tiistai 28. joulukuuta 2010

Uusi alku

Late tuli noin viikko sitten tänne mun seuraksi. Espanja kohteli poikaparkaa ensin kovin käsin sateisella ilmalla ja noin 100 % ilmankosteudella. Huippulähetyskelit siis!

Hyvä kitka

Mä pääsin harjoittelemaan Eckhart Tollen ajatusta: suffering is resistance to what IS. Eli kun ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne ovat, saavuttaa sisäisen rauhan. Tai kuten JEESUS sen sanoi: Consider the lilies, how they grow: they neither toil nor spin. Luontokin saavuttaa tarkoituksenmukaisen päämääränsä vääjäämättä, ajallaan, hätiköimättä ja viivästelemättä. Olen käsittänyt levon aikana, että tekemällä mitä rakastan, kroppaani kuunnellen ja armollisesti, ennen pitkää saavutan tavoitteeni. Ilman itseaiheutettua henkistä kärsimystä tai ahdistusta. Tulokset saapuvat joskus ennemmin, joskus myöhemmin, mutta jos niiden tielle kasaa liikoja odotuksia ja vaatimuksia, luontainen kehitys menee aivan solmuun.

Ekoina muutamana päivänä mulla oli ihan himmeä olo. Pablon käsittelyn jälkeen kiipeilyn aikainen kipu olkapäästä oli hävinnyt, mutta tilalle tuli levätessä kumma hermosärky molempiin (!) olkapäihin sekä vasempaan polveen :D. Soy un abuelita!! Olen mummo. Lisäksi olen huomannut, että E-pillereiden lopettamisen seurana mulle on tullut PMS-oireita fyysisen heikkouden ja väsymyksen muododssa.  Kiivettiin silti ja itkettiin ja kiivettiin (otteet oli kuin saippuaa) Tuloksina toteamus että en pääse Bon Viatgesta (8a) yhtä muuvia (lisää voimatreeniä kiitos) ja mun 7c+:n projektin kiipeäminen on aika helvetin vaikeeta ilman minkäännäköstä kitkaa. 7b:nkin kiipeäminen on muuten aika vaikeata ilman kitkaa. Kaikkein hauskinta tässä oli se, että mun psyykkaus toimi, eikä mua vituttanut laisinkaan. Kiipeily tuntui ihan hirveältä olosuhteiden ja kropan puolesta ja mun projekti odotti edelleen nousuaan, mutta ei se haitannut. Hyvä meininki! Vapauttavaa!

Yks sumupäivä käytettiin  ajelemalla ja tsekkaamalla yks topossa lupaavalta vaikuttanut kaltsi. No se oli ihan hirvee kuraränni, mutta tuli tehtyä hilpeä Blair Witch Project-henkinen touri.





"Nyt äkkiä vittuun täältä, me kuollaan kohta!"
 



Saippuakiipeily toi toki perspektiiviä miten hankalaa kiipeily voi olla, mutta viimein näyttäytynyt aurinko otettiin ilolla vastaan.

Late liekeissä

Nyt kelpas ottaa kiinteistöesittelykuviakin...

Mi casa es su casa

..ja käydä aamulenkillä ottamassa fotoja:

Terradetsin tekojärvi


Yöt ovat olleet miinuksen puolella ja ekana aurinkoisena aamuna kaltsilta löytyi märkien reittien sijaan..jäisiä reittejä! Tufista roikkuvat jääpuikot alkoivat auringon lämmittäessä suhatelemaan kohti pahaa-aavistamattomia varmistajia.. Ihanteellisten kiipeilykelien ja suotuisan henkisen tilan myötä sain eilen kiivettyä yllättävän pitkäksi venähtäneen 7c+:n projektin La Bonita Sesion de Mete y Saca. Greidimielessä reitti ei ole mitään järjetöntä ja fyysisten edellytyksien puolesta olin valmis kiipeämään tuon jo parisen viikkoa sitten. Jo paljolti käsitellyn henkisen jymähtämisen myötä reitistä tuli suuri obstaakkeli ja oppimestari. Edellisen unnon yrkkäni heittänyt reittiin fyysisesti vahvanoloisena, mutta mieli jumissa, itseaiheutetun suorituspaineen alla, kärsien huonosta energiasta kiipeilykaverin kanssa. Nyt, heikkona peikkona, mieli tyhjänä, aistit tarkkana, Late messissä (KIITOS!!), muuvi kerrallaan, kaikki soljui, kruksi kuin kävellen, lopun herkkä, hieman märkä släbi tarkasti, manttelimuuvi ja toppaus rauhassa! Mieletön ero. Mikä tietoisuuden ja hetkessä elämisen voima!

Ei tähän voi sanoa muuta kuin:


"Hyvä meininki!!"


Lopuksi muutama kaltsikuva:





One finger down


Terradetsin multipitch-seinä








lauantai 18. joulukuuta 2010

Tauko!

Viikon tauko kiipeilystä, huuu!! Madridissa oli noh aika villiä, kuvamateriaalia ei onneksi kertynyt! Siisti paikka mutta jotenkin pömpöösimpi kuin Barcelona ja BCN säilyykin lempikaupunkinani tähänkin mennessä. Sain ekan darran noin vuoteen hankittua ja nyhjötin sängynpohjalla puoltoista päivää ahdistuksessani ja tein kaikkea ihan vitun hyödytöntä, kuten luin Iltalehden viihde-sivustoa, Johanna Tukiaisen kolumnia Seiskasta ja eroottisia novelleita. Tällanen himmee sukellus apinointiin ja regressioon taisi olla aika tervetullut, koska nyt tuntuu että motivaatio on palannut kahta kauheampana :)  Ja jotain hyödyllistäkin on tullut luettua, kun mun aviomies numero 1 eli kivet ja numero 2 eli Rasmus ovat kaukana poissa, on aikaa fiilistellä näitäkin juttuja: http://www.jaakkohalmetoja.com/fi/?p=620


Rasmus

Klippi artikkelista, miten mies voikin laittaa (!) sanoiksi noin hyvin naisen tuntemuksia (toki Jaakko lienee kahlannut alan kirjallisuutta laajalti):

Kokonaisvaltaisessa orgasmissa kehosi on kuin energiasta muodostuva pylväs, joka pysyy täydellisessä tasapainossa kumppanisi kanssa. Tämä on täydellinen orgasmi kehossa ja sielussa. Runollisesti ilmaistuna: taisteleva egosi kutistuu oikeaan kokoonsa, pieneksi hiekanjyväseksi, ja alkaa vastahakoisesti hymistä sopusoinnussa hienovaraisen maailmankaikkeuden valtameressä, joka rytmisesti pyyhkäisee sen yli. Tällöin elät hetkessä ja olet läsnä.
Harmillisen monilla nuorilla miehillä ja naisilla yhdenillanjutut on tunnottomia kännipanoja (hei ne voi olla myös ihania, selkeitä ja kirkkaita) ja ylipäätään seksuaalisuutta sammuttaa kaikenkarvaisten kulttuuristen normien lisäksi huono elämänlaatu. Henkinen stressi, elämän köyhtyminen murehtimiseksi, duunin paiskimiseksi ja perjantain känni(pano)n odottamiseksi, liikkumattomuus, paska ruoka ja dokailu vanhentaa ja heikentää kakskymppisetkin puoli-impotenteiksi. Ja tottakai, guilty as charged myself, mutta heitän silti sen kiven.

Näin puhui Skrodehustra!!


Ja huomenna Laardi tulee Suomesta kiipeämään mun kanssa! Mahtava meininki!!!

tiistai 14. joulukuuta 2010

Länsirintamalla jotain uutta

Joskus jumiutuneen mielen voi vapauttaa yllättävä kohtaaminen tai tilanne. Eilen kaltsilla törmäsin Pabloon, vanhaan tuttuun ja fysioterapeuttiguruun Rodellarista. Pabliño hymyilee lähes aina ja kommentoi kaikkeen "INCREIIIIBLE!!" Itse sain varsin miellyttävän kiipeilyfiiliksen päälle ja lähes lähetin yhden 7c/+:n, mutta pirulainen jalka lipsahti just kun olin vetämässä kruksimuuvia (tuntu muuten HYVÄLTÄ) ja pala sormea jäi krimppiin. Päivän kiipeilyt oli siinä, veri lensi ja keskityin invalidin aloppupäivän kuvaamiseen ja Pablon seurueen meiningin ihmettelyyn. Pojat otti lentoja kerta toisensa jälkeen samasta kohdasta ja sekin oli "INCREIIBLE!". Niin, kiipeily on ihmeellistä, kaikkine parempine ja huonompine päivineen.


                                                                     


Pablo
 
 


Buukkasin näppäränä tyttönä Pablolta fyssesession mun lokakuisen "kiivetään 8a:ta ilman lämppää"-tempauksen seurauksena kipeytyneen olkapään seurauksena. Aamulla siis köröttelimme Markin kanssa Josen kämpille, missä Pablo ja tyttönsä, vähintään yhtä ihana Daiana olivat kylässä.


                                         
Jose ja koiransa


Hauska isosta boulderista rakennettu talo keskellä konglomeraattitöppyröitä pikkuisessa kylässä. Pablo muhensi mun runkoa niin että hiki lensi ja diagnosoi vaivaksi ylirasittuneen supraspinatuksen. Juotiin mateta ja juteltiin kiipeilyfanatismin lieveilmiöistä. Pablo kertoi kavereistaan, jotka ovat "fanaticos", unohtavat työn ja opiskelun ja joutuvat taloudellisiin vaikeuksiin uhratessaan kaiken kiipeilylle ja mahdollisiin ekstinteaalisiin kriiseihin tyypillisesti loukkaantumisten myötä, kun elämän tarkoitus eli kiipeily estyy. Hyvät keskustelu mutta ennen kaikkea Pablon, Daianan ja Josen rauhallisuus ja positiivisuus saivat vedettyä mut takaisin hetkeksi tähän hetkeen..


Päätimme tehdä pikku kiertoajelun ympäri lähiseutuja ja niiden kallioita. Katalaanin Pyreneiltä löytyy yllättäviä maisemia, havupuiden peittämiä vuoria, korkeita nurmitasankoja ja lumihuippuja. Ja tietysti paljon pikkuruisia kyliä (milläköhän ne oikein elää noissa kylissä??) Ajelun huippuhetki oli ehkä, kun törmättiin kahteen heppaan ja niiden omistajaan! Omintakeinen tapa kuskata vuorille karanneet hepat takaisin kotiin: ei riimunnarua, hepat vapaana autotiellä ja kun tuli auto vastaan, ukkeli kolautti kepukallaan merkkejä maahan,mihin suuntaan kaakkien pitää juosta etteivät jää liiskaksi. Näytti hurjalta, mutta toimi! Tietysti pakotin Markin pysähtymään (kahdesti) kuvien ottoon ja pääsin jutustelemaan ukkelin kanssa.


Lievästi epäluuloinen kaakki

Ja omistajansa
                                                

Ukkeli väänsi urheasti mulle katalaaniksi juttua ja käteltyämme hyvästiksi ukkeli meni muutaman metrin kotitietänsä, teki uukkarin, tuli takaisin ja sanoi: "Sinulla on kovat kädet". No joo, tassut on aika semihyvässä kondiksessa taas (huomaa veripisarat kalliossa:




Niin siis tiemme erosivat ja ukkeli ja hepat kopsuttelivat kotikylää kohden


Pakollinen kakkahuumorikuva




Vääntäydyttiin Olianaan asti tsiigaamaan seinää. Kävi niin somasti, että Daila Ojedan ja Chris Sharman paku, jonka ostamisesta olin ollut yhteydessä Dailaan, oli parkattuna kaltsin alle. Törmäsin staroihin matkalla kaltsille ja kallion ihmettelyn jälkeen (TAJUTON!!! 50-METRISIÄ HÄNKKÄÄVIÄ KAUNIITA TUFIA!!), pakua ihmettelemään. Tyttöin kanssa keskusteltiin kaikki tärkeimmät jutut läpi, kuten miten kivan kankaan saa ripustettua ikkunaan yöksi ja että apukuskin tuoli on pyörivää sorttia. Sekin tuli selväksi, että paku on vuodelta 1997. Tai ehkä 1995. No sovittiin siinä jo koeajoa, mutta ei ole neidistä kulunut sen koommin. Arse. Joku toinen varmaan ehti ensin. Mihal ja Ola olivat kaltsilla kanssa ja käytiin pikaiset juorut Mihalin kanssa läpi.


Seuraavana päivänä mieli ei ollut aiempaa raikkaampi vaan entistäkin tukkoisempi. Liikaa mielessä: tick listit, greidit, lähetykset, 8a.nu. Ajauduin stressin alla kiipeilynatsirooliini ja hermostutin Markin, joka murjotti koko päivän. Ei menny lähetykset hyvin ei. Fyysisesti täydellisen vahva olo mun 7c+:n projektissa , pääkoppa vaan räjähtää käsiin krukseissa, hätiköintiä ja sekoilua..voi jeesus. Molempien etusormien päät aukes vereslihalle plus seitsemän muuta avointa haavaa käsissä. Tein vielä muuvit Bon Viatgeen, 8a:han, tuntui muuten hyvältä! Kelasin ottaa seuraavaksi projektiksi :). Mutta hei, mieletön keli:tyypillinen LLeida-fog haihtuu Kuningas Auringon tieltä! Toi on muuten hullu ilmiö, sakea usva saattaa alkaa ja loppua kuin veitsellä leikaten sekä vertikaali-että horisontaalisuunnassa. Usvan sisällä on kosteaa ja kylmää, eli toivotonta kiipeilyä ajatellen, mutta siinä missä hotelli tai refu saattaa olla pilvessä, kallio saattaa jo kylpeä auringossa. Jokapäiväinen jännitysmomentti siis.


Siitä usvasta saa ihan kivoja kuvia kyl


Illalla ja vielä seuraavana päivänä miellyttävän kolmen tunnin yöunien jälkeen keskustelua Markin kanssa aiheesta vallitseva negatiivinen energia , meinasi mennä välillä epätoivoisuuden puolelle. Meillä on totaalisen erilaiset tavat ajatella joistain asioista, mikä johtaa välillä siihen että mä hermostun sen velttoiluun ja se hermostuu mun jyräämiseen ja natseiluun. Osasta asioita oltiin eri mieltä, mutta samaa mieltä olin ainakin mun taipumuksesta jyrätä ja suhtautua kiittämättömästi ihmisiin, jotka taipuu ja nöyrtyy liiaksi ajoittain mittavien ja pakkomielteitteni ohjaamien halujeni edessä.


Olin jo yöllä päättänyt, että lähden pois pariksi päiväksi, lepuuttamaan nahkoja ja mieltä. Lisäksi Kibu kutsui Madridiin moikkaamaan työreissullensa(yö neljän tähden hotellihuoneessa, YES PLEASE) ja suklaasilmä Josefin kanssa sovittin treffit (viikon takainen lähikontakti alkoi virittämään aseksualisoituneessa kiipeilyrobotissa unhoitettuja animaalisia tuntemuksia ja lämpimän pojan kaipuu alkoi käydä kestämättömäksi). Erottiin kaikesta huolimatta hyvissä merkeissä keskiviikkona kotiin lähtevän Markin kanssa. Ja keskiviikkona Late tulee Suomesta mun kaveriksi kolmeksi viikoksi :)))))))))))

Eteenpäin sanoi mummo kun ojasta nousi!

torstai 9. joulukuuta 2010

Motiivit ja motivaatio

Viime päivät ovat olleet kiipeilyllisesti aika hankalia. Pari viikkoa meni todella kovalla meiningillä, 7c:n ja 7c+ reittejä napsahteli Terradetsissa parin päivän työstämisellä. Sitte ei enää napsahdellukaan, paitsi ehkä suu  onnapsahdellut, kun on tehnyt mieli vetää vinkkua vitutukseen. Tänään sain kovalla duunilla selvitettyä Terradetsissa La Indomablen (7c/ 7c+) kruksimuuvin. Viime päivien teema on ollut motivaation ja itseluottamuksen puute, mikä on taas johdattanut miettimään motiiveja kiipeilylle. Mieli on rauhallinen just niin pitkään kun kaikki menee loistavasti. Pari heikompaa päivää niin yleismieliala laskee kuin lehmän häntä, mieli tekisi lähinnä kuluttaa sängynpohjaa, suklaalevyä, kaverin hermoja ja iltalehden viihdesivustoa. Äärimmäisen epäproduktiivinen tila siis. Kiipeilyssä tämä näkyy epäröintinä,  pelkäämisenä, ahdistuksena ja suoranaisina raivontiloina.

Eckhart Tollen Awakening to your lifes purpose-kirjassa esitellään ihmismieli loputtomana tyytymättömyyden lähteenä, joka haluaa aina lisää ja lisää saavutuksia, tuloksia, kehuja, vakuutusta omalle hauraalle olemassaololleen. Mieli elää menneessä ja tulevassa, menneestä ja tulevasta, selvitäkseen se kahlitsee syvimmän sisimmän aikajatkumoon, eilisen epäonnistumisiin, huomisen haluihin. Ihmisen syvin olemus taas on yhteydessä ykseyteen ja siksi voimakas, jumalallisen voiman vahvistama, se on tietoisuutta, läsnäoloa, itsessään täydellistä ja virheetöntä-ja kieltämällä menneisyyden ja tulevaisuuden tuo paradoksaalisesti tullessaan suurimman menestyksen.

Kun kiipeilyn motiivina on jokainen hetki itsessään, jokainen liike, kosketus kallioon, hengitys, ponnistus, levollisuus, mieli on hiljaa ja kropalla on tilaa liikkua, vapaana peloista, tekeminen on nautinnollista ja jokainen päivä on menestys, missä silloin motivaatiopula, itseviha, masennus? Ei niille ole enää tilaa, mahdollisuutta elää, ajattomuus on ajanut niiden ohitse ja yli. Pysähdy, hiljenny.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Origo

Tervetuloa My vertical path-blogiin. Kirjoitan ensimmäistä tekstiäni hotelli Terradetsistä Espanjan Kataloniasta. Miksi? Koska vaikuttaa siltä, että olen hyvää vauhtia hylkäämässä ajatuksen yliopisto-opintojen hyödyllisyydestä, käyn tänään katsomassa itselleni uutta asuntoa: http://www.autoscout24.es/Details.aspx?id=187051227, olen vieraalla maalla,en profeettana, jonkinlaisena noviisina, aamuisin hyvät höyryt vihreällä teellä, kävelen kalliolle, kiipeän, riemuitsen, nautin, stressaan, suren, endorfiini ja kipu, pelko ja ilo blendattuna, haen tätä hetkeä, joka antaa vastaukset, voiman ja siunauksen sille mitä teen, iltaisin Rasmuksen (kuvamateriaali salarakkaastani seuraa) kanssa telttaan nukkumaan kirkkaan tähtitaivaan alle, luen, itken ilosta ("Awakening to your lifes purpose" http://en.wikipedia.org/wiki/A_New_Earth-järjetön kokemus) ja kaikki tämä on niin mieletöntä ja samalla täynnä tarkoitusta, että se on jäsennettävä tekstiksi. Lisäksi kaipaan kirjoittamista, mutta rakas päiväkirja ei ole tarpeeksi, haluan kirjoittaa myös muille, ehkä yksi samastuu sanoihini, toinen mieltää mielettömäksi (mikä ihana ajatus- ilman mieltä, murhetta), yhtä kaikki, tämä on minulle ja teille kaikille.

Rakkautta, rauhaa ja iloa!