torstai 6. joulukuuta 2012

Ei tarvitse enää taistella
voin levätä
minä olen tarpeeksi

tiistai 4. joulukuuta 2012

Minua ei pelota enää. Lepään. Kaikki tuntuu armolta. Olen elossa.

lauantai 1. joulukuuta 2012

tiistai 20. marraskuuta 2012

Onni

Tajusin, etten koskaan tule pääsemään perille. Paitsi jos valaistun tai kuolen. Rentouduin.

maanantai 16. toukokuuta 2011

In the name of love eli viisivuotissuunnitelmani

Kaipailin sitä struktuuria elämälle ja nyt se alkaa löytymään. Tovinpa tässä oonkin pyöritellyt, mitä haluaisin tehdä elämälläni ja nyt on aika käydä sanoista tekoihin, hengestä ruumiseen.

Koska ruumis tarvitsee ruokaa, emännän tarvitsee riipiä paalua kokoon, siksipä puhallan uutta henkeä yliopisto-opintoihini, rakkauden ja valtion ilmaisen rahan nimissä, sukelsin tänään Platoniin ja ideoiden maailmaan ja joku tuossa kovasti kiehtookin, mutta yksi kysymys jäi pyörimään. Antiikin filosofit loivat perustan länsimaiselle ajattelulle ja samaiset partasuut päättivät, että järki on ylin, rationaalinen ajattelu suurin. Näin on järjen valo on kirkastanut koko yhteiskuntamme, mutta missä on järjen takapiru, suurempi sanoma, ajattelun yli ja taakse ulottuva rauha? Luotiinko lännen ihmisen olemukselle rytmit ja raamit jo Kristuksen syntymän aikoihin, jäivätkö ihmiselämän mystisemmät akselit jonnekin idän tietäjien erityisalaksi..sinne minne vie satunnaisen kulkijan suuntima vieläkin silloin tällöin, kun kognitiivisuus kuristaa, ajattelu ahdistaa ja elämästä muodostui lineaarisen rationaalinen kulku kohti odotettua kuolemaa?

Ei sillä, etteikö jäisen rationaalinen ihminen voisi olla onnellinen. Ollaan vaan niin hiton rakastuneita omaan järkeemme, että sen nimissä analysoidaan, järkeillään ja murehditaan asiat puhki, kunnes elämästä jäi jäljelle hiilenmusta tantere, varjot siitä elävyydestä mitä se oli, elämän kuolema. Järjen voitoksi ei voi kutsua loputonta hallitsematonta paluuta menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Onko järki työkalusi vai herrasi?

Miksi yliopistoissa ei opeteta muuta kuin länsimaista filosofiaa? Liian outoa? Liian epätieteellistä? Liian vaarallista? Herra siunatkoon että meillä on tieto, taito ja usko käsillämme, miten haluat, saat omaksua ja opetella, kutoa maailman mysteereistä omanmuotoisen olion..mun olioni on unelmien luolamiestyttö, tassut mullassa ja pää pilvissä. Viisivuotissuunnitelmaan kuuluu reissu kaukomaille räjäyttelemään rakenteita, sotkemaan synapseja uuteen uskoon, myöskin veri vetää multaa kohden, mutta ihan kauhean elävänä kyllä, villiruoan ravinto- ja lääkekäytön pariin. Tietoinen ruoka lisää tietoisuutta ja luonnonvoimista saa supersankari tarvittavan jerkun latvaan ja runkoon. Sheikataan itämaiset ja länsimaiset filosofiat  kauniiseen alkuperäisruokaan ja aletaan saada sellasta kokonaisvaltaista rakkauden strategiaa, minkä levittäminen on viisivuotissuunnitelman ydin. House of love, palikoita elämän totaalisen ylitsepääsemättömän mahtavuuden ymmärtämiseen. Mun bisnesidea. Härö. Siisti. Iso. Niin iso, että kai ahdistaa ja innostaa samaan aikaan. Tietysti voin hymistä alastomana lootusasennossa loppuelämäni ja toivoa maailman pelastuvan, mutta toimintasankareita kutsutaan sankareiksi syystä--sankaruus syntyy toiminnasta eikä aneemisesta hyminästä.


The reasonable man adapts himself to the world; the unreasonable man persists in trying to adapt the world to himself. Therefore all progress depends on the unreasonable man.” 

– George Bernard Shaw



Vuosi 2012 hiipii luoksemme ja niin myös kaiken maailman örkit Helsingin yössä, inspiroituneet elämän lapset, supersankareitahan tää maapallo on täysi, tykittävät toivottomien epistolaa säpäleiksi, maailmanlopun sijasta meillä olkoon uusi maailma, uudet projektit, uusi toivo. Aikani puhisin ideoitani, intoa, intentioita äiti universumille, toivoin kanavaa ja mediaa näille meiningeille, mahdollisuutta tehdä jotain NYT HETI. Yksi kaunis tiistai Villen kanssa Tammisaaren lähteelle, luodattiin ideat ja ideaalit, todettiin että tekijä ja media ovat löytäneet toisensa. Siinä rantakivillä Dagmarinlähteen sylissä kangasmetsän pehmeässä varjossa voin vannoa että sen paikan jumalat ja energiat siunasivat mun sielun, kietoivat ruumiin ja hengen niin hattarankeveän pehmeään oloon. Seikkailureissulla kätilöityi Rakkauden Kioski. Sepänpuiston lippakioskilla pöhisee kauniisti konseptilla villivihannessafkaa, vihannesmehuja, smoothieita, pakurikääpätee-laittomia aineita olen koko nuoruusikäni käyttänyt ja tulen käyttämään- lähdevettä, hattaranonnellisia olotiloja, rakkautta, rauhaa, musaa, kirjasto. Luet nyt naista joka polttaa munatkin pohjaan eli nyt lupaan pitkälti nestemäisiä nautintoja ja siirrytään yhdessä kiinteään lämpimään ruokaan kun rohkeus kasvaa.

Herbalismia, shamanismia, luonnon lähteille palaamista, teoriassa ja todessa. Mutta miten välittää ei vain leipää ja sirkushuveja, vaan myös sielunhoitoa? Idässä mennään gurujen oppiin, meillä (kognitiiviseen psyko)terapiaan kuuskytviis euroa kerta kiitos, vastalahjaksi saat näppärät diagnoosit ja ihanan tyylikkään kausaalisen teorian elämästäsi, minun traumaattinen tarinani, koska x niin y.  Koska vaikea isäsuhde, niin pelko. Tämä selittämisen astinlauta ja ihmiselämän kognitiivis-anaaliseen pakettiin pistäminen lienee monille, minullekin, tärkeä välivaihe, on vain niin, että terapiaputkesta tuotettu siloiteltu sivistynyt ihminen pärjää nyt paremmin ja jaksaa maksaa veronsa mutta on kuin siipensä unohtanut lentokone kiitoradalla. Se liikkuu, mutta se ei muista osaavansa lentää. Se selittää, mutta ei muista olevansa vapaa. Se pelkää. Se ahdistuu. Se murehtii. Se tarraantuu. Se kärsii. Se pelkää.

Olen jostain mystisestä yhteensattumasta törmännyt hahmo-ja kehoterapian intohimoisiin harjoittajiin ja himmeeltä ja oikealta tuntuu suuntausten kohdentuma tähän hetkeen, missä tunteet eivät ole henkilökohtaisen historian välttämätöntä, loputonta seurausta, henkistä sakkokierrosta vaan jotain mikä ratkaistaan nyt, tässä, kehon, sydämen ja mielen kolmiyhteydessä, jokainen tunne, ilmaisu, vaihe välttämättömänä ihmiselle, vastuulliselle ihmiselle. Tunteet eivät tule ulkoa. Sisällä ne syntyvät ja elävät, arvokkaina suuntimina, jotka itse olet määrittänyt. Sinä itse olet vastuussa elämästäsi.

Onko tässä yhteiskunnassa enää meitä muuttamaan maailmaa, teoillamme ja hengellämme? Onko meistä näkemään terapiahegemonian ohi ja ylitse? Onko meistä kohtaamaan itseä ja toista ilman pelkoa, niin läsnä että sattuu, että keskittyminen kirkastaa ja laajentaa pienen hetken niin suureksi että itkettää? Katso ihmistä. Katso elämää. Kaikki on ihmeellistä.



maanantai 2. toukokuuta 2011

MIKÄ JUTTU JÄTKÄT

Mä en tiedä onko se Suomen kevät vai MIKÄ JUTTU on tää, että kun lähtee ulos niin joka ilta on tajunnanräjäyttävä! Niin siistejä ihmisiä, keskusteluja, tapahtumia, connectionia että pää räjähtää onnesta.

Mun kaikki juhlavaatteet oli faijan varastolla, joten käväisin mutsin vaatekaapilla ettimässä jotain säädyllistä rättiä päälle. Sieltä ei löytynyt mitään lämmintä ja tyylikästä, joten valitsin luonnollisesti kylmän mutta tyylikkään asukokonaisuuden..äiti yritti vaatettaa mua tukevammin, jolloin tietty iski välittömästi teinikapina--"En mä vittu tollasta laita päälleni mitä sä kelaat!!??" No ei siihen vaadittu ku hyisen sateen höystämä zygäretki stadin läpi......soundtrack...niin neidin mieli oli muuttunu ja ku Tapiiri tuli paikalle ja väitti että mä kuolen ihan just jos en saa villahousuja niin uuden muodin luomiselle oli jo hedelmällinen maaperä..Villahousujen ja -sukkien hakuun siis ja fasinoiva vapputyyli syntyi tissitopin, kellohameen, villahousujen, villasukkien ja korkkareiden hienostuneesta yhdistelmästä..

Sepänpuiston Lippakiskan perinteisissä bileissä oli aikamoisii tekijöitä paikalla, Matu tuli riksallaan paikalle ja tarjoili pakuriteetä, Tixa kertoi totuuden ("Ei se haittaa, koska se ei haittaa"), jätkät kävi hakee viikolla valutellut koivunmahlat lähikoivusta..

Oon täysin päreissä siitä, että stadi on täynnä hyvissä meiningeissä olevaa jengiä, intohimoista, syvällistä, fiksua, hauskaa, kaunista, komeaa..täällä on ihan törkeet vibraatiot päällä!

Loppuilta oli sitte himmeetä, iloista singahtelua..parin lumilautapojan kanssa filosofoinnit, kahvii, calvadosta, takasin lippikselle, uusia ihania tuttavuuksia..skenenvaihto Lippiksen perinteisistä tansseista Cafe Caruselin kauppisbileisiin, mihin Kibu puhui meidät sisään maailmanmiehen ottein (niin hämmentävä taito, seuraan aina suurella ihailulla), villasukkareivit terdellä ja aina välillä chillaamaan rantsuun, lumoutumaan nostokurjista, veneistä, merestä, elämästä..lopuksi vielä törmäsin hassuun sveitsiläiseen rokkijäbään, ja kulkeuduin hämyjatkoille, missä saunottiin ja syötiin fondueta..

En voi tajuu. Ihan vitun siistii.

Kiitos ystävät, elämä, universumi!

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Olen hyvin hämmentynyt

Tänään on ollut yksi niistä surullisenkauniista päivistä kun olo on hauras kuin vastasyntyneellä varsalla.

Mitä mä ajattelen rakkaudesta? Mitä mä haluan elämältä?

Rakkaudesta ja rakkaudelta..puun takaa tullut sellanen fiilis että kaipaan sellasta pitkäaikasempaa rakkauskumppania, soulmatea. Mistä ja miksi tää fiilis tuli? Ihan fiiliksissä rietastellut menemään viimeset puoltoista vuotta ilosta soikeena. Nyt tuli sellanen olo että..no more. Ei vittu jaksa. Tähän l semmonen epämääränen ahdistus siitä, että out there on suuri rakkaus, mutta mä en ehkä onnistu löytämään sitä..saatoin myös koetella universumin kärsivällisyyttä pyytämällä ensin soulmatea ja potentiaalisen löydettyäni en pitänyt hyvänä tätä kaunisiti tarjottua mahdollisuutta. Antaako universumi toisen mahdollisuuden?

Mitä mä haluan muuten elämältäni..jonkinnäköistä runkoa kaipaan ja tarvitsen. Nyt tässä on vähän liikaa sellasta haahuilun makua, vaikka ennen pitkää saavuttaisinkin pseudotieteiden maisterintutkinnon niin kaipaan kyllä jotain selkeämpää struktuuria. Jotain on kyllä jäänyt käteen kun olen kolistellut uskomuksiani ja fiilistellyt kaiken maailman juttuja. Mitä?

-villiruoan käyttö on hyvä juttu ja lähdevesi maistuu hyvältä joten se on todennäköisesti kanssa terveellistä
-jotkin superfoodit potkii palautumisessa kivasti
-buddhismi tuntuu tähän mennessä vastaantulleista uskonnoista omimmalta
-meditaatio toimii
-ehkä mulla on joitain persoonallisuudenpiirteitä ihan oikeasti vaikka välillä kyseenalaistin koko persoonan käsitteen
-musta ei ole tällä hetkellä moniavioisuuteen
-espanjalaiset on kivoja ja hauskoja mutta ympäristönä maa ei kuitenkaan ehkä ole mulle optimaalisin

Viimeisin aiheuttaa vielä hieman lisää mystistä hämmennystä. Espanjassa olisi refu-proggis, mikä osaltaan vetää puoleensa, toisaalta tekis mieleni lähteä jonneki ihan muualle. Ja kolmanneltaan haluaisin opiskellakin. Neljänneltään nyt on Suomessakin hämysen ihanaa. Onhan se mielettömän terapeuttista puhua omalla kielellään plus samoilla leveleillä olevia ihmisiä, vanhoja ja uusia tuttavuuksia, tuntuu löytyvän paljon helpommin kuin Espanjasta..siellä nyt tottui elelemään metässä omine ajatuksineen mutta nyt kun on päässyt tätäkin herkkua maistamaan niin sitä tekis mieli fiilistellä lisää. Suomessa on lisäksi nyt kevät korvalla ja jengi on sellasella päräyttävällä tavalla meiningeissä, eri tavalla kuin perusespanjalaisella vakiohyväntuulisuuden formulalla, suomalaisen kevätmania on toisaalta ujo toisaalta räjähtelevä ja kaikki lilluvat sellasessa merkittävien aikojen meiningeissä <3

Joskus oli vielä paljonkin varmoja mieleipiteitä monestakin asiasta. Nyt tuntuu vähän siltä etten mä tiedä mistään oikein mitään. Sitten aloin pillittämään sporapysäkillä siitä haikeasta hämmennyksestä ja samaan syssyyn siitä viiltävästä elämänvalosta, kaiken kauneudesta, kivun toisista kasvoista.


Lainaan Kahlil Gibrania, kun kirjoittaa niin kauniisti:

Is not the cup that holds your wine the very cup that was burnt in the potter's oven?
And is not the lute that soothes your spirit the very wood that was hollowed with knives?
When you are joyous, look deep into your heart and you shall find it is only that which has given you sorrow that is giving you joy.
When you are sorrowful look again in your heart and you shall see that in truth you are weeping for that has been your delight.



Ja vielä Steve Pavlinaa:

Joy

When you experience this perspective shift, you’ll begin to notice a subtle background sensation.  I hesitate to call it an emotion, since you won’t feel it on the same level in which you feel your other emotions.  The best analogy I can give is to imagine playing a scary computer game or watching a scary movie.  In the moment you may be feeling tense, anxious, or nervous.  But behind that is a more subtle sensation you might call fun, enjoyment, or pleasure.  You’re enjoying the larger experience of the game or movie, but this enjoyment is on a different level than your low-level experience of the current on-screen situation.

Similarly, when you feel sad, angry, or frustrated, you may stop and notice a different sensation behind that emotion.  To observe this sensation, you must step outside of the temporary storm and simply witness it for a while.  I tend to think of this sensation as joy, but you may label it something else entirely.  It is a pleasurable and expansive yet soothing sensation.  Some people might call it ecstasy, God consciousness, or a feeling of oneness.  Again, I hesitate to call it an emotion, since it isn’t felt on that level.  It’s more like a state of consciousness.

Emotional transmutation

The interesting thing about this state of consciousness is that it transforms seemingly negative emotions into more positive sensations.  For example, if I’m feeling sad, and then I stop and rise above the sadness and just observe it for a while, it transforms into what I might call beautiful melancholy.  I realize this may sound strange if you’ve never experienced it, but the sadness becomes a very pleasurable emotion.  The sadness begins to feel so incredibly good, and I have this sense of deep gratitude for it.  I just want to soak it up and enjoy it.

Imagine watching a sad movie, perhaps one that makes you cry.  On the one hand, people may label such sadness as a negative emotion, but if you drop your resistance to it, it actually becomes a positive experience.  Watching a sad movie can in fact be intensely pleasurable, but that pleasure isn’t really felt on the same level as the sadness.  It’s like there’s a background curtain of joy behind the stage of sadness.

This joyful transmutation works for other emotions too.  These states cannot be adequately expressed with mere labels; nevertheless, here are some labels I use that may help you experience the transformation of emotional states:
  • Sadness becomes beautiful melancholy
  • Anger becomes comical indignation
  • Frustration becomes childlike anticipation
  • Apathy becomes soothing perfection
  • Guilt becomes soulful forgiveness
  • Fear becomes unstoppable courage
  • Loneliness becomes peaceful oneness
  • Confusion becomes immersive curiosity
  • Disappointment becomes loving gratitude

Raising your consciousness beyond your current storm of emotions is a beautifully transforming experience.  Instead of resisting your emotions, you accept them completely.  This makes it possible to experience the joy behind those emotional states you might otherwise find unpleasant.
When you rise above your own emotional storm, you still retain access to the message behind those emotions.  But now you’re in a more empowered state to consciously choose your response.  You can respond to the storm intelligently without getting soaked by the rain.


<3