiipeilylle vuoden. Ja kiipesin sen.


Olennaista kuitenkin taitaa olla se, millä fiiliksellä noita juttuja tekee. Jos tekeminen on pelko-orientoitunutta ja henkii epäonnistumisen pelkoa, mikä on ollut menneisyydessä mun default-olotila, mieli alkaa hakea erilaisia pakokeinoja,koska se ei enää jaksa sietää jatkuvia vaatimuksia ja tyytymättömyyttä. Eli niin kuin jo pitkään, mun fokus tulevaisuudessa on itsensä helliminen ja huippufiilisten ylläpitäminen ja tähän lisätään nyt paluu todellisuuteen..eli tyttö töihin ja maksamaan velkojaan takaisin..Hyvä myös huomata, kuinka totunnaisen löysää oma rahankäyttö on ja miten elämänlaatu ei oikeasti huonone yhtään, vaikka ei viljelisi sitä fyrkkaa ihan joka reikään.


Totuuden tiedostamisessa on jotain kirkasta ja puhdasta, kuin vesilasi, minkä sakka on painunut pohjalle. Tilanne on edelleen täynnä paskaa, mutta nyt sen läpi pystyy näkemään minä ja muut. Pohjakosketuksesta pomppaan superpallona pinnalle! Tsemppimusana henkieläimet:


 

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Sielujen sinfoniaa Santa Linyassa

Ihan mahtipäiviä. Kiipeily on Santa Linyassa hullua vääntöä, niin voimallista settiä että meinaa otsasuoni räjähtää ja perse revetä jossain 7b+:lla..meinasin saada eilen raivarit, mutta ihana Adam sanoi että "don't worry, just train, have fun, you will get stronger!" <3 <3

Tässä luolassa on joskus asunut neandertalinihmisiä!! HIMMEÄN pyörryttävä ajatus!
Mulla on tietskari täynnä Pavlinan ja Tollen audioita..välillä menen chillaamaan joenvarteen ja kuuntelemaan ja fiilistelemään ja sitten takas liekeissä seinälle. Pallerossa ei oo sähköjä, joten pirtelöntekoresurssit ovat aika rajalliset, mutta ilman sheikkeriäkin oon vääntänyt seuraavaa:

Raw vegan protein-maca-kookosöljy-MSM-pakurikääpä-Udo's Oil-chia-phytoplankton-camucamu-raakakaakaopirtelö tai pikemminkin klimppinen mössö, mutta on nannaa ja mun palautuminen on ihan tajuttoman nopeata! Mä en vaan saa mitään lihaskipuja aikaseksi, vaikka vetäisin itteni ihan piippuun, seuraavana päivänä on taas freesi olo!

Kiipeilypaikoissa mä diggailen sitä, miten joka paikalla on selkeästi oma sielunsa. Ja sitä sitten sovittaa itsensä sen paikan fiilikseen, etsii sen mukavimman paikan pystyttää koti, ihanimman mestan loikoilla nurtsilla, parhaan spotin vetää leukoja, laadukkaimman vesilähteen, siisteimmän baarin ja nettiyhteyden ja kaikki  kyseisen mestan erikoisuudet. Rodellarissa rutiiniksi muodostui pulahtaa  pimeän tultua vakiolampeen peseytymään ja fiilistelemään yllättäen hiljentynyttä laaksoa, jonka kuunvalossa hohkaavia kalkkikivikallioita vuolee rauhoittavasti kohiseva Mascunin joki-vielä hetki sitten levoton laakso  vaihtaa luontoaan omaksi, rauhalliseksi tilaksi..Siuranassa kuljin niityillä ja hain parhaat spotit kerätä manteleita puusta ja rosmariinia maasta. Bogdan löysi turisti-informaation katoksen alta täydellisen treenipaikan- oman tilan valtaus ja oman kulttuurin luominen-miten voi käyttää tyhjää tilaa, onnettomina odottavia kakkosnelosen kattopalkkeja? Santa Linyassa lempimesta levyttää nurtsilla, haistella sitä erehtymättömän vihreää, uuden elämän, uuden alun tuoksua, kevään räjähtävää fiilistä ja kuunnella podcasteja tai musaa. Otollisin joenmutka kylmäterapoida kärsineitä käsiä, kun hämärä laskeutuu ja sammakot aloittavat kurnutuskuoronsa. Diggaan niin paljon viettää pidemmän ajan samassa paikassa-en pelkästään opi paikalle ominaista kiipeilytyyliä, vaan tulen osaksi sitä, se jättää muhun jäljen ja minä siihen.

Tämä yhteyden ja yhdistymisen pyörre koskee paikkaa ja seuraa. Niin kuin kiipeilykaverini sanoi, kiipeilykumppanuus on kuin parisuhde-ilman niitä hyviä puolia :D No joo. Tyypillisesti jokainen ottaa tai joutuu tiettyyn rooliin kiipeilyseurueessa. Kun sielut sopivat yhteen, on oleminen ihanaa. Meillä on pieni perhe. Kaikki pitävät huolta toisistaan. Ristiriidoista puhutaan ja ne sovitaan. Välillä perhe kasvaa uudella tai uusvanhalla jäsenellä, välillä tiet eroavat ja taas kohtaavat. Turvallisuuden ja hyväksymisen pakahduttavan lempeä tunne. Kuinka moni pääsee kokemaan tällaista kumppanuutta, yhteiastä intohimoa, välittämistä, jokapäiväisessä elämässään? Olen siunattu, kiitollinen.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Arbeit macht frei

Mutta minkälainen työ? Olen tässä pohdiskellut työnteon olemusta. Miksi tehdä työtä? Suurimmalle osalle väestöstä syy taitaa olla se, että saadaan kämppä maksettua, ruokaa ja perjantaipullo ostettua ja keran vuodessa hankittua ihosypä Costa del Solilta. Ja kaikki tämä tekemällä työtä, joka ei anna itselle juuri mitään. Niska limassa duunia sikariportaan eteen. Omasta selkärangasta vuollaan seteleitä osakkeenomistajien taskuun. Ja siis..tämä nähdään ihan normaalina?? Saat just sen verran taskurahaa, että pystyt ruokkimaan itsesi, jotta jaksaisit taas tehdä lisää töitä. Suomessa työnteko nähdään vielä kunnia-asiana..mitä kunniallista tuossa tilanteessa on?

Historiallisestihan tilanne on ollut toki vielä pahempi. Mieluumminhan sitä tekee työehtosopimuksen mukaista paskaduunia suoranaisen orjatyön sijasta (orjatyökin voi toki olla luksusta, jos se organisoidaan oikein)  Se, että asiat ovat olleet menneisyydessä vielä enemmän päin helvettiä, ei kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä peruste nykytilan nielemiseen purematta. En ole ekonomi, enkä välttämättä ymmärrä kaikkia näkökohtia yhteiskunnan toiminnan suhteen, mutta varmasti olisi enemmän tilaa omaehtoiselle tekemiselle, mistä tekijät ja asiakkaat nauttivat. Lainsäädäntö vain tuppaa pistämään kovasti innovaattoreille kapuloita rattaisiin.

Minkälainen olisi yhteiskunta, jossa kaikki pääsisivät tekemään mielekästä työtä? Onko tällainen yhteiskunta mahdollinen? Kiinnostaako edes ihmisiä ptää yllä sielussaan sellaista tulta, että he haluavat antaa itsensä ja intohimonsa itsensä ja muiden palvelukseen? Vai onko valtaosa väestöstä lampaita, jotka mieluummin seuraavat nöyrästi ohjeita kuin innovoivat, valittavat mieluumminb kuin muuttavat asioitra, alistuvat mieluummin kuin johtavat? Suurin osa ihmisistä vaikuttaa kyllä melko pystyynkuolleilta, mutta onko tämä osittain sosiaalistettu meihin? Mikä vaikutus on hyvän työpaikan etsimisen välttämättömyyden iänikuisella toitottamisella ihmisen psyykkeeseen? Mitä jos meidät aivopestäisiin lapsesta sti siihen , että jokaisella on mahdollisuus tehdä unemistaan totta? Minkänäköinen maailmamme olisi?

Jos teillä on luku-tai nettivinkkejä erilaisista tavoista järjestää työ ja yhteiskunta, pistäkää kommentteihin!!

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Poliisi on ystävä

Mulla on hillitön kyttäfantasia! Tulin siihen tulokseen viime keväänä, kun satuin Töölönlahdella juoksiessani todistamaan sellasta räväkkää pidätystilannetta missä poliisit pistivät rautoihin jonkun duden keskellä autotietä. Jäin jähmettyneenä seuraamaan tilannetta ensin kiinnostuksesta, kunnes tajusin että jumalauta mua panettaa ihan sikana! Tollotin siinä silleen äähh kuola valuen ja kiemurrellen sitä raudoitusta ja jäin surullisin silmin seuraamaan kun poliisipaku hurautti tiehensä ja jätti mut kuolalätäkköni keskelle nököttämään.Oli semivaikee jatkaa pokkana juoksemista sen jälkeen :D Mutta NYT hahaa olen törmännyt oman elämäni poliisiin!

Oltiin poikien kanssa ostosreissulla Trempissä ja törmäsin maailman söpöimpään kyttään. Siis oikeesti sellaset silmät että mä meinasin pyörtyä ja päässä heitti ja aloin hikoilemaan ja huohottamaan. Sitte kun oli tilanne ohi niin mä en voinut muuta kuin kikattaa hulluna--niinku et mitä vittua MIKÄ TOI OLENTO OLI?? Kömmin vaivoin autoon ja unohdin varotuskolmion merkityksen, jäin melkein rekan alle ja meinasin niitata pari mummoa..ennen kuin aiheutin enempää vaaratilanteita tein U-KÄÄNNÖKSEN TAIVAASEEN ja palasin kyttikselle pyytämään sitä treffeille..No Bogdan oli ihan helvetin vaikeana, että EIEI sillä on EHKÄ tyttöystävä ja NYT MEIDÄN PITÄIS JO MENNÄ TREENAAMAAN...joo siis EHKÄ sillä on tyttöystävä, EHKÄ se on sarjamurhaaja ja tuhkamuna ja sadisti mutta mä nyt meen joka tapauksessa sinne kyttikselle takasin moido. Ja ehitään treenaamaan kyllä älä huoli ukkeli täs menee vaan viis minsaa ku mä hurmaan sen. No meinasin saada jonkun sydänkohtauksen kun mun öögat veti pinkiponkia sen silmien ja aseen välillä, mutta en kupsahtanut kuitenkaan ja SKORASIN NUMERON!!



Kuvan poliisi ei liity tapahtumiin

Tässä pätee taas pohtimani pelon ja luovuuden ristiveto. Espanjalaiset miehet nyt ei todellakaan ole sen rohkeampia kuin suomalaiset, hinusti puheliaampia mutta ihan yhtä jäässä kun pitäis tehdä jotain muuveja. Joten mä olen ryhtynyt täällä RAKKAUDEN SUURLÄHETTILÄÄKSI..eli isken jorgoksia ja levitän Amatsonin rakkauden sanomaa..HAUSKAA! Jos pelkäät hylkäämistä niin et taatusti luo elämääsi  mitään hauskaa, hauskoja ihmisiä, hauskoja tilanteita..käytä se energia pelon sijasta itse toimintaan, nautiskeluun, innostukseen! Niin väsynyttä kelata ettei pystyuskallakehtaa lähestyä jotain mimmiä/kundia..voi tulla pakit..WHO CARES? Thats not the point! Tärkeintä on hyvä meininki! Tossa juteltiin Ulan kanssa, että on se aika ihmeellistä, että kiipeilijäyhteisöissäkin on nuoria, vapaita, miehiä ja naisia, jotka vaan puhuu omissa porukoissan että ai että on sekin ihana poika/tyttö..mutta mitään ei tapahdu :D Ihminen on jotenkin aika vieraantunut seksuaalisuudestaan..jos kahden yksilön välillä on jotain virettä niin mikäs sen ihanampaa kuin tyypata seksuaalista kanssakäymistä- Ilmaisia mielihyvähormoneja, lämmintä kosketusta, miehen/naisen tuoksua mmm nannaa! Jos homma ei toimi niin mitäs siitä sitten. En ole ikinä sisäistänyt niitä joiden mielestä ystävyys menee mahdollisesti jotenkin pilalle, jos hypätään vähän platonisen ystävyyden tuolle puolen. Avoimella, vapaalla ja rehellisellä meiningillä liikenteeseen ja ystävistä tulee rakastajia ja rakastajista taas ystäviä. Mun läksiäisissä oli mimmikaverien lisäksi jotain 20 jäbää, oli aika hauska esitellä niitä toisillensa.. no tää on *** mun vappuheila, tää ***, viime kevään rakastaja, tää on ***, viime kevään satoa kanssa ööhh hahhaaa *punastuu*  :D

Spread love!!

FOLLOW YOUR BLISS

En aio lähteä tästä maailmasta toteuttamatta missiotani. Mun suuri missioni on tällä hetkellä oppia itse ja auttaa muita elämään vapaudessa, rakkaudessa ja pelottomuudessa. Miten se oma missio löytyy? Joillekin tämä on helpompaa, joillekin vaikeampaa..ehdottoman tärkeätä on antaa itsensä UNELMOIDA. Mikä on se juttu, mistä saat sellaiset pyörryttävät endorfiinisekikset, kun annat itsesi unelmoida siitä?

Tee tämä harjoitus.

EI OLE OLEMASSA LIIAN ISOA UNELMAA, LIIAN ISOA MISSIOTA. Unelmoi vaikka maailmanrauhasta! Vaikka et kuolinpedilläsi voi sanoa saavuttaneesi unelmaasi, olet todennäköisesti saanut aivan järjettömän määrän hienoja asioita aikaan omassasi ja muiden elämässäsi. Vertaapa tätä perusPerttiin, jolla ei ole minkäännäköistä fokusta elämässään ja päivät kuluvat vaimoa hakatessa ja pornoa katsellessa.


"Menestys on unelmaansa kohti kulkemista ja tällä matkalla oppimista"
(Jostain luin tämän quoten, en muista kenelle kunnia kuuluu.)

Success to me is having ten honeydew melons and eating only the top half of each slice
(Barbra Streisand)




Mieti myös, onko sun missiosi kokonaisvaltaisesti toimiva. Ei riitä, että pääset toteuttamaan intohimoasi. Sun täytyy myös tulla sillä jotenkin toimeen (eli saada katto pään päälle ja ruokaa naamaan tavalla tai toisella, jos et nyt aio elää auringonvalolla). Lisäksi sulla täytyy olla tieto ja taito toteuttaa sitä. Jos haluat kirjailijaksi, mutta et saa edes kauppalistaa kasaan, edessä on joko helvetillinen määrä harjoittelua tai uuden mission määrittely. Tietotaito voi koskettaa joko itse intohimon kohdetta tai toimeentuloa. Esimerkiksi moni äärettömän lahjakas taiteilija on aivan susi markkinoinnissa, eivätkä sen tähden kykene tulemaan toimeen vaikka itse taiteessa olisi loistava. Lisäksi sun mission pitäisi olla linjassa omantuntosi kanssa. Jos elät vain ja ainoastaan itsellesi, fair enough, silloin voit puuhastella omaa juttuasi. Jos taas sun missioon liittyy valuen antaminen muille ja positiivisen muutoksen aikaansaaminen planeetallamme, mission täytyy olla linjassa tämän pyrkimyksen kanssa.


Kun missio on löytynyt, miten sitä kohti kuljetaan? Unelmiaan kohti voi kulkea ainakin kahdella eri tasolla, jokapäiväisen toiminnan tasolla sekä oman uskomusjärjestelmän tasolla.Tee pieniä tai suuria jokapäiväisiä tekoja missiosi eteen. Mieti joka ilta seuraavalle päivälle tärkeimmät tehtävät, mitkä vievät sinua lähemmäksi unelmaasi. Mieti joka hetki, viekö tämä toiminta, ajatus tai tunne minua lähemmäksi unelmaani. Kirjoita unelmasi ylös ja lue ne päivittäin. Opiskele, kuuntele, kirjoita, ympäröi itsesi missiotansa seuraavilla ihmisillä..aivopese itsesi. Jos joku sanoo sua pakkomielteiseksi, niin kauan kuin olet huumassa seuratessasi missiotasi, OBSESSIO ON OK, JOPA TOIVOTTAVAA. Menikö joku sanomaan Jeesukselle että nyt menee Jeesus vähän yli, pitäiskö sun parantaa noita sairaita vähän vähemmän. Tai Gandhille että hei dude, ota rennosti, ei se maailmanrauha yhtä miestä kaipaa. EIIIIPÄ!! SUN MISSIO KAIPAA JUURI SUA!!


Jokapäiväisen toiminnan lisäksi voit muokata omaa uskomusjärjestelmääsi-uskomukset ovat paitsi tulosta maailman tarkkailemisesta, myös LUOVAA ENERGIAA. Jos sulla on intentio, se manifestoituu. Ask and it is given. Monesti kuulee sanottavan (usein negatiivisessa mielessä) jonkun olevan "self-fulfilling prophecy", itsensätoteuttava ennuste. Oli kyse sitten oman profetian toteutumisesta tai suurempien voimien mukaantulosta, onko sillä mitään väliä loppujenlopuksi? Jos alat profeetaksi, PROFETOI NYT HYVÄ MIES/NAINEN TOTAALISEN KÄSITTÄMÄTTÖMÄN YLITSEPÄÄSEMÄTTÖMÄN MAHTAVIA ASIOITA. Pyydä kaikki universumin energia luoksesi, että pystyt toteuttamaan missiosi. Oletko ikinä ollut niin kivenkovassa draivissa ja luottamuksesta, että saat jonkin asian toteutettua, että asiat tuntuvat loksahtelevan vain itsestään kohdalleen?




Follow your bliss and the universe will open doors where there were only walls.
(Joseph Campbell ja myöhemmin Jari Sarasvuo)

<3 <3

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Bileet Pallerossa!

Join termarin vihreätä teetä ja meininki Pallerossa on aika hektinen. Pet Shop Boys soi ja ajatus virtaa..


Suomessa on vallalla vahva liike laadukkaan ruoan, veden, ympäristön, ergonomian, asumisen puolesta..koko läntinen maailma käy läpi jonkinlaista itsensätutkiskelun buumia. Itsetuntemus, terapeutisointi, henkinen kasvu ovat kahvipöytäkeskustelujen aiheita. Sanotaan, että planeettamme tietoisuus on kohoamassa uudelle tasolle. Onko näin? Löydämmekö vapauden ja rakkauden itseanalyysin ja superfoodien kautta? En usko. Kolmen vuoden psykoterapia antoi toki työkaluja elämään, kapasiteettia elämänhallintaan, kykyä käsitellä tunteitaan ja kommunikoida..muttei tietenkään mitään perustavanlaatuista, tyhjentävää oivallusta itsestä ja elämästä. Superfoodit ja yleisesti laadukas ravinto boostaavat mieltä ja kehoa ja antavat tukea henkisille ja fyysisille pyrkimyksille. Kaikki tämä on kuitenkin vain onttoa koristetta, jos perusta ei ole kunnossa, jos et ole oikeasti onnellinen, jos sulla ei ole suurta missiota elämässäsi. Mitä hyötyä on ruokkia itseään huippuunsa viilatuilla superfoodeilla ja -yrteillä, lukea kaikki tämän maailman self help-kirjat istuen selkä suorassa jumppapallolla siemaillen välillä alhaisen TDS-luvun lähdevettä, kuunnellen samalla opettavia audiotiedostoja ja hengittäen ionisoitua ilmaa jalat maadoitusmatolla, jos sisällä kolisee tyhjyys. Vastaavasti jos olet aivan järjettömän innostunut tekemisistäsi, on melkoisen yhdentekevää, mitä sinne suuhusi lykkäät--aivot tuuttaavat sinne systeemiin luontaista kemiaa sellaisella tahdilla. Niin kuin Viidakkomies sanoi, terveys on sitä, että saa viettää niin siistejä päiviä, että on aivan huippua herätä ja mennä nukkumaan.


Miten sitten löytää oma missionsa? Joillain tämä tie on selkeästi viitoitettu, toiset saavat hakea enemmän. Oman elämänselkeyden lisäämiseksi voi tehdä kuitenkin tietoisia ratkaisuja. Mieti kumpi henkilö todennäköisemmin tulee löytämään missionsa:


a) henkilö, joka valittaa itsellensä ja muille, ettei tiedä, mitä tekisi elämällään. Joka saattaa jopa vahingossa ajatella, että olisi ehkä kiva vaikka joskus kirjoittaa kirja, mutta ei tee yhtäkään käytännön tekoa sen eteen. Joka ympäröi itsensä ihmisillä,jotka käyttävät aikansa sen tappamiseen ja haahuiluun.


b)henkilö, joka sanoo, että on ehdottomasti matkalla missionsa löytämiseen, jos ei ole sitä vielä täydellisesti hahmottanut. Joka antaa itsensä unelmoida suuria unelmia ja tekee jatkuvasti käytännön tekoja niiden toteuttamiseksi. Joka ympäröi itsensä ihmisillä, jotka ovat toteuttaneet tai ovat toteuttamassa unelmiaan.
No oikea vastaushan on..


HERRA B!! <3 <3

Erinomaisia työkaluja selkeyden tietoiseen lisäämiseen täältä.
No miten sitten tullaan oikeasti onnelliseksi? Kysymyksenasettelu on jo viallinen, koska onnea ei tarvitse etsiä yhtään mistään, onnelliseksi ei tulla, koska onnellisia OLLAAN JO, kunhan itsensä ANTAA OLLA onnellinen. Tämän viisasten kiven harva löytää ja monesti onnelle iytsensä luovuttaminenvie jonkun suuren elämänmullistuksen kautta. En tiedä, säilyttävätkö jotkut yksilöt lapsenomaisen kyvyn onnellisuuteen ja innokkuuteen aikuisuuteen asti..usein kyky löytää uudestaan rauha, ilo ja vapaus syntyy kuitenkin kun löytää itsensä polviltaan tai nenältään, kaikki muoto murtuu, kontrolli katoaa, kaikki on epävarmaa, pohja katoaa..ja jäljelle jää ensin tyhjyys..mistä löytyy oikea minä, rauha, ilo ja vapaus. Itse olen vielä muodossa kiinni. Koen syviäsyviä ilon ja vapauden ja huuman tunteita, mutta myös paljon tarpeetonta murhetta ja pelkoa. Kysyn itseltäni, enkö ole vielä kärsinyt tarpeeksi ymmärtääkseni luovuttaa? Kysyn itseltäni, onko jotain niin järkyttävää tulossa, että ymmärrän lopullisesti antaa itseni elämälle?


Vielä jää jäljelle kysymys, mikä on onnellisuuden ja mission suhde? Voiko onnettomalla ihmisellä olla suuri missio? Voiko ihminen olla onnellinen ilman minkäännäköistä päämäärää? Itse uskon, että korkea tietoisuuden tila johtaa paitsi onnellisuuteen myös tarpeeseen vaikuttaa positiivisena muutosvoimana maailmassa. Korkea tietoisuudentila liittää minän ykseyden ja suuremman energian kanssa, jolloin jokapäiväinen selviytyminen on triviaalia. Sukellus tämän universaalin voiman lähteelle on kuin Daavidille annettaisiin Goljatin voimat. Ei Goljatiakaan varmaan huvittanut nostella puolen kilon käsipainoja, eikä tietoista ihmistä huvita nyhrätä pikkujuttujen kanssa.


Toisaalta onnettomuus ja kärsimys ovat seurausta peloista ja pelot taas seurausta viallisesta uskomusjärjestelmästä, epätarkasta todellisuuskäsityksestä. Mitä suurta ihminen voi tehdä, jos käsitys siitä, miten todellisuus toimii, on epätarkka? Yritys on kuin ohjus ilman suuntimaa, se voi räjähtää vaikka oman perseen alla :D Toisaalta epätarkka todellisuuskäsitys tarkoittaa pelkoja ja pelkäävä ihminen käyttää järjettömän määrän energiaa pelkäämiseen. Pelot tekevät jokapäiväisestä elämästä taistelua ja draamaa. Miten tällaisessa elämässä voisi olla tilaa unelmoida saatika toteuttaa mitään suurempaa?

torstai 31. maaliskuuta 2011

Tajutonta vesiläppää Löydä lähde-sivustolta

”Vesi on väritön neste, joka auttaa meitä näkemään sateenkaaren värit. Sillä ei ole muotoa, mutta se antaa kaikelle muodon. Se on miljardeja vuosia vanhaa, mutta uudistuu jatkuvasti. Se on elämän ja historian kehän alku ja loppu. Jokainen vesipisara on oma mikrokosmoksensa ja kuljettaa mukanaan tietoa muinaisista ajoista ja maailmoista, joita emme vielä kykene ymmärtämään. Se esiintyy nesteenä, kiinteänä aineena ja vesihöyrynä. Sitä on kaikkialla ja kaikessa. Se on avain ihmisen terveyteen ja ihmisellä on avain veden terveyteen.” – Charlie Ryrie, Veden parantava voima, 1999


Vesi on kaiken elämän perusta, elementti ja arkkityyppi. Käytännössä kaikki suomalaiset ovat kuulleet Joukahaisen Kalevalassa toteaman lauseen: “Vesi vanhin voitehista” ja onkin hyvä ymmärtää kuinka merkittävä rooli vedellä on aina ollut eri vaivojen parantamisessa ja terveyden saavuttamisessa. Ympäri maailmaa on aina pidetty pyhiä lähteitä, joilla ihmiset ovat käydeet parantamassa vaivojaan.
Seuraavassa artikkeli sisältää informaatiota vedestä – osa tieteellistä ja osa metafyysisempää pohdiskelua. Artikkelin tavoitteena on tuoda esille näkemyksiä vedestä myös elementtinä – ei pelkästään divetymonoksidi (H2O) -nimisenä kemiallisena yhdisteenä, jona veden yleensä näemme. Lähdeveden ympärille linkittyy jokaisessa vanhassa kulttuurissa valtivasti mystisyyttä ja ominaisuuksia, joita emme välttämättä vielä ymmärrä. Lähdetään tarkastelemaan aihetta kuitenkin biofysiikan kautta…


Biofysiikka on monitieteinen tutkimusala, joka tarkastelee biologisia järjestelmiä fysiikan mallein ja menetelmin. Biofyysikkojen toimintakenttä on elävä organismi, olivatpa kyseessä sitten kasvit, eläimet tai ihmiset. He tutkivat asian elollista puolta. Kun tutkimme materiaa, voimme järkevästi ajatellen ymmärtää vain materiaa. Tutkimus materian ja energian raja-alueella on biofysiikkaa. Se mitä kutsumme nimellä elämä, kuvaamme fysiikassa energiana. Tunnemme kuitenkin fysiikasta, että emme voi hävittää energiaa, ainoastaan muuntaa sen laatua. Ja koska emme voi hävittää energiaa, emme voi oikeastaan hävittää elämääkään. Tässä yhteydessä on tärkeää huomioida, kuinka havainnoimme materian ja energian luonnollisten yhteyksien tärkeysjärjestystä. Elintarvikkeiden (elämän välittäjien) tarkoitus on välittää elämää. Jopa luonnollisten vitamiinien yhteydessä on huomioitava niitä ylläpitävä rakenne, ts. onko niissä ylipäänsä enää elämää. Lisäravinteiden koko kenttää tarkastellaan valitettavasti liian usein pelkästään biokemiallisesti. Mutta olisiko tärkeää huomioida myös biofysiikka? Tarvitsenko tämän vitamiinin vai tarvitsenko vitamiinin sisältämän “informaation”?


Mikä energia, mikä voima tai mikä järjestysmuoto pitää materiaa koossa esimerkiksi ihmiskehossa? Luonnossa löydämme sellaisia järjestysmuotoja, joita voimme luonnehtia sanalla ykseys. Nämä järjestysmuodot tunnemme myös matematiikasta – geometriasta. Ajatelkaamme hetki kyseisen sanan merkitystä. Geo = maa, metria = massa, geometria = maamassa. Termiin kätkeytyvät maamassan historiallisesti mystiset ominaisuudet, jolle geometria rakentuu, kuten jo tiedämme kaikista platonisista solideista: tetraedri, heksaedri, oktaedri, ikosaedri ja dodekaedri. Kaikki energiahan on oikeastaan alkanut materialisoitua kiteytymisen kautta…


Pohjustan aihetta vielä vähän, joten tarkastellaan hetki kidettä – kristallia: vaikkapa vuorikidettä. Voimme todeta, ettei ole olemassa kahta samanlaista vuorikidettä. Toisaalta tiedämme kuitenkin, että jokainen näistä vuorikiteistä on geometriseltä rakenteeltaan täsmällinen ja kuuluu näin platonisiin kappaleisiin. Tässä yhteydessä kysymyksessä on pii, silikaatti. Tosin meidän olisi kysyttävä mikä on se taustavoima, joka saa aikaan sen, että tämä vuorikide on rakenteeltaan täydellisen geometrisesti tarkka.
Mitäkö tekemistä kaikella sitten on veden kanssa?


Vesi on turmeltumattomassa tilassa kiderakenteinen. Kuten kemiasta tiedämme, materiaalisessa mielessä kehitys alkaa järjestysluvulla yksi, eli vedyllä. Vesi on muodostunut vedystä. Vesimolekyyli H2O:ssa on 2 osaa vetyä ja 1 osa happea. Tämä on geometriaa. Vesimolekyyli muodostaa täydellisen tetraedrin, jossa on neljä samanlaista kolmion muotoista sivua, joilla on tietynlainen järjestys. Vesimolekyyli sisältää myös puhdasta valoenergiaa. Nämä miljardit biofotonit, valokvantit, ovat jokaisessa vesimolekyylissä eri tavalla ryhmittyneet. Siksi ei koskaan löydy kahta samanlaista vesimolekyyliä. Ja kuitenkin sanomme huolimattomasti: “Sehän on vain H2O:ta”. Vesi järjestäytyy molekyylirakenteensa avulla ja koheesion vuoksi vesi on rakenteellisempaa kuin useimmat muut nesteet. Koheesio eli samanlaisten molekyylien molekyylienvälinen yhdistävä vuorovaikutus johtuu vedessä vetysidoksista ja aikaansaa muun muassa veden pintajännityksen. Yksittäinen vetysidos kestää vain joitain sekunnin biljoonasosia, mutta uusia muodostuu alati. Eli eihän vedellä ole “rakennetta”, sehän on neste?


Sana informaatio tulee latinankielen sanasta informare, mikä tarkoittaa muodon antamista (eng. in-formation, formaatiossa eli rakenteessa). Vesi muodostuu kahdesta eri vedestä, rakenteista I ja II. Rakenteen II mukaan järjestäytynyttä vettä kutsumme tieteellisessä mielessä “kiteiseksi vaiheeksi”. Mitä korkeampi veden kiteinen rakenne on, sitä suurempi on sen informaatiosisältö mitattavien värähtelytaajuuksien muodossa. Vedessä pystytään todella mittaamaan sähkömagneettisia värähtelyjä. Mielenkiintoista on todeta, että nämä samat värähtelytaajuudet esiintyvät myös kehossamme. Kun vesi liikkuu luonnollisessa perusmuodossaan, siinä samalla virvelöityy energioita, eli implosiivisia valokvantteja, joka “levitoivat” ylöspäin. Ennekuin vesi on “kypsää” ja pulppuaa ylös maan uumenista, toisin sanoen, ennen kuin se pystyy nousemaan lähdesuonien kautta pintaan, se kuljettaa mukanaan maan sisältä geomagneettisia värähtelytaajuusmalleja, eli kaiken sen informaation, jota ilman vesi ei ole kypsää.


Tunnemme veden erilaisia olomuotoja, kaasunmuotoisena, kuten esim. vesihöyry, juoksevana, tavallisena vetenä ja jäänä. Korkein tiheys vedellä on lämpötilassa +4 astetta. Pohtikaamme hetki lunta. Kun tarkastelemme lumihiutaletta elektronimikroskoopin alla, näemme sen täydellisen geometrisen rakenteen. Mikä energia saa aikaan sen, että lumihiutale näyttää juuri sellaiselta kuin se näyttää? Kuka on pitänyt huolen siitä, että sillä on tämä täydellinen rakenne? On todella mielenkiintoista, ettei ole olemassa kahta samanlaista lumihiutalettakaan. Ja kuitenkin kaikki on pohjaltaan samaa H2O:ta. On varmasti vielä hämmästyttävämpää huomata, että jos tämä sama lumihiutale sulatetaan luonnollisella tavalla, sen informaatiosisältö ei muutu ollenkaan. Niinpä siitä tulee taas aivan samanlainen lumihiutale, kun se jäätyy uudelleen. Tämä tapahtuu aina näin, vaikka ei ole olemassa kahta samanlaista lumihiutaletta. Kuinka tämä on mahdollista? Lumihiutale pystyy muistamaan alkuperänsä. Mahtaa kuulostaa uskomattomalta, mutta vedellä on todella muisti. Tämä muisti on sidottu geometriaan, sillä vain geometria pystyy varastoimaan tietyn informaatiosisällön. Veden geometrian järjestäytyneisyys heijastaa sen informaatiosisältöä. Tämä on meille veden yhteydessä kaikkein tärkein tieto. Meidän ei siis vain pidä juoda vettä ollaksemme terveempiä, vaan meidän juotava vettä siksi, että se pystyy välittämään meille informaatiota ja laajentamaan näin tietoisuuttamme.


Kehostamme 60-70 % on vettä, samoin 60-70 % planeettamme pinnasta on veden peitossa. Löydämme kehoistamme noin 1 % suolaa, kuten planeetastammekin. On mielenkiintoista todeta, että löydämme myös kultaa tai mitä tahansa hivenainetta samassa suhteessa Maaplaneetasta kuin omasta kehostammekin. Tämä on mikrokosmos – makrokosmos. Vesi pitää kehossamme huolen siitä, että seisomme molemmat jalat maassa ja voimme kumartua ja nousta tästä asennosta uudelleen ylös, koska vesi on tyypiltään dipoli, kaksinapainen. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisessa vesimolekyylissä on plus- ja miinusnapa, joita ympäröi sähkömagneettinen kenttä, jonka värähtelytaajuus voidaan myös mitata. Samalla tavoin myös planeetallamme on plus- ja miinusnapa, joita ilmakehämme ympäröi. Mielenkiintoista on sekin, että ilmakehämme vastustus osoittaa samaa arvoa kuin aivojemme sähkövirta, nimittäin 7,83 Hz (Schumannin resonanssi).


Vesimolekyylissä on kaksi vetyä, joiden kulma on vääntynyt tedraedrirakenteeksi, mikä kuvasta näyttää aivan nallekarhun päältä. Juoksevan veden vetykulma on 105 astetta, mutta jäätyneen veden onkin 109 astetta. Näin vetysidos pysyy jatkuvasti dynaamisena. Kumpikin vetyatomi muodostaa sidoksen eri molekyylien välille, jolloin molekyyleistä muodostuu kuusikulmainen ja kolmiulotteinen rakennelma. Nämä heksagonin muotoiset molekyylit imeytyvät elimistöömme mainiosti ja nesteyttävät kehoamme tehokkaasti. On hyvä ymmärtää, että juomastasi vedestä tulee vertasi 10 minuutissa, jonka vuoksi veden laadulla on erittäin keskeinen vaikutus veresi laatuun.


Japanilainen vesitutkija Masaru Emoton elektronimikroskoopilla ottamat kymmenet tuhannet valokuvat havainnollistavat veden geometrista rakennetta. Veden kiderakenne hajoaa ja vesi joutuu dissonanssiin, kaoottiseen olotilaan, kun käsittelemme vettä epätietoisesti. Biofysikaaliselta alueelta tiedämme jo, että kun vesi virtaa vesijohdoissa useita kilometrejä, ollen samanaikaisesti johdoissa vallitsevan paineen alla, niin veden oma liike tuhoutuu. Samalla veden kiderakenne hajoaa. Jo pelkästään tästä syystä tavallisella vesijohtovedellä ei ole lainkaan biofysikaalista laatua.


Yllä oleva informaatio on monelle puhdasta pseudotiedettä ja huuhaata, koska esimerkiksi Emoton eksperimenttejä ei ole tieteellisesti toistettu ja ne on leimattu tiedepiireissä huijaukseksi. Ajatus veden “muistista” aiheuttaakin usein lähinnä hilpeyttä tiedepiireissä. Toisaalta edessäsi oleva LCD (liquid cristal display) -näyttö toimii juuri nestemäisten kiderakenteiden välittämän informaation kautta kuten tietokoneesi piikiteinen kovalevykin. Voisiko vedellä olla samanlaisia ominaisuuksia, joita emme vielä täysin ymmärrä?


“Empty your mind, be formless. Shapeless, like water. If you put water into a cup, it … becomes the cup. You put water into a bottle and it becomes the bottle. You put it in a teapot it becomes the teapot. Now, water can flow or it can crash. Be water my friend.” – Bruce Lee

Kerran vielä ja pohjia myöten

Kirjoitan taas pelosta. Joku voisi luulla, että pelkään erityisen paljon, koska kirjoitan siitä alvariinsa. Muiden pään sisään en pääse, joten arvoitukseksi jäänee olenko toivoton pelkuri , mutta kirjoitan aiheesta siksi, että aihe kiehtoo minua järjettömän paljon. Miten paljon voimavaroja ja onnellisuutta vapautuukaan, kun pelko ei ole lamaannuttamassa toimintaa? Nythän en siis puhu primitiivisestä fight or flight-reaktiosta, vaan tästä homo sapiensin uniikista hienoudesta, tavasta pelätä asioita jotka eivät missään määrin ole hengenvaarallisia. Ihmiset pelkäävät ja kärsivät niin paljon. Hylkäämistä. Sitoutumista. Epäonnistumista. Onnistumista. Tavoitteiden asettamista. Ilman niitä elämistä. Omaa varjoaan. Tämä on surullista. Jos voisin määritellä oman elämäntarkoitukseni yhdellä lauseella, se on itseni ja muiden vapauttaminen pelosta ja kärsimyksestä.


Tässä postauksessa jo sivusin sitä, miten pelot nähdään jonain luonnollisena, erottamattomana osana ihmiselämää. Musta tuntuu yhä vahvemmin, että tämä ajatusmalli kusee ja pahasti. Joku sanoisi, että Illuminati haluaa pitää meidät pelossa, mun mielenterveydelle salaliittoteoriat on vähän liian rankkaa shittiä..ihmiset vain tuntuvat olevan niin syvällä siinä pelkojen pelissä, omassa mielikuvitusmaailmassaan,mistä eivät näe ulospääsyä, kuin todellisuudelta tuntuvalta painajaisessa, mitä ei voi lopettaa, mitä ei voi ymmärtää, ja minkä todellisuudesta muutkin täytyy saada vakuuttumaan. Painajaistahan pelossa eläminen on, miksi muuksi voisi määritellä mielikuvituksellisten asioiden pakonomaisen pelkäämisen.. on korkeintaan tapana sanoa, että pelkoja kohti täytyy kulkea, tehdä sitä, mitä pelottaa.. ja tämä onkin parempi metodi kuin pelkojen välttely sinällään. Pelottavien asioiden tekemistä voi harjoitella kuin lihasta--pistät itsesi esiintymään yleisön edessä, kiipeämään vaikeata reittiä, pyytämään tyttöä treffeille, ja se rohkeuslihas kasvaa ja kasvaa koko ajan..


Mutta mun mielestä se pelkojen aiheuttaja ei ole se ongelma, vaan PELKO ITSESSÄÄN. Ei hylkäämisessä sinänsä ole mitään vikaa. Ei epäonnistumisessa sinänsä ole mitään vikaa. Mutta sun suhtautumisessa niihin on. Sun pelko on se vika. Rohkeuslihaksen kasvattaminen auttaa, mutta ei saa painoa eli pelkoa häviämään. Se paino on illuusio-viallisesta todellisuuskäsityksestä johtuva illuusio. Pelkoja kohti kulkeminen on toki parempi kuin niiden suoranainen välttely, mutta taktiikkana yhtä tehokas kuin hirveän ripulipaskan pyyhkiminen yhdellä nessulla. Vähän tuli siistimpää jälkeä, mutta vieläkin on roiskeita siellä täällä ja ahdistaa jo kun ennen pitkää tulee tuutista uus lastillinen ja nessutkin pääsivät loppumaan jo :D Tuntuu yhä pintapuolisemmalta ja turhemmalta, tekohengitykseltä, kehitellä pelkojen kohtaamisen pakkostrategioita, kun vika on paljon syvemmällä. Pelokjen ´kohtaamisessa on sellainen itsekidutuksen ja synkkyyden soundi, mikä ei ole musta ihmiselle ominaista. Kun ihminen pelkää (nyt ei puhuta viimeisestä samuraista joka on kohtaamassa kuolemansa vaan ihmisrukasta joka pelkää oman hauraan kuorensa ja minäkäsityksensä puolesta), on jossain jo menty metsään ja pahasti. Sun todellisuuskäsityksessä on vika. Sun aivoissa on bugi. Mikä sun todellisuuskäsityksessä falskaa, mistä ne bugit syntyvät? On tervehdyttävää tutkailla juurta jaksaen mielen synnyttämiä aiheita pelolle. Lopulta päästään oman todellisuuskäsityksen juurille, omiin uskomuksiin siitä, minkälaiset kokemukset synnyttävät negatiivisia tuntemuksia, kärsimystä. Buddha on sanonut, että kaikki kärsimys syntyy epäonnistumisesta ymmärtää todellista luonnettamme. Pelko on merkki siitä, että sun käsitys todellisuudesta falskaa. Jos esimerkiksi pelkään epäonnistumista jollain reitillä, voin päästä pelon juurille pilkkomalla sen osiin. Mieli voi kehittää aiheesta erilaisia väitteitä, esimerkiksi:


-jos epäonnistun, ajattelen olevani huono kiipeilijä. Ensinnäkin pelkään asiaa, joa ei ole tapahtunutkan vielä, mikä on jo sinällään järjetöntä.Toiseksi väite ei ole totuudenmukainen, koska EIHÄN MUN VÄLTTÄMÄTTÄ TARVITSE AJATELLA OLEVANI HUONO. Joku muu voisi ajatella jotain aivan muuta samassa tilanteessa. Miksen siis minä?


-jos epäonnistun, joku muu voi ajatella minusta negatiivisia ajatuksia. Tämä voi periaattessa olla tottakin..paitsi jos aletaan kyseenalaistamaan omaa todellisuuskäsitystä vielä perinpohjaisemmin...


...Onko "muita ihmisiä" olemassa? Vai onko koko maailma vain yhtä tietoisuutta, unta, jonka uneksija olet sinä, joka tiedät uneksivasi? Tällainen väite voi tuntua huuhaalta, mutta Buddha tuli tähän lopputulokseen 2500 vuotta sitten, eikä sitä ole voitu todistaa vääräksikään ;) Ennen kaikkea ykseyden omaksuminen todellisuuskäsitykseksi tai edes sillä leikittely tuo hulluja oivalluksia. Koko elämä tuntuu hauskalta leikiltä. Kaikenlaiset omien uskomusteni aikaansaamat pelot katoavat. Ihmissuhteisiin liittyvä pelko tuntuu järjettömältä, koska jos sinä olet osa minun tietoisuuttani, mitä pelättävää minulla on? Epäonnistumisiin liittyvä pelko tuntuu järjettömältä, koska jos koko todellisuus on omaa luomustani, voin erottaa esimerkiksi etiketit pelko ja epäonnistuminen toisistaan milloin haluan. Kaikki pelko alkaa tuntua tuntuu järjenvastaiselta. Pelotta eläminen ei johda vastuuttomuuteen vaan itse asiassa..järjellisyyteen. On täysin järjenvastaista pelätä vieraille ihmisille puhumista, mokaamista, hylkäämistä ja vielä järjenvastaisempaa pelätä ILLUUSIOTA näistä, kuviteltua, EHKÄ tulevaisuudessa tapahtuvaa vastaavaa asiaa. Pelotta elämällä homo sapiens, "viisas ihminen", itse asiassa lunastaa nimensä ja on kykenevä alykkääseen toimntaan. Ole viisas, ystäväni.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

APUVAAPUVA

Mihin mä olen menossa? Mulla on suuria suunnitelmia kiipeilyn kanssa, mutta olen kiivennyt viimosen kolmen kuukauden aikana mulle epäluontaista tyyliä, joten greidien paukkumisella ei voi kehua. Vaikka olinkin tavallaan varautunut tähän, nyt alkaa pelko hiipiä perseeseen. Entä jos mä en kehitykään? Entä jos mun suuret suunnitelmat olivat vain fuulaa? Mun kiipeilyinto ei ole yhtä kova kuin viime kesänä, toisaalta en tiedä mistä motivaation lasku johtuu-siitä, että olen pistänyt itseni tekemään juttuja, missä en nyt suoranaisesti loista, vai kertooko motivaation lasku jostain muusta? Olenko mä menossa väärään suuntaan? Toisaalta tiedän vamasti, että kiipeilystä ei ole mulle ammatiksi, mun täytyy päästä purkamaan luovuttani muuallekin. Mihin sitten? Kirjoittaminen tuntuu hyvältä, oikealta. Miten ja mistä mä saan rahaa? Kirjoittamalla?
Mä todella haluan uskoa siihen, että ihmisen ei tarvitse alistua käyttämään elämäänsä johonkin järjettömältä tai epämielekkäältä tuntuvaan työhön tai opintoihin vain taloudellisen pakon edessä. Mutta nyt mun on pakko kohdata se asia, mitä olen jo vältellyt tovin:ilmalla mä en elä, taloudellisesti olen jo aika kusessa, mun täytyy keksiä joku ratkaisu tälle asialle. Totuus vituttaa, mutta sekin on parempi kuin eläminen tiedostamattomasti, tilassa, missä oma itsearvostus laskee koko ajan,koska tunnistaa tilanteen kestämättömäksi, mutta ei silti ole valmis tekemään sille mitään. Kuuntelin muuten tämän audioclipin aiheeseen liittyen..Mun pitäis tehdä duunia tai oikeasti vääntää yliopisto-opintoja kasaan saadakseni rahaa. Yliopisto-opinnoista läheisimmältä tuntuu tällä hetkellä filosofia. Toisaalta en tiedä, vetääkö se mua puoleensa pidemmän päälle. Vaikka jotkin filosofi(a)t mua suuresti kiinnostavatkin, yleisesti ottaen jonkinlainen henkinen kasvu tai spirituaalisuus on se suurempi ajatussuunta, mikä mua kiehtoo koko ajan enemmän ja enemmän. Ja sitä kun ei opeteta yliopistoissa.


Vaihtoehtojahan on. Ula on suunnitellut ostavansa toisen jurtan ja perustavansa kiipeilijöille refun, missä olisi myös joogatunteja ja kasvisruokaa tarjolla. Javier haluaa perustaa Cornuun ekologisen farmin vihanneksineen ja viisinekymmeninen vuohineen. Mua alkoi kiehtomaan ajatus kokonaisvaltaisesta hyvän fiiliksen kesuksesta: refugio,missä joogatunteja, meditaatiota, kiipeilyä ja elämää koskettavia henkisen kasvun workshoppeja, raakaravintoa ja lämmintä kasvisruokaa Javin luomuaineksista, smoothieita, vihreätä teetä..ja kaikki ihanien ihmisten kanssa tehtynä. Mutta miten yhdistää tuohon kaikkeen kirjoittaminen, jonka olen jo löytänyt uudestaan, ja jota en halua jättää? Leenan kiipeily-ja kirjallisuuspiiri?


Välillä pyörii ristiriitaisia ajatuksia päässä. Onko mun elämä vaan yks iso valhe? Oonko mä erityisen rohkea vai erityisen tyhmä? Nämä ajatukset varmaan osittain johtavat siihen, että mun mielialat vaihtelevat ylös alas. Yhtenä päivänä olen ihan helvetin innoissani että opin boulderoimaan, että teksti kulkee, että ajatus liikkuu, luen, opin, uusia, innostavia asioita. Toisena en löydä mitään struktuuria mun elämälle, menetän toivoni kiipeilyn suhteen, tunnen jonkinlaista kauhua siitä että en tiedä onko mun valitsemani suunta lähellekään oikeaa ja jäädyn, enkä pysty oikein mihinkään tuottavaan. KÄÄK!!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Pelko ja onni

Kokeilin tossa talvella pariin otteeseen jos musta olisi pajauttajaksi kun nuoruudessani totesin olevani liian kontrollifriikki moiseen relaksoitumiseen ja sain aina törkeet vainot ja kerran ihan täyslaidallisen psykoosin. Pariin otteeseen pääsinkin aika hyvoiin ja kelasin et ei vittu mullahan on kiitettävän chilli meininki nykyään! Poltin sitte koko jointin seuraavalla kerralla ku olin niin pro. Öhh...rupes ahdistamaan vanhaan malliin ihan hulluna..no ei ketään kiinnosta (ehkä) mun blossivainot mutta sain älyttömän vahvan elämyksen visiosta, mitä oon aiemminkin pyöritellyt: elämä ilman pelkoa. Elämä, missä vallitsisi niin suuri rakkaus ja rauha, että kaikki tekeminen ja oleminen olisi pelkoa vailla. Että pelon ja spennauksen sijasta vallitsisi ilo ja innostus. Ja miten tää homma muodostui mun päässä, se oli mystistä. Tää fiilis pelottomuudesta oli sellanen tajunnanräjäyttävä kokemus, mutta jostain pään sopukoilta tunki sellasia ääniä, jotka sanoi "ei se ole mahdollista, koska sitä ja tätä ja tota" ja mun sydän taisteli vastaan siinä loputtomien järjen järjettömien argumenttien virrassa. Koin sisälläni jo fyysiseltä tuntuvan taistelun, tämän vapaudentunnullaan pakahduttavan maailman ja sitä pommittavan järjen-vai järjettömyyden- äänen välillä.


Ilman päihteitäkin pääsee hyviin tiloihin. Kolme sanaa:


Meditaatio.

Meditaatio.

Meditaatio.
 
Kun ajatus hiljenee, tajunta on yhtä virtaa linnunlaulun, syvyyden ja korkeuden, avaruuden ja kadun hälinän kanssa. Sukellus syvimpään minään,joka ei tunne murhetta tai pelkoa, autuaaseen ilon ja rauhan tilaan, jonka voisi kuvitella olevan ihmiselle jopa..luontaista. Stressi ja spennaus tuntuu meditatiivisessa tilassa aivan järjettömältä, käsillämme olevan suuren, hillittömän järjettömän kauneuden tahalliselta raiskaamiselta. Katsokaa tämä (transsendentaalista) meditaatiota ja sen vaikutusta aivoihin käsittelevä videopätkä, varsinkin David Lynchin osuus oli loistava. "It's a beautiful thing!" <3


Äidille terveisiä että en aio jatkaa päihdekokeilujani-moiset synnin teot vievät voimat-mutta ajatus jäi kytemään. Pelot tuovat niin paljon kärsimystä. Sain tänään karseat raivarit tilanteessa, missä mua syytettiin jostain, mitä en ollut tehnyt. Tuon tunnereaktion ja 95 % kaikista tunnepurkauksista voi jäljittää pelkoon, oman egon puolustamiseen toista vastaan. Kun tämän ymmärtää, käy varsin kyseenalaiseksi myös tapa purkaa oman loukatun egon puolustusreaktio toiseen. Luin loistavan Ayn Randin kirjan The Fountainhead, joka lähestyy pelkoa, vapautta, itsekkyytä ja altruisimia, onnellisuutta ja onnettomuutta Randin kehittämän filosofian, objektivismin kautta. Randin objektivismi käsittää altruismin ihmiselle mahdottomaksi, tuhoontuomituksi ajatukseksi, joka johtaa muiden kautta elämiseen ja egon ja minän häviämiseen. Rand käsittää itsekkyyden arvoksi, omien arvojen, ihanteiden, ajatusten ja työn mukaan elämiseksi. Kirjan päähenkilö Howard Roark on mies, joka elää ilman pelkoa, joma on valmis kuolemaan ystäviensä puolesta, mutta ei elämään kenenkään takia. Roark on itsekäs mies, joka elää täydellisessä vapaudessa ja antaa muille täydellisen vapauden ja on siksi uhka, vihollinen ja tuhoamisyritysten alla.


What they want is ostentation: to show, to entertain, to impress others. They are second-handers--It's so hard to stand on one's own record. You can fake virtue on an audience. You can't fake it in your own eyes. Your ego is your strictest judge. They run from it. They spend their lives running.--They have no concerns for facts, ideas, work. They are concerned only with people. They don't ask "Is this true". They ask "Do others think this is true?" Not to judge, but to repeat.Not to do, but to give the impression of doing.Not creation, but show. Not ability, but friendship. Not merit, but pull. What would happen to the world without those who do, think, work, produce? Those are the egotists. You don't think through anothers brain and you don't work through anothers hands. When you suspend your faculty of independent judgment, you suspend consciousness. To stop consciousness is to stop life. Second-handers have no sense of reality.Their reality is not within them but somewhere in that space which divides one human body from an another. Not an entity, but a relation-anchored to nothing--The independent man kills them-becuas ethey don't exist within him and thta's the only form of existence they know.--They've been taught to seek themselves in others. Yet no man can achieve the kind of absolute humility that would need no self-esteem in any form--So after centuries of being pounded that with the doctrine that altruism is the ultimate ideal, men have accepted it in the only way it could be accepted. By seking self-esteem through others. By living second-hand.--Look at everyone around us. You've wondered why they suffer, why they seek happiness and never find it. If any man stopped and asked himself whether he's ever held a truly personal desire, he'd find the answer. He'd see that all his wishes, his efforts, his dreams,his ambitions are motivated by other men.
Tien syvään onneen väitetään kulkevan egon hävittämisen ja toisaalta sen vahvistamisen kautta. Tiedä häntä. Ainoa mitä tiedän, on että joka ikinen pelko mun elämässä on ollut turha. Kaikki asiat ovat järjestyneet ja mulla on ihana elämä. Miksi pelätä epäonnistumista? Jos jotain haluaa, sen ennen pitkää saa. Miksi pelätä hylkäämistä? Vuosien varrella olen kiinnittänyt itseni ja oman arvostukseni erinäisten ihmisten hyväksyntään. Viikon tai vuoden päästä olen kasvanut yli tilanteesta ja huomannut huvittavaksi moisen stressaamisen ja kyseisen henkilön mielipiteen minusta yhdentekeväksi. Juuri silloin satuin vain jostain syystä näkemään juuri sen henkilön itsearvostukseni kannalta tärkeäksi, myöhemmin en. Toisia arvostetaan yleensä vieläpä heidän luonteenpiirteittensä takia. Jotka nekin ovat pysyvien konstruktioiden sijasta pikemminkin kuin rooleja, joista voi valita mieleisensä. Minä muuttuu koko ajan, minä muutun koko ajan. Sanoisin pysyvimmäksi piirteekseni introverttiuden. Eikä tätäkään usko kukaan. Paitsi äiti. Muut hanakimmat "luonteenpiirteeni" ovat lähinnä vuosien varrella opittuja mindfuckeja, selviytymiskeinoja. Toisten hyväksyntään liittyvät pelot ovat kuin yrittää valjastaa ämpärillä Atlanttia, potentiaalia on villiin ja voimakkaaseen, tyyneen ja rauhalliseen, kylmään ja kuumaan. Ämpärillinen Atlanttia kertoo susta vain sen päivän tilan ja muilla on tapana katsoa vain sitä ämpärillistä. Myönnä siis että sulla on sen valtameren voimat ja lakkaa kiinnittämästä itsesi ja oma arvostuksesi johonkin niin säälittävän kontrolliyrityksen kuin pakottaa koko se saatann iso lätäkkö sellaseen pikkuseen kuupalliseen.


Joskus kuulee pelkojen olevan ihmisille luontaista. Mitä paskaa. Kyllä, jos törmäät karhuun, on luonnollista pelätä. 99,999 % kokemistamme peloista eivät kuitenkaan ole puhtaan selviytymisvietin motivoimia. PELON sijasta ONNI on ihmiselle luontaista. Pelkääkö lapsi ettei se onnistu nousemaan kontalta kävelemään? Ne pelot,mitä suurin osa aikuisväestöstä kokee, ovat sairasta, kaukana luonnollisesta, kultturimme myrkkyä, joka niellään yleisenä totuutena. Kiinnitä arvostuksesi muihin ihmisiin ja ulkoisiin konstruktioihin, niin saat pelätä koko loppuelämäsi-jos tuota matelua voi edes elämäksi kutsua. Mä olen onnellisimmillani yksin, tehdessän omaa juttuani. Kun mä kirjotan. Kävelen. Pohdiskelen. Meditoin. Kuuntelen musaa. Kiipeän. Juoksen. Laulan. Nautin kyllä ajoittain suunnattomasti muiden ihmisten seurasta, mutta he eivät ole mun elämäni tarkoitus. En mä ole lähtökohtaisesti mikään hyväntekijä, vaan itsekäs ihminen. Mutta just se itsekkyys tuo sisäistä tilaa luomiselle. Mun tavoite numero yksi on kohottaa omaa onnellisuustasoani ja kaikki muu tulee siinä sivussa. Mun tarkoitus on mussa itsessäni, sitä kautta saatan antaa muillekin jotain arvokasta.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Spread the joy!

Hyvien ja iloisten asioiden levittäminen ja jakaminen on ihan saatanan kova juttu. Mulla oli jotain pientä säätöä söpön mallorcalaisen Benjaminin kanssa. Vein sen sitten Ulan jurttaan ja se meni ihastumaan Ulaan. Seurasin huvittuneena sitä liehakointia ja siinä kävi sitten niin, että ei niistä pariskuntaa tullut, mutta meistä kaikista hyviä ystäviä. Perhe kasvoi aina iloisella Benjaminilla ja Ula sai uskollisen lapsenvahdin ja työmiehen jurttaan. Oli myös yhden nimeltä mainitsemattoman miehen kanssa erotiikkaa ilmassa. Tyttöystävä oli menneisyyttä ja hyökkäsin tietty tilaisuuden tullessa alfauroon kimppuun kuin sika limppuun. Pikaisen testikierroksen jäljiltä koin olevani oikeutettu hehkuttaa sen persoonaa ja petitaitoja niin, että sain sen potkittua treffeille erittäin lupaavan naisen kanssa. Ula taas on varmaan tälläkin hetkellä liehittelemässä Javia, joka on ihan oikeasti the man, jotain ihan hullua. Javi tuli Ulan jurttaan asumaan (family is extending again..) pakuissaan asuvia kiipeilijöitä ahdistelevia kyttiä karkuun. Ula informoi mua tunnollisesti tästä käänteestä ja ilmoitti että "he is reserved to you while youre in Santa Linya, dont worry"..olin että mitä vittua, käy hei kimppuun ku sika limppuun mitä tässä muiden ilakoimista ruvetaan rajoittamaan <3


Kaikki sellanen jöröjörö mikä on kivaa on vain mun ja kaikkien muiden ilo ja menestys on multa pois-asenne vituttaa. Tuli taannoin uusin Kiipeily-lehti ulos, missä oli musta artikkeli. Tiesin kyllä jo etukäteen, että tavoitteeksi ilmoittamani 8b:n kiipeäminen tänä vuonna ja 8c kolmen vuoden sisällä voi aiheuttaa joillekin elämäänsä kyllästyneille jyväskyläläisille sisäkiipeilijöille äkillisen munan lerpahduksen, naisvihan, ikävän äitiä kohtaan ja epämääräistä ahdistusta , mutta tulipa taas ajankohtaiseksi tuo hupaisa tapa dissata unelmiansa tavoittelevia ihmisiä. Mä haluan, että Suomessa on niin kova (nais)kiipeilijäskene, että mä voin projektoida sitä 8b:tä jonkun (kuuman) suomalaismimmin kanssa. Kun syntyy sellainen kulttuuri, missä vallitsee fiilis siitä, että mikään ei ole mahdotonta, se on kaikkien etu. Kata, Anna, Matilda, Roosa, Marjut ja sata muuta suomalaista mimmiä voi kiivetä ihan mitä ne vain haluaa jos niitä huvittaa tarpeeksi. Ihana Henrika lähetti just 7b:n (edellinen RP 6c+!) kahden vuoden kiipeilyn jälkeen,mikä on jotain ihan helvetin siistiä. Ihana mimmi, hieno ja iloinen (kiipeily)tyyli. Mulla ei ole mitään muita erityisiä kiipeilyllisiä lahjoja kuin perääantamattomuus ja valmius jättää muita asioita elämästäni pois tavoitteideni saavuttamisen edestä. Jaetaan iloa, unelmia, fiilistellään yhdessä!! Bring the heaven on earth with me my friends!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

FEELS LIKE HOME

Mulla on uus koti! Citroen Berlingo! Se on keltainen! Se liikkuu! Se on mun koti! Joka liikkuu! I LOVE IT LOVE IT LOVE IT! Mä en hiffannut sitä, että parasta kiesissä ei ole se, että on vapaa liikkumaan mihin ja milloin haluaa, vaan se että mun koti on aina mun mukana! Miten helppoa! Miten minimalistista!

Ei sähkölaskuja, ei valittavia kämppiksiä, ei imuroinnin tarvetta, ei vuokrasopimusta-vain moottori, peti ja Rasmus!!








Meinaan vähän pimppaa tätä Bogdanin avustuksella, tänne tulee eritasosänky, sinne alle saa kaikki roinat sitte jemmaan plus pieni keittoliesi ja ehkä skidi pesuallas.
PARHAUTTA kun on oma mesta, omat rutiinit, oma rauha..Ja mainitsinko jo, että mun koti on aina siellä minne sen haluan siirtää!

INTOHIMO JA ILO

Puhuttiin Ulan kanssa dudesta, joka perusti oman yhden miehen ekokommuuninsa metsään ja duunaili Leonardo da Vincin hengessä erilaisia koneita muun muassa öljyn puristamiseen. Kysymys heräsi, voiko tällaista elämäntyyliä kannattaa, kun jokaiselle ei kuitenkaan ole tilaa tällaiseen elämiseen. Oman tiensä kulkijat antavat kuitenkin inspiraatiota ja intoa muille. Vietin juuri sairaalassa muutaman tunnin ihanan komean Javin kanssa odotellen kaltsilla törttöillyttä Benjaminia röntgenistä.

Javi
Javi haluaa vallata hylätyn maan ja perustaa sinne ekologisen vihannestarhan ja ostaa 50 vuohta..no joo siis mies näyttää kauniilta pedolta ja sen nauraessa mulla on aika kiisselit tontilla...mutta pointtina siis että ihmiset, joilla on visio, ovat niin ihania. Ne antavat uskoa siihen, että yhteiskunnan virallisten ja valmiiksiannettujen kaavojen ulkopuolelta etsivät muutkin omaa tilaa, siellä on sellaisia madonreikiä, mihin voi hypätä ja tulla ihan jostain muualta ulos. Luin myös tämän Steve Pavlinan artikkelin aiheeseen liittyen. Oma historiani on vankilakeikkoja lukuunottamatta (paitsi kasiluokalla jouduin poseen, kun kusetin lipuntarkastajia sporassa ja jäin kiinni virkavallalle valehtelemisesta tjmsp ja sitten isi soitti ja puhui mut ulos sieltä) aika samanlainen kuin Pavlinalla, koulustakin olen hoitanut itseni loppupeleissä hyvin arvosanoin ulos, mutta yhteiskunnan säädyllisen kansalaisen identiteetti ei istu muhun täysin kitkattomasti. Mulla nyt vaan on liikaa kapasiteettia istuakseni tunneilla turhaan, tehdäkseni tappavan tylsää työtä jonkun muun pussiin minimipalkalla, hankkiakseni yliopistotutkinnon vain siksi, että sitten mulla olisi paperi, jota ne läskin perseensä päällä mätänevät elämäänsä kyllästyneet työnantajat voivat sitten arvostaa. Ja siis, tää "totuus", että kaikki työhän on loppupeleissä tylsää, toi on samaa sarjaa kuin että kaikki parisuhteet ovat loppupeleissä tylsiä..kuka sanoo niin? Hallitus? Äiti? Jumala? Miksi työ ei voi olla sairaan hauskaa? Eikö nimenomaan ole JÄRJETÖNTÄ että valtaosa ihmisistä on valmis alistamaan kolmasosan elämästään johonkin tylsään ja mielettömään??


Tähän voi tietysti argumentoida, että yhteiskunta tarvitsee myös "tylsien" duunien tekijöitä, kaupan kassoja, siivoajia..suuren osan näistä töistä voisi kuitenkin automatisoida tai järjestää ne uusiksi. Tulee hiukka erilainen fiilis luomukaupan kuumasta myyjäkissasta verattuna ÄäsMarketin ylilihavaan kassantätiin. Jos kassatyö tai siivoaminen vaikuttaa tylsältä duunilta, perusta kauppa, missä myyt INTOHIMOASI---silloin koko homma on suurempi kokonaisuus, tuotteiden bongaaminen ja hyllyjen pyyhkiminen on vain osa isoa visiota.


En pysty enää sietämään päiviä, milloin en ole kulkenut intohimoani kohti. Kaikenlaiseen säätämiseen ja sähläämiseen voi tuhlata uskomattoman määrän aikaaa. Ja siis ajan tuhlaaminen, se on sitä tyhmintä tuhlaamista. Mieti nyt, jos sä oot nyt kakskyt vuotta sulla on keskimääräisesti 21827 päivää elinaikaa jäljellä, sä kuljet kuolemaasi kohti, miten aiot käyttää sen ajan? Kello tikittää. Eikö ole hirvittävä ajatus TUHLATA näitä loppuansa kohti kuluvia hetkiä?? Meillä on jokaisella suurin piirtein sama leikkikenttä, jos sä luet tätä tietokoneelta, ymmärrät näiden yhteen laitettujen kirjaimien symbolimerkityksen ja sulla on kaikki raajat jäljellä, sulla on about samat mahdollisuudet kuin mulla tai naapurin Pertillä viettää ne jäljellä olevat päivät niin hyvin kuin kuvitella saattaa. Itse en voi määritellä hyvää elämää muuten kuin missioni ja ilon kautta. Asiat mitä mä teen, niiden on tuotettava iloa, tai niiden on vietävä mua lähemmäksi mun suurta tarkoitusta. Mikä mun suuri tarkoitus on? Se on, tänään:

Haluan elää tietoisesti, rauhassa, rakkaudessa, ilossa ja totuudessa ja tehdä tietoisia tekoja tuodakseni maailmaa ja sen asukkaita näiden asioiden piiriin.

Ja koska mä ilmaisen itseäni parhaiten kirjoittamalla, aion toteuttaa suunnitelmani ensisijaisesti kirjallisesti.

Lähemmäs mun suurta tarkoitusta mua vievät:

Oikea sielunruoka- tsiigaan joka päivä läpi kasan blogeja, mitkä nostattavat fiiliksiä tai ajatuksia, inspiroivat, ilahduttavat, antavat hyödyllistä tietoa.

Oikeat ihmiset-valittajien ja tyhjänjauhajien seuran voi unohtaa. Maailmojaluotaava, syvällinen keskustelu, missiotaan seuraavan ihmisen liekeissä loistaminen, elämästään loputtomasti innostuneiden ja ilahtuneiden elämänlapsien nosteessa nouseminen, nämä kaikki vievät sua lähemmäs sitä suurta tavoitetta. Jos seura ei ole syvällistä, informoivaa tai inspiroitunutta, sen on ainakin oltava törkeän hauskaa. Tai hyvännäköistä.


Oikea ruoka ja juoma-jokaisen on löydettävä oma tiensä, mä uskon mahdollisimman puhtaaseen, käsittelemättömään, hyvistä raaka-aineista ja suurella rakkaudella tehtyyn, mieluiten hyvässä seurassa, hitaasti ja nautiskellen syötyyn ruokaan. Jos joskus harvoin laittaa suuhunsa jotain E-paskaa ja hydrogonoituja rasvoja ja natriumglutamaattia niin alkaa jo yrjöttämään. Hyvä vesi. Elämän eliksiiri. Me käydään hakemassa voda San Salvadorin lähteeltä. Se maistuu puhtaalta. Hyvältä. Sellaiselta, miltä veden kuuluu maistua. Hanavesi on jotain muuta..ihmisessä on kyllä jotain alkukantaisuuden ja vaistojen rippeitä jäljellä, kun huono vesi ei vain maistu. Yritin Lleidassa juoda hanavettä, koska unohdin kroonisesti ostaa pullovettä. Mutta se ei vain mennyt alas..huomaamattani ja tiedostamattani join vähemmän ja vähemmän. Olisin varmaan kuivunut pikkuhiljaa kokoon, jos en olisi alkanut rampata lähdevesillä.


Jos toiminta ei vie lähemmäksi missiota, sitten sen on yksinkertaisesti oltava hauskaa. Mä käytän aika hullun määrän aikaa kiipeilyyn ja jossain vaiheessa pyörittelemäni ajatukset ammattilaiseksi yrittämiseksi olen toistaiseksi haudannut. Rakastan kiipeilyä, mutta mulla tarvitsee olla elämässä suurempi missio. Mun motiivi kiipeilylle on siis puhdas ilo. Joo kyllähän se joskus sattuu ja pelottaa mutta mulla ei ole minkäännäköistä kiinnostusta tehdä siitä pakkoa, ikävää tai velvollisuutta. Tässäkin edistys tulee kroppaa ja inspiraatiota kuunnellen, on aikansa tiukalle vääntämiselle, aikansa leppoisalle nautiskelulle ja kaikelle siltä väliltä. Vaikka kiipeily ei suoranaisesti viekään mua mun missiota kohti, elämäntyylinä se tarjoaa hillittömän taustan elämän kehittämiseen kokonaisuudessaan. Kaupunkijuppihipit fiilistelee maadoituslakanoita ja ionisaattoreita. Mä oon kosketuksissa kallioon noin kolmasosan ajastani ja vuoristoilmassa 24/7. Eat that bitch!